maanantai 17. maaliskuuta 2014

Shore leave.

Anonyymille (on muuten yleensäkin aika mielenkiintoista keskustella anonyymien kanssa, kun ei minulla suurimman osan ajasta ole mitään helvetin käryä siitä, kuka milloinkin on äänessä.) ja muillekin tiedoksi, että ukulele lähti mukaan. Soittelin (tia lähinnä virittelin) sitä Public Cornerissa ja Lahti ympärillä ei tuntunut voivan yhtään niin pahoin, vaikka kävellessä kaikki kyräilivätkin pitkään. Kaverikin sanoi nähdessään, että miten voin aina olla niin saatanan hapokkaan näköinen, kun olen varmaan kylän ainut absolutisti. Ehkä se itsessään on jo yksi iso syy, mutta nyt takana oli melko pitkä päivä. Istuin bussissa, luin Bukowskia ja kirjoittelin kaikenlaista, en edes kuunnellut musiikkia. Ei jotenkin vain tuntunut siltä.

Kaikki alkaa olla valmiina, vaikka tulikin hieman ikävämpänä yllätyksenä, että kaikki raha täytyisi olla iskeä lapaseen jo huomenaamuna. Raavittiin rahaa kasaan ja jää pari sataa maksettavaa myöhemmäksi. Onneksi rahaakin tulee kohta. No biggie. Kyllä tämä elämä tästä vielä lähtee, kun vaan pääsee taas istumaan autoon, kulkemaan ja liikkumaan. Paikallaan pysyminen on se, mikä on minulle vaikeinta ja ahdistavinta. Vaikka koti onkin nyt sellainen paikka, jossa ei kyllä ahdista yhtään, ikävä on meidän pientä perhettäkin jo nyt, etenkin, kun tietää että näkee sitä seuraavan kerran vasta parin viikon päästä. Mutta sitten on taas paljon kaikenlaista kerrottavaakin. NYT menen nukkumaan, kuudelta lähtö. Life is grand.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti