torstai 6. maaliskuuta 2014

The Blastafarian Brotherhood.

Tässä on nyt se melko kattava haastattelu, joka tehtiin Spite The Mainstreamille. En oikein tiedä mikä on kopiointi ja linkkauspolitiikka, mielelläni laittaisin senkin tänne, kun en aina luota muiden sivustojen kykyihin säilyttää informaatiota, olkoonkin kyse Facebookista, josta mikään ei pääse pakoon. Internetin musta aukko. Mietin vahvasti blastafari-kirkon perustamista, joku kiva lahko jossain keskellä aavikkoa voisi olla aika siisti homma, kaikki voisi sitten huipentua kivasti joukkoitsemurhapolttoon. Päivät siellä kuunneltaisiin ja soitettaisiin grindiä ja ihmiset saisivat tehdä mitä tykkää, kunhan se ei rajoittaisi muiden vapautta tehdä mitä tykkää. Iltanuotiollakin piirissä hakattaisiin bongorumpuloilla blastbeattia ja kirottaisiin systeemiä. Such awesome.

Kävin tänään mattimyöhäisenä ostamassa liput Scott Kellyn keikalle, Stockmann oli kyllä niin psykoottisen kuvottava rakennelma, että aloin toivoa, että kiakkovieraat olisivat onnistuneet jotenkin mystisesti pudottamaan sen lätkämailoilla maan tasalle. En tietysti ollut riittävän älykäs käsittääkseni, että sama bussi olisi kulkenut ihan Klubin viereen, ja olisin voinut ostaa liput kai yhtä hyvin sieltäkin, mikäli siellä joku lipunmyyntipiste on. Nyt kävi näin. Tyhmyydestä sakotetaan, ja niin edes päin. Nyt sitten on vain pärjättävä näillä eväillä, mitä minulle on syntymässä annettu ja joita olen sen jälkeen huolellisesti hionut.

Löysin kirjaston poistoista pienen Heart of a Buddha-kirjan, joka on täynnä pieniä viisauksia. Eli siis melko täydellinen inspiraation lähden grindimittaisten biisien kirjoittamiseen. Lisäksi tuollainen kampe on kumminkin tekijänoikeusvapaata, joten voisihan sieltä jotain toimivaa napata ihan sellaisenaankin johonkin biisiin. Mutta ennen kaikkea tuossa on merkillistä se, että löysin sen juuri, kun olin katsonut Areenasta dokumentin synkronisiteetista, ja en voinut olla ajattelematta, että tämä nyt jollakin tavalla määrittää jotakin tulevaa tekoa, luultavasti Cut To Fitin seuraavaa levyä, tavalla jota en vielä ymmärrä. Vaikka en täysin tiedäkään, mitä ajatella synkronisiteetistä itsestään, käytännössähän se on vain kvanttifysiikan sovellutus ihmisten sosiaaliseen todellisuuteen, eikä välttämättä sinänsä kauhean väärässä, mutta uskon että monessa kohtaa sen vaikutus on lähinnä psykologinen; ihminen uskoo tai toivoo jotain tapahtuvaksi ja ajautuu kohti sitä ratkaisua, tulkiten satunnaisuuksia omasta vinkkelistään otollisesti juuri tähän ilmiöön sopiviksi. Tätä vaikutelmaa lisäsi vielä loppuhuipennukseksi jätetty kameramiehen ihastustarina, joka vaikutti minusta melko hataralta ja epämääräiseltä. Nyt pitää kuitenkin alkaa taas pohtia päivän ruokapuolta, tällaisten aivoitusten sijaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti