Vielä parit.

Hän katseli hissin peilistä apinamaisia kasvojaan. Ne kasvoivat karvoja ihan mistä sattuu ja näyttivät väsyneiltä ja sekaisilta. Hän pullisti alahuultaan kielellään, vahvistaakseen apinamaista vaikutelmaa entisestään. Sitten hän katseli takkuista hiuspehkoaan, ja totesi näyttävänsä hieman enemmän leijonalta. Se puhui kai omaa kieltään hänen sen hetkisestä mielentilastaan. Hän tajusi myös, että jos joku sattuisi katsomaan hissin ikkunasta peilin edessä ilveilevää miestä, tämä voisi kuvitella hänen olevan hyvin, hyvin huumeissa. Hissi saapui kolahtaen alimpaan kerrokseen. Ulko-ovella vastaan tuli nuuskahuulinen, rotalta näyttävä nisti. Pälyilevä rotta vastasi leijonan tervehdykseen hätäisesti ja epäluuloisesti. Edes urbaanissa viidakossa leijona ei pelkää rottaa, vaikka tämä tuntisi kuinka monta gorillaa tai hyenaa. Hän jatkoi matkaansa tämän ohi, tervehti pihalla pyöräänsä parkkeeraavaa mangustivanhusta ja vei roskat sinne minne ne kuuluivat. Lajittelu. Se on tärkeää. Biojätteet ruskeaan pönttöön, sanomalehdet siniseen, loput harmaaseen.  Leijona katseli siistiä roskakatosta ja murahti tyytyväisenä. Valtakunnassa kaikki hyvin.

----------

Kipu räjähti valtavana vavahduttavana aaltona nenästä jokaikistä pientä hermorataa pitkin tajunnan jokaiseen sopukkaan. Hassan oli saanut valtavan nyrkin nenäänsä ilman mitään syytä, tai siis ilman mitään sellaista syytä, johon olisi itse voinut vaikuttaa. Ihonväri kun ei ole sellainen asia, jota voisi vaivatta peukaloida mieleisekseen, ellei ole yhtä paljon rahaa, kuin Rihannalla tai Michael Jacksonilla. Ja Hassanilla ei ollut. Harva yösiivooja nyki samanlaisia liksoja, kuin Rihanna tai Michael Jackson. Viikonloppuisin työsuhde-etuna tuntui vuoron loputtua olevan baarista lähteneiden skinheadien satunnaisen väkivallan kohteeksi joutuminen. Hassan alkoi olla jo kuollut sisältä. Hän oli paennut Syyriasta, pommien, silvottujen perheenjäsenten ja raiskattujen tuttaviensa luota maahan, jossa oli koko ajan kylmä ja pimeä. Ei todellakaan hänen ensimmäinen valintansa. Hänet oli hakattu ja ryöstetty tässä maassa useita kertoja. Hän kumartui vatsaan osuvan nyrkin voimasta ja näki lumisella kadulla jo omaa vertaan. Sitä oli ehkä hieman enemmän, kuin edellisillä kerroilla. Monelle olisi voinut olla vaikea arvioida moista asiaa, mutta se johtuu vain siitä, että ihmisillä ei ole riittävästi vertailukelpoisia kokemuksia asiasta. Kun sinut on hakattu kymmenisenkin kertaa, se ei enää lyö kaikkeja aisteja lukkoon samalla tavalla. Kaikki on aina parempaa ensimmäisellä kerralla. Tässä vaiheessa Hassan oli jo turta kaikelle. Häntä ei vain enää kiinnostanut. Yhtään. Hän toivoi, että nämä saatanan tunarit vihdoin saisivat hänet hengiltä. Jos vaikka edes joku poliitikko ottaisi hänen tapauksensa keppihevosekseen, ja muuttaisi JOTAIN parempaan suuntaan. Hän tunsi miten häntä hakattiin ja potkittiin, ja hän yllättyi tajutessaan makaavansa kadulla. Hän ei ollut huomannut kaatumistaan. No, aivan sama. Ei satu enää. Iskuja tulee, joku kumartuu sylkäisemään häntä naamaan, kurottaa hänen takkinsa povitaskulle ja vie lompakon. Tuttu kuvio. Joku potkaisee häntä päähän. Verta tuntuu olevan kadulla todella paljon enemmän, kuin aiemmilla kerroilla. Hänen näkönsä alkaa pimentyä täysin.. Niin paljon verta.

----

Lihakauppias nosti sianpotkan tiskille ja alkoi laittaa sitä lihakirveellä pienempiin palasiin. Tottunein ottein hän erotteli lihaa luista ja pakkasi sitä valmiisiin paketteihin asiakkaille mukaan otettavaksi. Kaupan oveen kiinnitetty kello kilahti ja aurinkoiselta kadulta sisään luikahti laiha, pieni mies. Tällä oli karkea musta tukka ja siistiksi ajettu parta, yllä hieman liian iso puku, joka roikkui hänen luisilla hartioillaan. Mies näytti siltä, kuin olisi toimittamassa jotakin hyvin salaista ja merkittävää asiaa.

-Päivää. Mitäpä laitetaan? Lihakauppias kysyi nojaten raskastekoista ruhoaan tiskiin niin, että se narahteli hänen painonsa alla.

Mies tutkaili hetken aikaa tarjolla olevia vaihtoehtoja, sikaa, nautaa, lammasta, kanaa, hanhea, ankkaa, erilaisia kaloja. Hän nyrpisteli nenäänsä ja näytti epäröivän, ikään kuin ei tietäisi miten asian muotoilisi.

-Päivää, hän muisti vastata lihakauppiaan tervehdykseen hieman myöhässä.

-Tuota... Pohdinpa vain, että.. Olisiko teillä kenties ihmistä jäljellä?

Lihakauppias katsoi miestä hölmistyneenä, rapsutti lyhyttä sänkeä puskevaa leukaansa ja pohti vastasi hänelle:

-No, tuota.. Eipä taida olla, meillä on toimituspäivä maanantai ja ihmisliha on niin KOVIN suosittua, ei sitä tavallisesti enää näin loppuviikosta ole..

-Sääli. Eikö edes jotain jämiä? Kissoille ovat menossa, ovat niin kovin nirsoja, ei sikakaan enää kelpaa!

-Voinhan minä toki katsoa, josko tuolla olisi jotain jätteitä, mutta isompia määriä minulla ei kyllä valitettavasti enää ole..

Lihakauppias katosi takahuoneeseen ja puuhasteli hetken aikaa. Mies odotti kärsivällisesti, katsellen ympärilleen. Hän varasti leikkuulaudalta raa’an sian lihan suikaleen ja pisti sen nopeasti poskeensa.

Kauppias ilmestyi takahuoneesta läpinäkyvän muovipussin kanssa. Se oli täynnä sormia, korvia ja varpaita.

-Tämän verran näitä täältä löytyi, hän sanoi.

-Voi, suurenmoista, paljon kiitoksia! pieni mies hihkui.  Hän kurotti kätensä napatakseen pussin, jolloin lihakauppias nappasi häntä ranteesta. Vilkaisemattakaan leikkuulautaan, hän tuijotti miestä kovin silmin ja sanoi:

-Tässä pöydällä oli äskettäin suikale sian lihaa, jonka olet minulle velkaa.

Mies, joka tunsi protokollan, huokaisin ja asetti toisen kätensä leikkuulaudalle. Varastaa kyllä sai, kunhan ei jäänyt kiinni. Ja kaikki jäivät aina kiinni. Lihakauppiaalta ei vielä koskaan ollut jäänyt varkaus huomaamatta. Se oli pääsyy siihen, että hänellä ylipäätään oli tuollaisia roiskepusseja tarjolla. Hän löi mieheltä pikkurillin irti, poltti haavan kiinni ja laittoi vertavuotavan sormen esiliinansa rintataskuun.  Hän hymyili, ojensi pussin miehelle ja ilmoitti hinnaksi 60 senttiä. Mies maksoi, livahti pusseineen oven raosta takaisin kadulle, ja lihakauppias jäi jatkamaan sian pilkkomista.