keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Uni 29.1.14

-Voit laittaa kahvin työpöydälleni, hän sanoi ystävällisesti, vailla aavistustakaan siitä, että olin aikeissa tappaa hänet. Heitä oli kaksi, toinen heistä epätavallisen leveä, kulmikas ja iso ihmiseksi. Hän oli mies, arvostettu tutkija, joka minut oli lähetetty tappamaan. Nainen oli pitkä, hänellä kasvoi sormia kasvoissaan niin, että vain yhdestä kulmasta hänen kasvonsa näyttivät normaaleilta ja kauniilta, muuten sormet rikkoivat tuon illuusion. Niiden ansiosta hän näytti jatkuvasti hieman kauhistuneelta tai yllättyneeltä, koska sormet peittivät hänen suunsa. Lisäksi hänellä oli nuoren härän ruumis jalkojen tilalla. Hän suhtautui minuun epäluuloisesti. Pelkäsin joka hetki, että he saisivat minut kiinni. Heidän valtavassa kartanossaan, tai tässä olohuoneessa jonka siitä näin, oli kaksi raskastekoista samettisohvaa, kirjahyllyt täynnä kirjoja ja shakkiruutukuvioitu lattia. Takanani oli hänen työhuoneensa, joka oli valaista yhdellä kellertävällä hehkulampulla. Siellä oli valtava pöytä, joka oli täynnä sekaisia papereita. Osoitin olkani yli peukalolla huoneeseen.
-Työhuone oli tuolla?
-Juuri niin.
-Olen nopea oppimaan.
Ovikello soi. Raskaan tammioven takana oli joku. Olin juuri aloittanut palvelijana, ja minun todellisena tehtävänäni oli murhata hänet. Hän kirosi ovea hieman hämmästyneenä. Hypistelin taskussani olevaa teippirullatelinettä, jonka pohjalla vielä oli pientä, sokerinomaista ainetta murusina. Kuljin hänen perässään hieman kiusallisesti, sillä keittiö oli lähes ulko-oven vieressä. Hän meni ovelle, minä menin keittiöön ja kaadoin kahvia mataliin kuppeihin. Kaivoin teippirullan taskustani. Katselin sitä, mutten vielä ollut kaatanut jauhetta kahviin, kun nainen ilmestyi ovelle. Hän kirkui korkealla ja jotenkin uneliaalla äänellä.
-Sinä! Murhaaaja! Kuinka sinä saaatat!
Hän juoksi luokseni syyttelemään minua, hakkasi ja potki härän jaloillaan. Tarkkailin hänen outoja, hieman pelottavia kasvojaan, joissa ruskeat verestävät silmät kurkkivat sormien välistä. Hän sai minulta jalat alta ja polki härän jaloillaan, yritin väistellä ja puolustautua. Enhän ollut vielä tehnyt mitään! Ystäväni tuli istumaan viereiselle pirttipenkille, ja kysyin missä hän oli kupannut! Hän vain hymyili ja katsoi minua hölmönä, auttamatta. Minun oli pakko ottaa naisen kaulasta tukeva ote, ja kuristaa hänet tajuttomaksi. Ihan vain opetukseksi. Sitten heräsin.



Klassista isänmurhaa suorittamassa, siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti