sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Ja Seitsemäntenä Päivänä Hän Ahdistui. Taas.

Kyllä se vain niin on, että yhdestä hyvästä lauantaista saa sitten maksaa yhden tai kaksi ahdistavaa ja raskasta sunnuntaita. Laitoin taas Midget Fetishin soimaan, Pete laittoi meikälle niiden White Airia vanhempia biisejä, joita olen aiemmin kuullut lähinnä keikoilla. Onhan nämä aivan helvetin hyviä biisejä kaikki. En vieläkään oikein tajua, miten se on voinut pysyä noin salaseurana kaikki nämä vuodet. Etenkin sunnuntaisin toimii aina. Päässä tuntuu vinkuvan vaan joku hevikitara täysillä ja hidastettuna koko ajan, kerrostalon kokoiset migreenivallit pyyhkivät kehon läpi ja saavat kaiken tuntumaan todella väsyttävältä. Sitten tuli vielä pimeääkin. Jos minulla olisi jonkinlaiset lenkkarit, kävisin juoksemassa lenkin, mutta ei ole, niin jää lenkit juoksematta. On vain liian isot talvikengät ja kovapohjaiset vaelluskengät, jotka hiertävät jalkaa juuri sopivasti rakkuloiden synnyttämiseen, puhkomiseen ja potentiaalia riittää jopa niiden tulehduttamiseen. Kirjoitetaanko se noin? Ketä kiinnostaa.

Voisin piirtää. Jos osaisin keskittyä. Näinä päivinä kaikki on aina liian hidasta. Sitten on pakko kirjoittaa ihan vain siksi, ettei missään muuallakaan tapahdu mitään rittäävällä nopeudella. Sitten ahdistuu siitä, kun tuntee olevansa viritetty aivan erilaiselle ajantajulle, kuin koko muu planeetta. Tulee sellainen olo, kuin ihmiset liikkuisivat todella hitaasti, ja kaikki tulevat tekemisesi olisivat heidän liikkeistään kiinni, mutta et voi hoputtaa heitä mitenkään, koska et kuulu heidän maailmaansa. Olet siitä täydellisen irti leikattu olento, vankina omassa todellisuudessasi, josta voit katsella muita ihmisiä ja ihmetellä niiden tekemisiä, mutta et voi vaikuttaa niihin tekemisiin. Ehkä olisi syytä sitten vaikka tehdä jotain omaa. Piirtäminen? Jos osaisin keskittyä...

No, ehkä edes yritän sotkea niin kauan, että käsiin jää jotain käyttökelpoista. Keskittymättä ollenkaan. Katsotaan miten käy...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti