sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Viikossa sitä taas kerkeää kerätä kuuppaansa kaikenlaista. Illalla odotettavissa räjähdys.

Olen palannut takaisin. Viikon aikana tuli luettua 5 ja puoli kirjaa, Markus Kajon Kettusen kuudes aisti, Judith Schalanskyn Kirahvin Kaula, Esko Valtaojan Kaiken Käsikirja, Gandhin Kirjoituksia,  Cormac McCarthyn Tie ja vähän sieltä täältä Desmond Morrisin Alastonta Apinaa. Eli hyvin vahvasti luonnontieteellisellä painotuksella meni tämä viikko itseni sivistämisen kannalta. Valtaoja herätti niin paljon ajatuksia, että kirjoitin hänelle juuri liian pitkän sähköposti, mutta koska en tahdo jotain sen keskeisistä ajatuksista ehkä menevän ihan hukkaan roskapostisuodattimen vuoksi, lainaan siitä joitakin pätkiä tähän:

"Samalla mietin henkistä evoluutiota. Ihmiset ovat järjestäytyneet, kuin neuronit, luoden jatkuvasti uutta henkistä kulttuurillista kuvaa itsestään. Nekin ihmiset, jotka eivät suoraan välttämättä ole kulttuurin kanssa tekemisissä (vaikka kaikkihan todellisuudessa ovat, jokapäiväisellä elämällään) ovat kuitenkin aina vaikuttamassa luovien yksilöiden elämään. Oli Da Vincilläkin äiti ja varmaan pari ryyppykaveriakin, jotka eivät välttämättä luoneet itse mitään, mutta jotka vaikuttivat omilla yhteyksillään neronkin ajatteluun ja toimintaan. Joskus ajattelin sitä vertauskuvallisesti vähän siltä kannalta, että kun tietoisuus kasvaa elämässä riittävän suureksi, yksittäiset tietoisuudet alkavat kulttuurin kautta luoda isompaa "kollektiivista" kulttuuria. Internet sitten taas on ollut kuin henkinen psykedeelinen huumausaine, joka on avannut epätavallisia ja odottamattomia hermoratoja erilaisten neuronien (=ihmisten) välille. Ehkä tietämättämme ja ymmärtämättämme tämä kaikki sitten yhdistyy jonkin muun oletettavan elämänmuodon kulttuuriin joskus tulevaisuudessa. Vaikka melko skeptinen olenkin sen suhteen, että ihmiset välttämättä mitään yhteyksiä kerkeäisivät siihen muodostaa. Ajatuksena kaiken pohjalla minulla oli kuitenkin jotain Voltairen Mikromegaksen kaltaista, aina pääsee isommaksi ja aina pääsee pienemmäksi, eikä meillä välttämättä riitä havaintokyky ja mittauslaitteet vielä käsittämään kumpiakaan mittasuhteita.

Huteraa aasinsiltaa pitkin voikin sitten kompastella elämän käsitteeseen. Luin myös Judith Schalanskyn romaanin Kirahvin Kaula, jossa elämäänsä kyllästynyt biologian opettaja pyörittelee kaiken näköistä ihmeellistä päässään. Vaikka monessa kohtaa opettaja oli kärjistetyn kyyninen ja darwinistinen, esitti kirja mielestäni moniakin mielenkiintoisia näkökulmia ja ajatuspähkinöitä. Yksi niistä oli koko elämän muodostuminen ja se, miten koiras-puolinen elämä on käytännössä vain "ei-naaras"-elämää. Kaikessa binäärisyydessään ainakin minun päälleni melko valaiseva ajatus, kun ajattelee sitä miten elämä itsessään on jo melko ihmeellinen asia, niin vielä suvullinen lisääntyminen... ja nämä meidän kielelliset käsitteemme niiden kuvaamiseksi vain johtavat meitä harhaan, ajattelemaan sitä arkipäiväisempänä, kuin mitä se onkaan. Eihän luonnolla varsinaisesti ole mitään väliä, onko sen "sivutuotteena" muodostama elämä jotenkin sukupuolellisesti latautunutta, meidän kannaltamme sillä taas on melko isokin merkitys. Lähestulkoon kaiken kannalta. Mutta kaipa sekin toisaalta on vaan entropian lakien mukaista, että kun elämä on hallinnut jakautumisen vähän turhan hyvin, on lisääntyminenkin tullut monimutkaisemmaksi ja -muotoisemmaksi touhuksi."

Sekä hieman myöhempää:

"Elämä on yksi suuri kulttuurinen illusio, jossa lapsena luulet eksyneitä viisaiksi, kunnes kasvat itse huomaamaan, että joku pitää sinua viisaana ja tajuat olevasi ihan hukassa. Tämä  on konkretisoitunut minulle monesti kasvatustöissäni, kun huomaan, miten vaikkapa kymmenen vuotta nuoremmat pitävät minua älykkäänä tai aikuisena - Olen 24-vuotias, enkä varsinaisesti tunne olevani oikein kumpaakaan. Siksi korostankin nuorille aina sitä, että kaikki meistä ovat virheellisiä, eikä me oikeastaan vielä lajinakaan ymmärretä mitä todellisuus on, joten kannattaa pohtia asioita omasta vinkkelistään ja suhtautua omiin virheisiinsä riittävällä huumorilla. Huxley sanoi ihmisen olevan sammakkoeläin, joka elää välittömän kokemuksen ja abstraktioiden maailmassa samanaikaisesti. Mielestäni se on aika hyvin sanottu, vaikka niiden lisäsksi todellisuuteen on kietoutunut ääretön määrä muitakin todellisuuden tasoja, sosiaalisia, symbolisia, henkisiä, kulttuurillisia, ym. Se on mielestäni hienoa, pysähtyä aina hetkeksi tajuamaan vaikkapa metsässä istuessa, miten monella tasolla aivoni sillä nimenomaisella hetkellä tulkitsevat vaikkapa näkemääni muurahaisjonoa oletetussa luuvankilassaan. Se on suorastaan mykistävän hienoa."

Nyt olen jumissa Lahdessa ilta yhdeksään asti, silloin menee halvin juna, joka sekään ei ollut halvimmasta päästä. Onneksi tässä nyt ei ole nälkäkuoleman partaalla, ja toivottavasti ensi viikko tuo tullessaan jotain  mielenkiintoista. Jos tahdotte kuulla äänen, joka syntyy siitä, kun meikäläinen heittää katu-uskottavuutta ämpärillisellä skene-pisteitä, niin alla on kaksi linkkiä kavereiden joululauluihin, jotka kävin laulamassa.



Jälkimmäinen oli kuulema soinut jo jossain Radio Kajauksellakin. Lisäksi on tämä, se on ehkä paras noista, sitä en pilaa kuin taustalaulujen verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti