Tulevaisuus on parempi. Ei ehkä sillä tavalla, kuin ajattelemme sen olevan, mutta silti.

On mielestäni jokseenkin hauskaa, että ihmiset pitävät tätä aikaa synkkänä, lopunaikana, ahdistavana. Minusta tämä on parempaa aikaa, kuin ehkä koskaan oman elämäni aikana. Kun synnyin, alkoi melko äkkiä lama, kaikilla meni päin helvettiä, varmaan yhdeksän kymmenestä koulukaverienkin perheistä hajosi, omakin levisi, rahaa ei ollut kellään. Sitten alkoi se lyhyt, mutta sitäkin maanisempi nousukausi, kaksituhattaluvun alkupuoli. Sinnekkö ihmiset kaipaavat? Minusta se oli ahdistavaa illuusiossa elämistä, uskoa siihen, että kasvu voi jatkua kuplan puhkeamatta, vaikka kaikki joka puolella koittivatkin vähän hokea jotain sen suuntaista, ettei tämä voi jatkua ikuisesti. Ja eihän se jatkunut. Vuodesta 2008 ollaan sitten oltu enemmän tai vähemmän tiukilla, mutta mielestäni tämä on ollut omana elinaikanani kokemani pätkän merkittävintä aikaa. Bileet on ohi, on aika herätä todellisuuteen.

Onko tämä synkkää aikaa? Ei. Syvimmällä synkkyydessä ovat ne, jotka palvovat taloutta. Jos otetaan katse kokonaan irti siitä, ja aletaan tarkastella ihmiskuntaa muuten, huomataan, että me todellakin olemme heränneet, etenkin vuoden 2012 jälkeen. Me olemme alkaneet vaatia, että tämän pallonkin asioita alettaisiin ajatella, eettisempiä vaihtoehtoja ruokapöytään ja vaihtoehtoisia energianmuotoja dinosaurusten polttamiselle. Ei tällaista OIKEASTI ollut olemassakaan kymmentä vuotta sitten. Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä tiede on saavuttanut: kantasoluja voidaan kohta luultavasti tehdä verisoluista, ja kun vähän kikkaillaan, energiaa voidaan tuottaa käytännössä lähes tyhjästä! Me seisomme uuden ja merkittävän ajan kynnyksellä. Synkimmät päivät, jos ajatellaan jotain muuta kuin taloutta, ovat ainakin minun nähdäkseni takana päin.

Se talous sitten. Huonoja uutisia on luvassa niille, jotka roikkuvat vanhoissa malleissa, koska ne ovat kestämättömiä. En aio maalailla mitään Zeitgeist-fantasioita pallotaloista ja oravannahkojen vaihtamisesta. Sanon vaan, että ne, jotka nyt haalivat rahojaan omiin taskuihinsa, tulevat tukehtumaan niihin. Talous on systeemi, joka on raskastekoinen, sopeutumaton ja nykyisellään mielestäni myös melko typerä. Silti ollaan kirjoittelemassa sopimuksia, joissa kaupasta tehdään niin vapaata, että firmat voivat haastaa valtioita oikeuteen, jos ne koittavat vaikuttaa firmojen toimintaan. Nähdäänpä sitten, kuinka kauan tuon paskan annetaan lentää. Tulevaisuus tulee vaatimaan nimenomaan sopeutumiskykyä, mukautumista, joustamista, kaikkia sellaisia perusjuttuja, joita evoluutio nyt yleensäkin suosii elämää kehittäessään. Siinä vaiheessa, kun joustavat ja sopeutuvat elämänmuodot jämähtävät, ne alkavat tuhoutua, koska ympäristö ei pysähdy, vaikka ne pysähtyisivätkin. Se on aivan luonnollista kehitystä, ja sen mukana pitää kulkea. Itse vain toivon, että nämä talouden ja maailmanpolitiikan dinosaurukset häviäisivät tästä pelikentältä jonkin äkillisen meteoriitin viemänä, ja sitten voitaisiin keskittyä pelastamaan toisemme.

Yksi asia vielä, mitä harvat ehkä ovat tulevaisuudesta ajatelleet, ja joka juolahti päähäni tuon eilisen unen myötä. Me panostamme nyt sosiaalialaan ja vanhusten hoitoon, koska vanhuksia tulee tulevaisuudessa olemaan hyvin paljon. Siitä aloin myös ajatella, että ensimmäistä kertaa meille on tulossa sellainen vanhempien ihmisten ryhmä, jonka ei tarvitse elää eristyksissä maailmasta. Meillä on kohta vanhainkodit täynnä mummeleita ja pappeleita, jotka voivat olla sosiaalisen median ja muun tietotekniikan käytön avulla yhteydessä lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa muutamalla klikkauksella. Se on aivan mullistavaa, jos ajattelen nyt vaikka omaa isomummoani, jonka yhteys omiin sukulaisiinsakin on vain vierailujen varassa. Tiedän, ettei se läsnäolon puute häviä, mutta mielestäni on rohkaisevaa ajatella, että tulevaisuudessa ikäihmiset voivat käydä internetissä pitkiä ja henkeviäkin keskusteluja jälkeläistensä kanssa, ehkä oppia tuntemaan heidät aivan uudella tavalla. Se kasvottomuus nimittäin monesti mahdollistaa sellaisen avoimen yhteyden, jota ei silmätysten uskalla avata. Se myös sai minut lopullisesti tajuamaan, että ehkei tämä sosiaalisesta mediasta vouhotus ole pelkästään paskaa.