torstai 9. tammikuuta 2014

Herra Aasin sosiaalinen holokausti.

Tein sosiaalisen holokaustin, sosiaalisen median antisosialisoinnin, epäonnistuneen someitsarin, minkä lie. Minulla oli 94 kaveria, joista jätin vain kymmenen. Tuo luku sisältää vanhempani, bändin (eli läheiset ja omaiset), pari ulkomaan elävää ja pari muuta olennaista ihmistä. Nyt sitten saan nauttia lähinnä Facebookin ankeimmista puolista, eli seinästä täynnä mainoksia, mutta on siellä jotain tiedepaskaakin seassa. Mitäkö opin vajaasta vuodestani sosiaalisena otuksena? Lähinnä vain vahvistin omia valmiita ajatuksiani sen käytöstä: se on addiktoivaa, silpoo kommunikaatiota ja ihmisten välistä luonnollista vuorovaikutusta jonkinlaiseksi sosiaaliseksi näppäryyskilpailuksi ja loukkaa vielä yksityisyyttäsikin isolla kädellä. Mutta mitä sitten? Et sinä tänä aikana enää voi tehdä yhtään mitään yksityisesti, kaikki keskustelu tuntuu muutenkin olevan pelkkää sosiaalista näppäryyskilpailua ja näin tehdessäni luultavasti vain leikkasin itseni ulos maailmasta, jossa kaikki muut elävät. Se oli myös vähän niinkuin tarkoitus.

Vaikka näppärien one-linerien räkiminen on aikansa ihan hauskaa, sitä voi tehdä missä tahansa muualla. Mieluiten vaikka sitten jollain foorumilla, jossa ei tarvitse miettiä sitä, että nyt joku alaikäinen sukulainen tai sosiaalisen verkoston laitamille eksynyt ääliö, jonka kanssa et oikeasti tahdo olla missään tekemisissä, mutta et kehdannut sanoa ei ja laitoit nätisti ignoreen, näkee sen. Minua ärsytti melko paljon se, miten fiksuina pitämistäni ihmisistä löytyi myös joitakin ääliömäisiä puolia. En väitä, ettenkö varmasti olisi esitellyt niitä itsekin, veikkaan, että olin monen feedissä aktiivisimpia päivittelijöitä. Meikäläisellä on vain niin kauhean vähän tekemistä!

Yksi puoli, mihin tuo selkeästi eniten vaikutti, on tarkkaavaisuus. Olen tämän vuoden aikana lukenut vähemmän kirjoja, kuin vuosiin, suurimman osan niistäkin duunissa, jossa en ollut tietokoneella koko aikana, jolloin jaksaa keskittyä lukemiseenkin suuremmalla intensiteetillä. Ihmiset sanovat facebookin mullistaneen ihmisten kommunikaation, mutta se on lähinnä itseään toteuttava profetia: ei ketään muuta saa kiinni enää juuri muuta kautta. Se on kyllä todella hyvä verkosto niille ihmisille, joille et tahdo antaa puhelinnumeroasi, mutta meikäläinen nyt ei muutenkaan kiinny ihan hirveän helposti suurimpaan osaan ihmisistä, joten sellaisetkin joutavat monesti mäkeen. Kokonaan en voi laittaa Herra Aasia lihoiksi, kun ei nuo muut bändijätkät skypetä tai kirjoita sähköpostia. Sitä meikäläiselle saa toki aina kirjoittaa, nuorempana kirjoittelin kirjeitä ja siksi sähköposti on aina tuntunut meikälle "the" tavalta kommunikoida internetissä. Aivan sama vaikka jenkit lukisi niistä kaikki, se mahdollistaa kuitenkin syvällisemmän kahdenkeskisen vuorovaikutuksen ja se on meikästä aina  kiinnostavampaa, kuin katsella sadan ihmisen valitusvirtaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti