tiistai 4. helmikuuta 2014

Takaisin tärkeiden asioiden äärelle, hop.

Viimepäivät olen siis lähinnä kirjoitellut grindimittaisia novelleja, pyörinyt migreenissä ja syönyt vähän kaiken näköistä. Siinä on olleet pääasialliset tekemiset, mutta tänään voisin hakea vaihtelua vaikka soittamalla kitaraa ja rasvaamalla tuon helvetin kirjoituskoneen, niin voi sitten kirjoitella niitä biisejäkin pitkästä aikaa, tai jos ryssii jotain, niin niihin papereihin voi aina piirtää. Koitin tyrkyttää Pahoinvoinnin Spiraalissa-sarjistakin parille kustantajalle, joista yksi jo vastasikin, että hyvä meininki, mutta computer says no. On kuitenkin mielestäni ihan kiva joskus saada ihmisen kirjoittama, epämuodollinen ja nopea vastaus, kuin niitä iänikuisia valmiita pohjia, joihin vain vaihdetaan nimi. Toiveet on kuitenkin kovat, että kun saan sata täyteen, niin voisin mahdollisesti saada niitä kirjaksi asti, ihan vain palkitakseni itseni siitä, että olen jaksanut piirtää sata osaa johonkin yhteen sarjakuvaan. Jossakin Hiljaisuuden arvostelussa muistaakseni sanottiinkin, että jos ei grindcoresta saa leipäänsä, niin sarjakuvataiteilu voi olla ihan varteenotettava vaihtoehto. En minä silläkään kyllä ajatellut leipääni tienata, se edellyttäisi ehkä vähän kesympiä aiheita, kuin punk, huumeiden käyttö ja syrjäytyminen.

Nyt on kyllä selkeästi taas jonkinlainen ihmeellisen luova kausi, kun asioita vaan valuu ulos, vaikkei sitä edes ajattele. Se on helppoa, kuin veren vuotaminen! Kun kerran teet vahingossa oikein syvän haavan, niin se kyllä vuotaa ihan itsestään ulos, vaikka et sen eteen juuri mitään tekisikään. Se on ihan hyvä nyt vaihteeksi, kun vielä viime viikolla tuntui siltä että kuolen pystyyn, kun ei piirtämisistä tai kirjoittamisista tullut yhtään mitään. Lisäksi, jos tähän Cut To Fitin tulevaan kevätkommellukseen nyt saisi pikkuhiljaa jotain tolkkua, niin voisi puhua siitäkin vähän enemmän ja ns. "julkisemmin", nyt se vaan tuottaa hieman stressiä, duunia ja rahanmenoa. Saa nähdä tuleeko siitä mitään. Eiköhän siitä nyt jotain kuitenkin.

Nyt taidan mennä enemmittä esitelmittä piirtelemään lisää sarjakuvia ja kirjoittelemaan grindinovelleja, jos en noista ihan omaa kirjaa saisi tehtyä, niin kuitenkin voisin ympätä ne joksikin lisäosaksi siihen ikuisuusprojektiin nimeltä novellikokoelma. Se on koko ajan työn alla, mutta siitä tulisi ehkä epäkäytännöllisen laaja, jos siihen kaikkea tunkisi. Mielestäni tiivistäminen ja rajaaminen ovat kuitenkin sellaisia avainsanoja, joita etenkin grindcore on itselle opettanut. Ehkä vähän liiankin kanssa, tuntuu, että sellainen kymmenenkin sivun pusertaminen tuntuu toisinaan jo ihan pelkältä kuolleen eläimen hakkaamiselta, ellei se kanna sinne ihan itsekseen. Mutta olisihan se joskus hieno koittaa sellaista Twainin omaista muutamankymmenen sivun novelliakin. Kun kärsivällisyys ja aika sitten vaan riittävät siihen keskittymiseen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti