tiistai 11. maaliskuuta 2014

Alkoholilakihommia.

Tänään kaikkia on tuntunut puhuttavan bissen myynnin säätelyä koskevat asetukset, joita on vilauteltu jossakin päin mahdollisina. Ei pidä ymmärtää, että olisin minkäänlaista mielivaltaista lainsäädäntää tai holhoamista tukemassa, uskon kyllä, että kun kaikki on ryypänneet riittävästi, he tajuavat, että elämässä kannattaa tehdä vähän muutakin, ja on jokaisen oma asia, koska sen oikein tajuaa. Jos ei tajua, niin ei voi kai oikein mitään, good riddance kai sitten vaan. Ei se todellisuudessa ihan niinkään mene, mutta jokaisella on vapaus tehdä elämällään ja aivosoluillaan mitä tahtoo.

Ei, tämä ei vituta minua tässä asiassa eniten. Eniten ihmetyttää se, miten paljon tässä on annettu laskea kaikkia muita, oikeasti ihmisten elämää rampauttavia lakeja ja asioita (vapaiden markkinoiden vallan lisääminen niin, että ne voivat haastaa valtioita oikeuteen, mikäli nämä koittavat rajoittaa yritysten toimintaa, tämä nuorisotakuu, joka veti maton alta kaikilta väärää alaa opiskelleilta, ennaltaehkäisevien toimintojen alasajo ja syrjäyttävien systeemien rakentaminen, valtion rahojen käyttö uusiin ruokailujuniin ja vissiin uuden näköisiin poliisiautoihinkin, kun niillä rahoilla oltaisiin voitu tehdä jotain oikeasti hyödyllistäkin) läpi, ja sitten aletaan mesota tästä. Ei se toisaalta yllätä, mutta jos ei edes tämän johdosta Suomesta autot pala ja poliisihevosia satu, niin olen vähän pettynyt Suomen kansaan. Se tarkoittaisi kai sitä, että se viimeinenkin kansan barrikadeille yhtenä miehenä nostava kipupiste, eli viina, on murrettu.

Alkoholin aiheuttamia ongelmia ei tule vähätellä. Mutta  suomalaisten ongelmallista suhtautumista alkoholiin ei myöskään pidä glorifioida. Nähdäkseni siinä on suurin ongelma, joka meillä on alkoholin kanssa. Se ikuisen rappion perinne, tai käsitys, tai miksikä sitä nyt tahdotaankaan sanoa. Kaikkialla juodaan alkoholia. Suomalaiset vain ovat tehneet siitä itselleen jotenkin myyttisen ja ison ongelman. Tämä tilasto on vuodelta 2012, mutta en usko Suomen kirineen mitenkään järjettömästi, kun nuoretkin ovat jopa vähentäneet juomistaan:
25. Latvia, 12,49 litraa/henkilö
24. Suomi, 12,53 litraa/henkilö
23. Saksa, 12,79 litraa/henkilö
22. Luxemburg, 13,02 litraa/henkilö
21. Itävalta, 13,25 litraa/henkilö
20. Alankomaat, 13,25 litraa/henkilö
19. Slovakia, 13,32 litraa/henkilö
18. Tanska, 13,36 litraa/henkilö
17. Iso-Britannia, 13,36 litraa/henkilö
16. Ranska, 13,57 litraa/henkilö
15. Irlanti, 14,42 litraa/henkilö
14. Portugali, 14,54 litraa/henkilö
13. Etelä-Korea, 14,80 litraa/henkilö
12. Liettua, 15,03 litraa/henkilö
11. Kroatia, 15,10 litraa/henkilö
10. Valko-Venäjä, 15,14 litraa/henkilö
9. Slovenia, 15,18 litraa/henkilö
8. Romania, 15,29 litraa/henkilö
7. Andorra, 15,48 litraa/henkilö
6. Viro, 15,56 litraa/henkilö
5. Ukraina, 15,60 litraa/henkilö
4. Venäjä, 15,75 litraa/henkilö
3. Unkari, 16,28 litraa/henkilö
2. Tšekki, 16,47 litraa/henkilö
1. Moldova, 18,21 litraa/henkilö


On siis myytti, että Suomessa juotaisiin ENITEN, kun melkein kaikki maat mitkä osaisin sanoa maita kysyttäessä, on Suomea ennen tuossa listassa. Kyse on laadullisesta dokaamisesta. Suomalaiset juovat suruunsa, ja tuntuvat keksivän suruja mistä tahansa voidakseen juoda. Tuolla listalla vaikuttaa epäilemättä se, että muiden maiden kulttuureissa on ominaista juoda pieniä määriä raskaampaa kamaa pitkin viikkoa, kun taas täällä tintataan ämpärillinen miedompia. Ongelmana on se, että tässä koitetaan nyt saatavuutta (=määrää) rajoittamalla vaikuttaa laadulliseen juontiin. Eihän se auttaisi yhtään mitään! Voi sitä ilmoittaa duuniin saikkupäivän ja käydä hakemassa pari lavaa kaljaa päivälläkin, toisen illaksi, kun ei sitä kuitenkaan saa sitten enää haettua. Nähdäkseni tehokkaampaa olisi opettaa suomalaiset irti tästä myytistä melankolisesta, juovuksissaan hiljaa jurottavasta suomalaisesta. Opettaa pennusta asti, että stereotypioita ei tarvitse ylläpitää, omilla aivoillaan saa ajatella, eikä päihtyminen ole mikään kilpailu. Jos tahtoo olla humalassa tai huumeissa, se tulisi tehdä vain siksi, että tahtoo olla humalassa tai huumeissa. Ei siksi, että kuvittelee sopeutuvansa porukkaan, ei siksi, että pankkilainan erääntyvät korot ahdistaa, ei siksi, että seinät kaatuvat päälle ja on vaikea hengittää. Taukona se on ymmärrettävää, pakotienä se ei toimi. Asioilla on tapana kasaantua myöhemmälle.

Monesti tuntuu, että tästäkin asiasta keskusteltaessa absolutismista on lähinnä haittaa. Ihmiset olettavat minun olevan heitä vastaan, vaikka minulle on suoraan sanottuna aivan helvetin sama, mitä kukakin aivosoluillaan tekee. Ei se ole minulta mitenkään pois, enkä kuvittele olevani mitenkään parempi, kuin ne ihmiset, jotka alkoholia käyttävät. Heistä monesti heijastuu vain se, että he ovat saattaneet alkaa miettiä omia käyttäytymismallejaan, ja näkevät syyttäviä sormia sielläkin, missä niitä ei ole. Minä olen nähnyt riittävästi alkoholisteja, niiden lapsia, vaimoja, isiä, äitejä ja sisaruksia ymmärtääkseni, ettei tämä elämä ole kenellekään mitään helppoa kulkemista, enkä siksi näe mieltä siinä, että alkaisin heristellä sormia niille, jotka ovat pulloon tarttuneet. Jokaisen pää on kuitenkin rakennettu aina eri tavalla, jokainen on kohdannut elämässään eri vaiheissa eri juttuja, eikä kukaan olisi luultavasti selviytynyt niistä tilanteista yhtään paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti