sunnuntai 23. helmikuuta 2014

"Minä olin parturikampaajan poika..."

Lopetin eilisen piirtelyni tällaiseen leikkaa-liimaa teokseen, kun ei oikein meinannut inspiraatio ja kyvyt riittää mihinkään ylipäätään. Tuntui vahvasti siltä, että meikän piirtelyswagit on jossain talviunilla, eikä oikein mikään nappaa, mutta sitten tänä aamuna Lassukka kysyi, tahtoisinko piirtää Hojoklubin julisteen taas, ja siitähän meikä innostuikin sitten niin, että kolme varttia myöhemmin meikällä oli jo tämä valmiina:

Ilmeisesti myös sen lisäksi, että olen keskinkertainen huutaja, huono laulaja, paska leipuri, semijees autokuski ja ihan jeppis tyhjäntoimittaja, olen myös mukiinmenevä parturikampaaja. Tuossa pari iltaa sitten vähän hassuteltiin mehupäissämme villinä perjantai-iltana, ja tein Terhille superhienoja ötökkäkampauksia ilman ponnareita, tässäpä muutama niistä.
Meille tuli eilen myös pariksi yöksi koira hoitoon. Heti kun käytiin sen kanssa pihalla, koko tämä meidän gangstaräplähiömme tuntui avautuvan ihan uudella tavalla. Vesitorni onkin oikeasti ihan tuossa vieressä, vaikka olen ajatellut, että se olisi jotenkin jossain tuolla vähän kauempana, ja näkyy vain siksi, että se on ihan helvetin iso. Mutta tuossapa se pönöttää, melkein takapihalla. Ja siellä on ylhäällä pizzeria, joten sekin on melkein yhtä lähellä, kuin Lahdessa asuessa. Ei sillä, että siellä nyt kuitenkaan tulisi ihan kauhean usein käytyä. Tämä päivä vaikuttaa toistaiseksi ihan hyvältä, siksi en uskallakaan oikein tehdä mitään, etten totaalisesti riko sitä ja heilauta koko päivää suoraan helvettiin. Taidan vain mennä keittelemään kahvia, syödä jäätelöä ja katsoa jotain hauskaa, en ajatella kertaakaan ääneen sitä, että tänään on sunnuntai.

1 kommentti: