Tänään aloittelin jo vähän Cut To Fitin tulevia kuvioita, aloin värkätä kansikuvia, kirjoittelin muutamat biisit ja rämpyttelin vähän kitaraakin. Sanoja myöten valmiina on neljä biisiä, vielä on kuulema neljä lisää ja riffejä kaikilla vaikka muille jakaa. Voisikin oikeastaan antaa parit riffit pois, jos joku on vailla niin saa tulla katselemaan, mitä nurkista löytyy. Niitä aina kasaantuu ympäriinsä, kun ei ole niin kauhean tarkka siivoilun kanssa. Kansista tulee jonkunlainen psykedeelinen (tai psykologinen) ristisiitos Grind/11niä ja Havoc Supremea, olen aika innoissani vääntämässä niitäkin jo tässä. Vaikka teenkin nyt ihan rauhassa, yksi kuva kerrallaan, niin tällä tahdilla se saattaa tarkoittaa huomenna valmista. Tai ei kyllä ihan sillä aikataululla kerkeä, kun huominen on täynnä aamusta iltaan. Mutta tässä joku päivä.
Olen tässä nyt istuskellut bussimatkoja kuuntelematta musiikkia pari päivää, en oikein edes tiedä miksi. Ehkä pääasiassa siksi, että jostakin syystä kaikki kännykässä oleva musiikki tuntuu väärältä siihen tilanteeseen, oli se haettu tunnetila mikä hyvänsä. Veikkaan, että osiltaan se johtuu siitä, että nyt ehkä uppoaisi taas vaikkapa Magrudergrind, eikä sitä ole ollenkaan. Täytyypä ripata levy koneelle ja laittaa huomisaamusta lähtien tykittelyksi. Olen kuitenkin huomannut sen, että aika kulkee huomattavasti nopeammin, kun sitä ei jaa päässään biiseihin, parin minuutin pätkiin, jotka jaksottavat matkaa ja kulkemista. Kun kuuntelee moottorin hytinää, ihmisten yskimistä, puheluita ja yllättävänkin intiimeja keskusteluja, saa paitsi aiheita hyvin absurdeille tarinoille, tajuaa myös ajan kulun tarkemmin. Ehkä se liittyy siihen, että keskityt vastaanottamaan ja analysoimaan enemmän informaatiota, kun musiikki soi, koska ulkoisen maailman havainnointi on silloin lähinnä silmien ja nenän varassa. Cardiffissa huomasin mielenkiintoisesti, että aina kun otti luurit pois päästä, hajut tulvahtivat erittäin voimakkaina nenään heti ensimmäisenä.
Tällä viikolla on katsettu vaan helvetin paljon dokumenttejä, ja sillä linjalla aiotaan jatkaa koko viikko. Äsken tosin katsottiin taas Seven Psychopaths, joka oli aivan yhtä hyvä, kuin ensimmäiselläkin kerralla. Postmodernismi ns. rulettaa. Tuosta tuli mieleen, että kun eilen kerroin asuvani "on the west side of Hervanta", niin tuli heti aika gangstarap-olo. Niin vahvasti, että repesin itsekin nauramaan. Nyt kerkeän vielä vetää iltapalaa ja katsella vähän jotain dokkaria, ennen kuin pitää ryömiä nukkumaan. Öitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti