perjantai 31. tammikuuta 2014

Turkis on burkha

Täällä Tampereella pyöriessä on ihmetyttänyt lähinnä se, miten paljon täällä on kaikenmaailman eläinturkeissa kulkevia täti-ihmisiä. Kun näen niitä, huomaan ensimmäistä kertaa elämässäni aina ajattelevani, että miksi? Miksi kukaan tahtoisi kulkea niin leimaavassa ja avoimesti provokaatiota huutavassa asussa? En oikeasti ikinä Lahdessa asuessani joutunut ajattelemaan näin, koska siellä turkkitätejä näkee korkeintaan sibeliustalon konserteissa, ja niidenkin voi odottaa tulleen jostain muualta. Samalla tämä myös vähän selvittää minulle sitä ihmeellistä 1900-luvun alkupää-kuplaa, jossa tamperelaiset aina kaikkien muiden silmissä tuntuvat elävän. Minusta on ollut todella ihmeellistä, että vielä näin tällä vuosituhannella jaksetaan jauhaa punaisista ja valkoisista ja luokkasodasta. Mutta täällä tuollainen vastakkainasettelu ON ihmisissä olemassa. Hassuinta on se, että he itse tekevät siitä todellisen.

Lahdessa ei koskaan tullut pohtineeksi tällaista, koska ei siellä ole mitään tällaisia jakoja. Siellä on ne pari ihmistä, jotka asuvat Ankkurissa, ja sitten on kaikki loput. Se on kaupunki, joka on ollut lamassa ainakin niin kauan kuin minä olen siellä pyörinyt. Siellä ei ole ollut vahvaa polarisaatiota minkkiturkkiväen ja tribaaliamisten välillä, koska ensimmäistä porukkaa ei mitenkään ihan älyttömästi ole. Siksi, kun täällä vilisi turkkeja joka päivä joukkoliikenteessä, mietin hetken aikaa, onko tämäkin vain osa sitä Kaunis Ruumis-kampanjaa joka koko maailmalla tuntuu olevan menossa, vai onko se oikeasti heidän mielestään esteettinen tai statusta positiivisella tavalla korostava asuste? En varsinaisesti ole pitänyt itseäni minään henkisenä kettutyttönä, mutta näköjään löydän itsestäni uusia puolia kohdatessani tietyllä tavalla erilaisia ihmisiä.

Sivuuttaen luontokappaleiden potentiaalisen kärsimyksen ja esteettisen puolen, siirryn sosiaalisen stigman puoleen: mitä nämä ihmiset tahtovat viestiä näillä turkeillaan muille ihmisille? Toppatakki pitäisi varmasti lämpöä sisällä ja kylmää pihalla vähintään yhtä hyvin. Onko sillä tarkoitus viestiä, että tämän laman ja pahoinvoinnin keskellä minulla on yhä varaa kulkea kalliissa turkiksessa, koska en ole ihan mikä tahansa nobody? Ehkä vähän kärjistetty ajatus, mutta vielä enemmän kärjistäen sanon, että turkis on burkha! Siinä missä burkhaa pitävät naiset kertovat olevansa miesvaltaisen uskonnollisen kulttuurinsa jäseniä, turkista pitävät naiset viestivät kuuluvansa siihen sosiaaliseen luokkaan, jossa ihmiset on tuomittu kärsimään ylimääräisestä rahasta ja yltäkylläisyydestä. Heidät on ikävästi tuomittu maailmaan, jossa elintaso on korkea ja lomamatkoja ei tehdä pakettimatkoina kaikkien muiden kuolevaisten tavoin, vaan heillä on valinnanvaraa. En ihmettele, jos tällainen näyttäytyy punaisena vaatteena joillekin ryhmille, itseäni se vain ihmetyttää lähinnä juuri siksi, että se puhuu omaa sanatonta kieltään, ja siitä huolimatta kaiken keskustelun ja muun elämöinnin jälkeen joku vielä vetää sellaisen päälleen. Mutta omapa on asiansa. "Eihän asia varsinaisesti minulle kuulu, mutta..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti