tiistai 11. helmikuuta 2014

Silppua ja haketta.



Yö tutki käsiään hämärässä. Ne alkoivat käydä jo vanhoiksi ja ryppyisiksi, mutta hän tiesi, että hänellä olisi vielä ikuisuuksia edessään, ennen kuin hänelle tarjottaisiin ikuinen valo ja autuus.  Hän heilautti päätään ja tähdet helähtivät hänen otsallaan lähes kuuluvasti. Tuuli oli kevyt ja lauloi pimenevissä metsissä. Yö kääntyili ja kulki hitaasti yli maan, peittäen kaiken pehmeällä, raskaalla viitallaan. Se kulki kunnes lopulta saapui laakson laidalle. Siellä se näki aamun ensi kajastuksen, tervehti aurinkoa vakavana ja poistui vähin äänin...
---------------
Jussi oli palauttamassa pulloja. Hänellä oli taas ollut pitempi putki takanaan ja hän huohotti raskaasti. Pullokone näytti kaakeliseinästä esiin pilkistävältä moolokin kidalta, joka odotti hänen syntejään voidakseen nielaista ne kokonaan ja laskeakseen niille arvoisensa hinnan. Jussin roikkuva maha paistoi vähän villapaidan alta, hänen paksu niskansa punoitti ja hän tunsi olonsa hieman vaikeaksi. Krapula, se ei kyllä ollut ihmisten tila, ei sitten mitenkään! Kuka senkin oli keksinyt! Kuka ylipäätään oli keksinyt, että oli hyvä idea kaataa viinaa kurkkuunsa ilta toisen perään? Vaan eihän sitä tämän ikäisellä työttömällä miehellä muutakaan tekemistä ollut. Se oli ihan yleistä heidän keskuudessaan, olla vähän viinaan ja naisiin menevä. Jussin punotus kävi yhä pahemmaksi ja hän tunsi veren jyskyttävän päässään. Hänen rintaansa puristi ja villapaita tuntui kuristavan häntä. Hän nyki paidan kaulusta ja puuskutti, yritti pitää kiinni tajunsa rippeistä, mutta kaatui kuitenkin pullokoneen viereen.  Kauppakeskuksen ensiapuhenkilökunta kutsuttiin paikalle, ja he koittivat painella ja puhallella Jussia aikansa, mutta ei auttanut mitään. Mies oli kuollut kuin kivi.
--------
Hän katseli oppilaitaan luokan edestä. Koko huone täynnä keskenkasvuisia uuvatteja, joilla ei riittänyt kiinnostus mihinkään Angry Birdsiä vaativampaan. Tai edes helpompaan! Eihän tässä nyt kuitenkaan oltu mitään kvanttifysiikkaa opiskelemassa, vaan biologiaa! Ei mitään järjenvastaista tai vaikeaa, vain evoluutiota ja sen sellaista. Hän oli hetki sitten kysynyt näiltä isänmaan toivoilta, millä tavoin evoluutio muokkaa lajien kehitystä, he olivat puhuneet tästä koko tunnin viimeksi eilen, eikä nyt meinannut yhtään kättä nousta ylös. Kaikki pelasivat ja keskittyivät omiin touhuihinsa, muutama harva toki kuunteli, mutta teki sen lasittunein katsein.  Luokalla ei ollut edes yhtään kreationistia, himouskovaisen perheen lasta, joka olisi väittänyt vastaan. Jos oli olemassa jumala, se oli rakentanut hänelle helvetin hänen omaan luokkaansa.  Jumala! Jos olet siellä, lähetä tähän luokkaan edes yksi raivoisa uskispentu, hän ajatteli tylsistyneessä mielessään, ennen kuin kysyi uudestaan.
----------------
Piirtelin kuvia tyhjälle paperille tylsistyneenä. Geometrisiä kasvoja, jotka alkoivat elämään omaa elämäänsä silmissäni ja mielessäni. Ne liikkuivat, pyörivät ympäri paperia ja toimittivat omia asioitaan. Ne saivat seuraa, uusia geometrisiä naamoja, uusia elämäntarinoita. Tuossa oli pappi, joka oli kaikkien tuntema juoppo, mutta sunnuntaisin aina kylän pyhin ja arvostetuin mies, mistä syystä kukaan ei uskaltanut sanoa sanaakaan hänelle arkena, hänen toimittaessaan tyhjän virkaa kyseenalaisin tavoin. Tuossa koko omaisuutensa pörssissä hävinnyt ja siitä seonnut yritysjohtaja, joka kulkee vain laihana haamuna, jonka ennen niin turpeat posket roikkuvat luisevien poskipäiden yllä. Tässä opiskelija, joka tunnilla tylsistyneenä tuhertelee geometrisiä naamoja, jotka alkavat elää omaa elämäänsä hänen silmissään ja mielessään.
---------------

Mikko ei usein ostanut huumeita. Nyt hän oli saanut joltakin kaveriltaan epämääräisen puhelinnumeron. Sen omistava mies kuulema myi pilveä. Luokkakaverit olivat nauraneet Mikolle, koska hänellä ei ollut kokemuksia huumeista, ja siksi hän päätti nyt viedä itseltään tämänkin neitsyyden, muiden pilkan saattelemana, kuten oli tehnyt sen toisenkin neitsyyden kanssa. Mikko sai osoitteen, joka oli kaupungin huonommassa osassa. Hän meni sinne vähän epäröiden, soitti summeria ja meni vahvan hajuiseen rappukäytävään. Hän soitti ovikelloa. Oven avasi melko pitkä ruskeasilmäinen ja -hiuksinen mies, jolla oli päässään lippalakki. Nenän alla komeilivat muhkeat viikset, jotka saivat hänen hymynsä näyttämään todella sydämelliseltä. Mikko astui sisään ja heti ensimmäisenä mies tarjosi hänelle kahvia ja tiikerikakkua.
-Pyrin nimittäin Vuoden Alamaailman Yrittäjäksi, ja asiakastyytyväisyys on minulle tärkeää! mies selitti.
-Kuinka kuvailisit kokemustasi tähän asti asteikolla yhdestä viiteen?
Mikko katseli häntä epävarmana, ja vastasi kohteliaasti viisi. He kävivät läpi lyhyen kaavakkeen, ja mies kirjasi vastauksia huolellisesti, vilauttaen välillä komean hymynsä. Kahvit juotuaan he menivät olohuoneeseen, jossa mies punnitsi hänelle oikean määrän. Mikko lähti tyytyväisenä, miehen ystävällisten terveisten saattelemana, ja rehellisesti sanoen hivenen hämmentyneenä.
-----------------


He muistivat isänsä aina etäisenä. Hän oli aina puhelimensa kimpussa, jokaikisessä valokuvassa, jokaisella aterialla, jokaisessa perhejuhlassa. Lapset olettivat, että hän oli aina ollut niin kovin rakastunut työhönsä, ettei malttanut olla hoitamatta tärkeitä asioita myös vapaa-ajallaan. Silti he rakastivat isäänsä ja sallivat tämän olla omissa oloissaan. He eivät malttaneet häiritä hänen tärkeitä toimiaan yrittämällä kiinnittää hänen huomiotaan ensimmäisiin haparoiden tehtyihin polkaisuihin pyörällä, tai kyselemällä tältä seksistä tai kesätöiden hakemisista. He olivat kärsivällisiä ja pitkämielisiä rakkaudessaan. Kun heidän isänsä lopulta kuoli, he eivät malttaneet olla vilkaisematta tuon mystisen puhelimen näyttöä. Siinä vilkkui Tetris-ruutu täynnä palikoita, ennätyspistemäärä vilkkui surullisena muistomerkkinä heidän isänsä saavutuksista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti