torstai 9. tammikuuta 2014

Psykoottinen Suomi

Tällä hetkellä suomalainen yhteiskunta, etenkin sen valtion taho tuntuu olevan aivan täydellisessä psykoosissa. Ilmassa on vaaran tuntua ja kaikki tuntuvat olevan koko ajan reunalla ja herkkinä painamaan liipasinta milloin millekin asialle, ainakin internetissä. Kadut sen sijaan ovat melko tyhjät, vaikkakin jonkinlainen henkinen kulttuurinen herääminen on tapahtumassa, kuten aina tällaisen tilanteen loppukierroksilla. Uskon, että isompi henkinen muutos on edessä ja asiat kääntyvät sen myötä paremmaksi. Mutta sitä ennen joudutaan käymään läpi tämä psykoottinen, outo vaihe. Mikä sitten on keskeisesti vialla? No, ei mikään ja kaikki. Päättävät elimet tuntuvat vieraantuneen todellisuudesta, kaikkien pitäisi nyt kiristää vyötä yhteisten touhu..toivotalkoitten edessä, tehdä uhrauksia ja antaa rahaansa valtiolle, jotta se voi tehdä mitä? Ostaa kaksikerroksisia ravintolavaunuja, joissa tarjoillaan sushia ja myydään kaljaa festarihinnastolla.

On mielenkiintoista, miten kauppojen juusto-, liha-, ja pakastehyllyt pursuavat kaikenlaisia vaihtoehtoja, joilla voi tehdä "arjesta juhlaa." Kun kaikilla menee päin vittua, parturikampaamoita, kauneushoitoloita ja kaikkia vastaavia laitoksia avataan aivan järjettömästi. Ihmiset tahtovat näyttää hyvältä, kun menee huonoiten, tai ainakin jättää kauniin ruumiin. Samalla, kun mietitään arkipyhien siirtämistä viikonlopuille rahojen säästämiseksi, työnnetään sitten sitä "veronmaksajien rahaa" noihin ravintolavaunuihin. Tämä ilmiö pätee siis aivan samalla tavalla tavan ihmiseen (myös minuun itseeni, samalla tavalla sitä tulee valittua vähän parempaa juustoa niin kauan, kuin rahat antavat myöten), kuin valtioon itseensäkin. Fiilis on sama, kuin jos työnnät kodittomalle 20 euroa käteen ja sanot, että käyppä ostamassa ruokaa, ja näet kohta miten se tulee kaupasta ulos kahden viinapullon kanssa kännissä ja nälkäisenä. Kaikki tuntuvat tietävän, mitä olisi tehtävä, mutta toimivat silti täysin irrationaalisesti olosuhteisiin nähden.

Menneisyydellä ei ole mitään väliä. Historiasta ei muka voi oppia tätä päivää varten, koska numerot paperilla ovat erilaisia. Muotti on silti täysin sama. Leikataan sosiaalipalveluista, tehdään juttuja kaikenmaailman sossutatuista ja velallisista, jotta saadaan vähänkin paremmin voiva kansanosa (joka ainakin minun tuntemieni ihmisten perusteella alkaa enenevissä määrin olla jokin myyttinen taruolento menneisyydestä) tukemaan tällaista politiikkaa täysillä. Ilmapiiri rakentuu vahvasti oman onnensa seppien ja Sarasvuoitten (taivuttakaa itse paremmin!) elämänfilosofioille. Sosiaalinen polarisaatio kasvaa ennen kaikkea ihmisten korvien välissä, jossa se on huomattavasti tuhoisampaa, kuin edes pankkitileillä. Vaikka kyllä se tekee tuhoja sielläkin, onhan se nyt vähän käsittämätön ajatus, että pääsen tästä Tampereelta halvemmalla Lontooseen, kuin Lahteen. Kyllä minäkin antaisin valtiolle vaikka 70-80 prosenttia tuloistani, jos se ei tuhlaisi niitä rahoja heti karkkiin ja jättäisi ruoan laittamatta.

Yksi keskeinen ongelma ja esimerkki tästä on se, miten menneisiin virheisiin katsomatta leikellään kaikesta ennaltaehkäisevästä toiminnasta, nuorisotyöstä, koulukuraattoreista, ja etenkin taideaineitten opetuksesta. Voin helposti laskea, että ilman kuvataidetta ja musiikkia olisin maksanut yhteiskunnalle jo miljoonia, eikä heidän ole tarvinnut nytkään satsata minuun normaalia koulun taideaineopetusta enempää. Ei apurahoja, no, sosiaaliturvaa isommassa mittakaavassa. On turha olettaa, että ihmiset pysyisivät hyvinvoivina, jos viet pois vähäisenkin mahdollisuuden purkaa pahaa oloa. Taideaineiden opetus koulussa madaltaa kynnystä tehdä jotain vastaavaa sen jälkeenkin, koska suurin osa ihmisistä harvoin uskaltaa alkaa tehdä jotain sellaista, mitä ei ole tehnyt koskaan aiemmin. Näinkin yksinkertaisesta syystä ilmapiiri, jossa saa kokeilla ja etsiä tapoja ilmaista omia tunteitaan, kokemuksiaan ja näkemyksiään maailmasta on aivan ehdottoman tärkeä ihmisen hyvinvoinnille, eikä sellaista pääse vahingossakaan syntymään, jos kaikki meistä kasvatetaan suoriutumaan ja selviytymään; inhimmilliseen elämään kuuluu kuitenkin järjettömän paljon muutakin, kuin vain pärjäämistä ja hengissä pysymistä. Yhteiskunta, jossa kukaan ei pura pahaa oloa, mutta kerää sitä työstä joka ei itselle sovi (kaikki työ on arvokasta, jotkut työntekijät vaan voisivat vaihtaa paikkoja päikseen ja kaikki voisivat huomattavan paljon paremmin. Mikään ei ole myrkyllisempää, kuin huono työyhteisö.) on kaikilta aspekteilta ajateltuna mahdoton yhtälö.

Mikä se muutos sitten tulee olemaan? Se, että ihmiset saavat tarpeekseen, ja alkavat rikkoa lakia sellaisissa määrin, että sen valvominen ja siitä rankaiseminen käy resurssipulaiselle järjestelmälle täysin mahdottomaksi. Ruohonjuuri tasolla ihmiset alkavat liikehtiä, muodostaa yhteisöjä ja järjestöjä, jotka tekevät asiat ilman byrokratiaa, omalla ajallaan ja energiallaan, tuottamatta mitään yhteistä hyvää "ihmeellisempää". Tämä ei ole mitään hippiutopiaa, ei ole tulossa kokonaista vallankumousta, vaan näen tämän toimivan jo käytännössä aivan kaikkialla ympärilläni. Se on pientä kuhinaa, josta kasvaa aikanaan isompia liikkeitä, mutta kaiken täytyy alkaa jostain.

Ongelmana on pitkälti vain se, että koska meidän kulttuurinen maailmamme on pirstoutunut äärettömän pieniksi alakulttuureiksi, meillä ei ole enää samanlaisia esikuvia, kuin ennen. Vaikka meillä olisi pieniä alakulttuuriryhmiä, joiden keskeinen aatemaailma olisi aivan sama, heidän idolinsa puhuisivat pääosin samoja asioita, nämä porukat eivät välttämättä löydä toisiaan, ja vähän kärjistettynä kaikki ovat yksinäisinä ja syrjäytyneinä kotonaan, vaikka oikeastaan kaikki ihmiset hänen ympärillään olisivat täysin samanlaisia, tai ainakin riittävissä määrin samastuttavia, jotta he voisivat löytää todellisen inhimmillisen yhteyden. Siksi kaikki tämä turhuus on minusta häiritsevää, ja sille voi jokainen tehdä jotain.

Tässä on myös se keskeinen syy siihen, miksi nautin nuorisotyön tekemisestä niin paljon. Saan nähdä innokkaita, aktiivisia nuoria, jotka ovat valmiita laittamaan itsensä peliin yhteisten asioiden puolesta. Tulevaisuustutkimukset vähän kautta rantain tunnustivat, että mikään ei oikeastaan varsinaisesti ole loppumassa, nykyisillä tavoilla meillä vaan ei ole varaa tuottaa niitä. Me emme sitten tarvitse näitä nykyisiä tapoja. Haudataan dinosaurukset, ja annetaan näiden innovatiivisten nuorten kehittää kaikki ne systeemit, jotka oikeasti tekevät tästä maailmasta paremman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti