Always One Step Behind.

Näin unta, että olin järjestämässä vanhainkodissa vanhuksille viriketoimintaa ja tehtiin biisi siitä, mikä nykyajassa ja nykynuorissa vituttaa. Oli aika hauskaa, vaikka en nyt muistakaan miten tuo biisi meni, mutta muistan satakolmevuotiaan äijän polkemassa jalkaa ja laulamassa syämmensä kyllyyvestä. Ehkä niillekin pitäisi organisoida enemmän tuollaista luovaa toimintaa, missä saa runoilla ja käyttää kaikenlaisia sellaisia taitoja, mitä ei välttämättä palapelien kasaaminen tee. Jos siis ei olla ihan dementiaosastolla. Joskus näinkin jonkun sellaisen homman, jossa vanhukset kasailivat valokuvista ja erilaisista kartongeista ja tapeteista ja muista oman näköisiä elämäntauluja, mikä oli meikästä aivan helvetin siisti juttu.

Always One Step Behind. A3.

 Eilen piirrustelin tuollaisen, havainnollistaakseni kaikkea tätä mitä nyt olen tykitellyt tässä. Vaikka luullaan, että olemme vapaita ja hienoja ja älykkäitä, todellisuudessa jokainen päätös, jokainen liike ja ajatus, on tapahtunut aivoissasi jo jopa puoli sekuntia ennen sen ajattelua ja tekemistä.(Tästä syystä toinen haamu hahmon takana) Me olemme siis koko ajan vain aasilla ratsastajia. Aasi tekee mitä tykkää, me vain luullaan jotenkin muka hallitsevamme sitä, kun se sattuu kulkemaan samaan suuntaan. Meillä on vain tämä aivotietokone, joka muuntaa ja dekoodaa värähtelyjä (värähtelevät aallot virtaavat niitä pohtivan/tutkivan ihmisen tajuntaan) eri aistien kautta kokemuksiksi ja tekee niistä sitten meidän ympärillemme tällaisen "todellisuuden", joka sekin on vähän mitä on, 99 prosenttisesti tyhjää tilaa. (valkoinen väri hahmossa vastaan todellisuuden värikkyys ja vastakkaisuus kokemuksellisuutemme kanssa.)
Aika hyvin tiivistetty, eikö?!

Sain Kafkan Amerikankin taisteltua juuri loppuun, ajattelin aloittaa Linnan putkeen, mutta teksti oli niin pientä, että sitä tihrustaessa tuli silmät kipeäksi. Pakko kerätä hieman voimia, ennen kuin alkaa sitten tykitellä sitäkin, mietin että pitäisikö Kerouacin On The Road ottaa taas välissä ensin, ihan vain siksi, että busseissa tulee istuskeltua niin paljon, vaikka eihän samojen paikkojen sahaaminen ole koskaan sama, kuin maisemien vaihtaminen. Taidanpa silti varata sen tuolle tulevalle Euroopan rundille, kun ei kerta ole ajamistakaan siinä. Saa nähdä mitä siitäkin reissusta tulee, soittamisen puolesta ei ainakaan ole mitään hätää, mutta ainahan sitä stressaa, kun asiat eivät ole täysin omassa lapasessa. Silloin tietää yksityiskohdat, ja mitä on tekemässä. No, katsellaan.Nyt sitten keskityn vaan ottamaan ihan iisisti edes yhden viikonlopun.