Life In A Day

Katsottiin tässä iltamme ratoksi Life In A Day. Olin aluksi melko skeptinen sen suhteen, kun ajatukseltaan ja alultaan se vaikutti vain yhdeltä ylipitkältä Iholla-jaksolta, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun se käänsi ajatukset jo nurin. Miksi? Siksi, että sillä on yksi vahva viesti: Ihmisolennot on mahtavia! Inhimmilliset, aidot, oikeat, elävät ihmiset, jotka elävät toisistaan tietämättä täysin erilaisissa kulttuureissa, pelkäävät samoja asioita, rakastavat samoja asioita, ilmaisevat kaikilla eri kielillään samoja tunteita. Se on kaikin puolin hienoa ja merkittävää, ja tuota katseli melko mielellään, vaikka se noinkin kauan kesti. Vaikka toteutus on välistä vähän merkillinen, se on silti loistava kuva ihmiskunnasta yhtenä päivänä vuonna 2010. Mietin päässäni, että tuon voisi ampua avaruuteen, ihan siltä varalta, että jos onnistumme sössimään itsemme hengiltä, niin tuokin jäisi jonnekin talteen kertomaan meistä. Muuallekin, kuin Youtubeen.

Pätkän liikuttavin kohtaus oli itsellenikin hieman yllättävästi se kohta, jossa mies soittaa mummolleen ja kertoo olevansa homo. Juuri aamulla mietin bussissa, miten minulle olisi aivan sama, mikä minun lapseni seksuaalinen suuntautuminen tulisi olemaan, kunhan hän olisi itse onnellinen elämäänsä, eikä joutuisi kärsimään sen takia, mitä oikeasti on. Mietin, muuttaisiko vanhemmuus konkreettisesti jotenkin asennoitumistani tähän kysymykseen, mutta en keksinyt yhtään aspektia, en nähnyt vanhemmuudessa yhtään sellaista tekijää, jonka perusteella minun tulisi ryhtyä umpimieliseksi ääliöksi saadessani lapsia. Toki ehkä olisi sääli, jos vaikka näkisin, että sukuni katkeaisi siihen kohtaan, koska koen, että suvullani on niin villit ja omalaatuiset geenit, että ne olisi kiva pitää pelissä, ihan vain evoluution trollailun kannalta, jos ei muuten.

Toinen ajatuksia herättänyt kohta oli se, missä ilmeisesti afrikkalaiset naiset istuvat työnsä ääressä, lyövät rytmiä ja laulavat. Miten jollain voisi tulla mitenkään päähän, että sellainen kulttuuri olisi jotenkin vihattavaa ja hävitettävää? Sama tuon homouden kanssa, minun päähäni ei vain oikeasti mahdu sellainen mielenmaisema, jossa ihmisiä kuuluisi vihata erilaisuuden perusteella. Ihmisiä kuuluu vihata, jos ne ovat kusipäitä, mitään muuta järjellistä perustetta sille ei ole. Vaikka saatankin joskus esitellä omalaatuista huumorintajuani täysin sopimattomissa tilanteissa, näennäisesti vailla mitään tilannetajua, todellisuudessa minun on todella vaikea olla (etenkään hiljaa) ahdasmielisten ihmisten kanssa. Silti olen myös sitä mieltä, että kaikelle pitää voida nauraa. Ei saa olla olemassa sellaisia tabuja tai pyhiä lehmiä, joihin ei saisi koskea, koska huumori on ainut ase, mitä meillä on elämän edessä, kuten Mark Twainkin sanoi. Meidän pitää voida nauraa kaikelle, ennen kaikkea ja eniten itsellemme, koska muuten elämä musertaa meidät.

Tässä mielessä tämä on mielestäni tärkeää katsottavaa lähes kaikille. Se laittaa ajattelemaan ihmisyyttä, ihmisiä, selviytymistä, pärjäämistä, onnellisuutta, aivan kaikkea sitä mikä tähän pallolla kulkemiseen liittyy. Juuri tätä ennen katselimme myös taas Joseph Campbellin The Power of Mythiä, jossa hänkin totesi meidän oleman maapallon tietoisuus, tämän planeetan silmät ja korvat ja suut, kaikki samassa veneessä, yhtä tämän planeetan kanssa. Se jätti ehkä tietynlaisen asetelman, josta tätäkin lähti sitten skeptisyydestä huolimatta katsomaan. Ja se ehkä teki tästä minun päässäni hieman vaikuttavamman, kuin mitä se ilman tuota saatetta olisikaan. Mutta siltikin, se viesti on ihan yhtä vahva, eikä se laimene yhtään.