keskiviikko 15. tammikuuta 2014

The Mindscape of Alan Moore

Kiitos Akille linkkauksesta, tässä oli yksi mielenkiintoisimpia dokumentteja ihan hetkeen. Vaikka miehen sarjakuvatkin ovat varmasti aivan mielenkiintoista kampetta, oli niiden jälkeinen maailmankuvan jakaminen mielestäni huomattavan paljon mielenkiintoisempaa. Meinasin pysäyttää pätkän monesti, ajatellen, että nyt on pakko jo alkaa kirjoittaa, ei pysty enää! Mutta katsoin sen kuitenkin loppuun asti. Huolimatta Mooren magian sävyttämästä retoriikasta kaikki perusajatukset ovat niitä samoja, joita minäkin olen ajatellut ja ihmetellyt elämäni ajan. Me olemme kaikki tavalla tai toisella samanlaisia, eikä todellisuutemme vastaa koskaan täysin aistihavaintojamme. Moore esitteli tässä ajatuksen jonkinlaisesta idea-avaruudesta, suomeksi siis kollektiivisesta alitajunnasta, johon meidät kaikki on jotenkin kytketty, ja josta voimme ammentaa ideoita. Olen kirjoittanut tästä helvetisti, olen todistanut sitä monien ihmisten, muutamien tämän blogin lukijoidenkin kanssa suoralla yhteydellä ja kylmillä väreillä: samankaltaisesti ajattelevat ihmiset ovat melko taipuvaisia ajattelemaan samoja asioita melko samaan aikaan. Siinä ei ole mitään yliluonnollista, mutta sen luonnollisuus ei nähdäkseni tee siitä vähemmän mystistä. Koko tajunta ja se, miten tähän maailmaan olemme kiinnittyneitä, on luonnollista, mutta ei meille vielä ymmärrettävissä olevaa. Onneksi ei tarvitse odotella kauaa, mikäli Mooren laskelmiin ihmiskunnan tiedon tuplaantumisen kiihtymisvauhdista on uskominen. Itse odottelen jo ns. soiro ojossa lisäinfoa tämän kaikkeuden toiminnasta.

Ajatus siitä, että me kaikki olemme yhtä saattaa kuulostaa monelle hippipaskalta, mutta historian ja myyttien tutkija Joseph Campbell esitti sitä asiaa mielestäni melko hienosti: Tämä maailma on valotaulu, jossa meidän ruumiimme ovat yksittäisiä hehkulamppuja. Kaikki, mikä säteilee meistä toisiin ihmisiin ja heistä meihin on sitä samaa valoa, samaa olemassaoloa, ihmisyyttä, tajuntaa ja kokemista. Kun lamppu sammuu, sen tilalle vaihdetaan uusi, mutta valo on tärkeää, lamppu vaihdettavissa. Se on buddhalainen ajatus, jota Dalai Lamakin pyöritteli kirjassaan, ja se on ajatus johon tiedekin alkaa pikkuhiljaa herätä, kun tämän fyysisen maailman mysteerit alkavat olla selvillä. Uusimmassa Tieteen kuvalehdessä oli pikkujuttu siitä, miten pimeällä aineellakin saattaa olla sellaisia ominaisuuksia, että sitä voitaisiin mahdollisesti tutkia CERNissä. Vaikka se oli aivan pieni kuvateksti, mielestäni se oli ehkä koko lehden suurin uutinen! Sehän tekee tuosta suuresta mystisestä mustasta maanosasta valloitettavan, tarkasteltavan ja tutkittavan. Toki sanavalinnat osoittivat varovaisuutta, mutta siitä se lähtee. Jokin aika sitten törmäsin myös hieman epäselvään tiedeuutiseen siitä, miten "tietoisuus saattaa olla universumin perusainetta". Suhtauduin siihen melko skeptisesti, koska en oikein käsittänyt, kuinka se ylipäätään voisi olla todistettavissa: Jos ainoa meille manifestoituva tietoisuuden laatu on subjektiivinen tietoisuutemme, kuinka voimme todistaa jossakin persoonattomassa ja kommunikaatiokyvyttömässä (tämä sulkee pois eläimet ja kasvit) olevan jonkinlaista tietoisuutta? Ei ainakaan kovin helpolla.

Mielestäni on silti enemmän kuin hienoa, että myös tajunnan, tietoisuuden ja havaitsemisen tutkimiseen on otettu hieman laajempaa perspektiiviä ja isompia pensseleitä, kuin aiemmin. Koska kyse on kuitenkin aina yksilöllisestä tapahtumasta, sitä voidaan tutkia todellisuudessa vain joukolla yksittäisiä ja yksilöllisiä ihmisiä, jotka sitten suuntaavat tietoisuuttaan tiettyihin asioihin ja kertovat kuinka sen kokevat. Tästä voimme sitten tehdä jonkinlaista tilastollista ristivetoa siitä, millä tavalla Matti ja Maija Meikäläinen asian mahdollisesti kokevat, mutta en usko että voisimme saada kattavaa kuvaa jonkin asian vaikutuksista kaikkiin ihmisiin, koska jokainen värittää tätä maailmaa ja todellisuutta oman henkisen kuvakirjansa väreillä ja traumoilla. Sitä kautta kaikki on sidoksissa aivan kaikkeen, toisen taivas on toisen helvetti ja me kaikki olemme linkittyneet jotain kautta tähän samaan todellisuuteen. Silti koen lievää puistatusta, kun tällaisilla kaltevilla pinnoilla lähdetään harhailemaan liian kauas ihmisten omiin fantasioihin siitä mitä se he tahtoisivat sen olevan, koska se voi sitten myös vääristää tutkimusta ja johtaa ihmiskuntaa harhaan vaikka kuinka moneksi vuosisadaksi (halutaanko tänne uutta Keski-aikaa?).

Sanoisin, että tässäkin repressoitu kuolemanpelko on omiaan johdattelemaan ihmisiä kehittelemään vaikka minkälaisia, mukavampia ja vaihtoehtoisia todellisuuksia. Aivan kuten Moorekin huomasi; salaliittoteoreetikot tahtovat lohduttaa itseään sillä, että joku olisi vallassa. Todellisuus on sitä, että täällä kaikki vain ryssivät asioita ristiin ja päällekäin, eikä kellään ole mitään oikeita vastauksia tai rajatonta valtaa oikein minkään yli. Me olemme lukittuina palavaan taloon, ovet on lukittu, mutta yksi kattoikkuna on jätetty auki. Vain yksi voi päästä siitä ulos, ja näin tämä kaaos on sitten alkanut. Vertaiskuvallisesti siis. Todellisuudessa tämä "todellisuus" pyörii kuitenkin niin monella tasolla, että tavallinen ihminen voi nukkua yönsä suhteellisen rauhassa. On suuren mittakaavan maailma, jossa asiat tuntuvat menevän koko ajan päin vittua, kun ihmiset pelastavat mieluummin mielikuvituskavereitaan ("euro", "talous", "kasvu"), kuin auttavat niitä todistettavasti elossa olevia ja tiedostavia ihmisiä, jotka ovat heidänkin läheisikseen luettavissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti