tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudet vuodet.

Näinä päivinä busseissa on ärsyttänyt ennen kaikkea jonkun uuden paskasarjan mainostarrat. Jos sarjaa mainostetaan lauseilla "Kukaan ei pääse sisään, kukaan ei pääse ulos", niin voit olla vitun varma, että sarja alkaa siitä miten joku pääsee sisään tai joku pääsee ulos, tai ainakin se tulee olemaan keskeisiä jännitteen luojia koko sarjan kannalta. Lisäksi koko juoni on pöllitty ihan suoraan Simpsonit-leffasta, joten en ihan kauheasti leuhkisi nerokkaalla konseptilla.

Sain tuossa äsken taas validin muistutuksen siitä, miksi tämä on ollut meikän elämän tärkein ja hienoin vuosi. Päässä soi Hugh Laurien versio Tipitinasta ja Terhi tuli selän takaa ja kysyi, voidaanko kuunnella sitä Housen levyä, missä on se "trallalaalaa!"-biisi. Tuo nainen on merkillisintä ja odottamattominta, mitä meikäläisen elämään on huuhtoutunut, mutta samalla myös kauneinta ja ihmeellisintä. Totta kai kaiken tämän mukana tulee myös kannettavaa kahden edestä. Mutta ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, etten ole yksin kantamassa kaikkien muiden taakkoja, vaan että meillä on oma elämä, joka on kaikin puolin helvetin hyvä. En vain ole oikein tottunut hyvään, ja pelkään koko ajan menettäväni sen, mutta ei sekään ole tapa elää. Osaan kuitenkin arvostaa kaikkea mitä minulla on. En tarvitse välttämättä yhtään enempää. Tämä on hyvä ja kaunis elämä jo näin. Kaikki on plussaa. Saan soittaa ja tehdä musiikkia ihmisille, jotka osaavat arvostaa sitä, ja vielä artikuloida sen minullekin päin. Van Gogh myi elämänsä aikana vaan yhden taulun. Vaikka ovh:t on varmasti vähän eri luokkaa, mutta olen minä nyt jo saanut vähistä tekemisistäni ihan kohtuullista ymmärrystä. Kiitos siitä niille, jotka ymmärtävät.

Vielä keväällä päivittelin töissä, että varmaan elän koko elämäni yksin, ja olisi kiva saada lapsenlapsia, kun tietää, että lapset kuitenkin kapinoivat omia periaatteitasi vastaan ja varmasti ryyppäävät ja mesoavat minunkin mesoamattomuuteni edestä. Nyt olen löytänyt sellaisen ihmisen, jonka kanssa en heitä kirvestä kaivoon niiden lastenkaan kanssa. Tämä on ollut hyvä, toivottavasti seuraava ei vielä olisi alamäkeä. Rakastan kaikkea olemassaolevaa, elävää tai kuollutta. Hyvää elämää kaikille tästä eteenpäinkin.

5 kommenttia:

  1. Nyt pitää vähän päteä (en tiedä miksi) ja sanoa että itseasiassahan sarja pohjautuu Stephen Kingin kirjaan joka julkastiin 2009, ja jonka ajatusta King on ainakin väittänyt pyöritelleensä jo kasarilla. Mutta toivottavasti joku on kuitenkin jossain vaiheessa, kun se on tota kirjaa ollu mainostamassa tai kaupittelemassa julkaisijalle, huutanut sille "SIMPSONS DID IT!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämän saman opin eilen Punk In Finlandilta. King on kyllä aika ylihypetetty jätkä joitain tiettyjä poikkeuksia lukuunottamatta. Ysärillä joka leffasta sai pelottavan sanomalla "Stephen Kingin se ja se", mutta kun niitäkin on vilkuillut uudemman kerran nyt kun ei enää ole viiden vanha, niin on ollut vähän monttu auki niiden kanssa. Toivotaan ainakin, että sille vittuillaan nyt riittävästi tuosta Simpsonit-hommasta, aika pätevä South Park-läppä siitä kuitenkin muodostui ;)

      Poista
  2. Joo King on kyllä erittäin hit and miss tyyppinen kirjailija. Ja onhan se ihan helvetin ylihypetetty. Jokunen kirja on tullu luettua sen suurinpiirtein biljoonan (ei tarkistettu luku) julkastun kirjan back catalogista, ja aika usein se jossain välissä kompastuu omaan nokkeluuteensa. Mulle on kyllä aina (Hohtoa lukuunottamatta) tullu Kingin kauhuleffoista mieleen vaan että ne on yleensä ollu niitä B-luokan leffojen arkkityyppejä :) Johtunee tosin siitä että niitä ei tullut katseltua juurikaan sillon kultaisella ysärillä, kun itsekin oli kaikista vaikutteille alttiimmassa iässä.

    JPR

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me vissiin tuossa toissa kesänä katsottiin ohi mennen kaverin kanssa yöllä jotain Kingin leffaa, ja siinä oli tungettu vaan kaikkea sekalaista klisettä kasaan, oli zombeja ja mustalaisnoitia ja mitä vielä, tuntu että joka kerta kun katsoi niin oli eri B-luokan pätkä menossa. Mutta ihan kai silläkin on ihan paikkansa, ja Hohto toki on aika iso poikkeus, mutta ehkä siinä oli Kubrickillakin vähän näpit pelissä :)

      Poista
    2. Ja Kinghän oli ilmeisesti jokseenkin epätyytyväinen Kubrickin ohjaukseen :D En nyt muista oliko se nyt just sen takia että se otti ohjatessaan aikamoisia taiteellisia vapauksia. Itse tykkään kirjasta ja leffasta, eri syistä tosin.

      JPR

      Poista