torstai 26. joulukuuta 2013

Taas yksi sunnuntai..

Tämä päivä on tuntunut niin monella tapaa sunnuntailta, ettei paremmasta väliä. Tuntuu, ettei mikään määrä tekemistä (kaksi biisiä, neljä sarjakuvaa ja tähän mennessä yksi isompi piirrustus) oikein tunnu missään ja vituttaa vaan kun ei mikään tule ulos sellaisena, kuin olisi tarkoitus. Terhin olemassaolo auttaa kyllä tähänkin oloon aivan helvetisti. Siltikin oman turhuuden aalto tuntuu pyyhkivän minulla lattiaa niin paljon, että ihme etteivät lattiat ole jo puhtaat. Tuntuu siltä, etten osaa enää kirjoittaakaan, ja varmaan olisin jo kuollut kotonani tapaturmaisesti, jos olisin yksin täällä ähertämässä juttuja. Tuntuu vain taas niin vitun turhalta. Lähes kaikki. Vaikka osaankin nähdä tämän tilapäisen ja ohimenevän luonteen, sen että kohta jaksan taas tehdä vaikka mitä, niin nyt tuntuu vain siltä, ettei mikään suju oikein mitenkään päin. Taidan vain laittaa Hugh Laurien Let Them Talkin soimaan youtubesta, eilen kuuntelin sitä melko paljonkin ja päätin, että pitääpä käydä ostamassa sekin levy. Mielellään vinyylinä, jos löytyy.

Ehkä se pitäisi seuraavana vain ottaa operaatioksi ruoanlaitto ja heräily, omien luiden keräily ja jonkinlaisen henkisen tasapainon sirpaleista kasailu. En tiedä, mistä tämä muutaman päivää jatkunut kirjoitusvammaisuuteni oikein johtuu, mutta se on koko tämän tilanteen turhauttavin puoli. Olen mieltänyt kirjoittamisen niin isoksi osaksi itseäni, että jos sen kanssa meinaa kone rykiä niin tuntuu, ettei suju mikään muukaan. Vaikka onhan se nyt ehkä kuitenkin ihan ymmärrettävää, ettei sitä voi olla jotain blastattavaa 365 päivää vuodesta. Eikä se oikeastaan ole siitä kiinni. Jonkun aikaa on tuntunut siltä, ettei aivot vain oikein toimi täysillä, olen vähän jännittänytkin sitä, että pitäisiköhän mennä käymään lääkärissä. Mutta tiedän, etteivät nekään ihan hevillä ala aivoja tutkia kuitenkaan. Että enpä sitten tiedä mitä voisin, ja mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä. Ehkä migreenikohtaukset vain ovat noin niinkuin muutenkin olleet tiheämmässä, mutta ne eivät välttämättä ole olleet iin vahvoja, että olisi päätä särkenyt tai muuta. Nytkin näen, että ryssin sanan "niin", mutta en jaksa liikkua tuonne lähimenneisyyteen asti korjaamaan sitä. Ei vain kiinnosta riittävästi.

Jos puhun totta, olen hieman yllättynyt siitä, miten paljon pahaa verta Lahdesta lähtö tuntuu aiheuttaneen. Ne ihmiset, joiden luulin tukevan tätä hommaa ja suhtautuvan jotenkin kypsästi ja fiksusti, tuntuvat suuttuneen kaikkein eniten. Leikkiä tai ei, ikävää se varmasti on. Meikäläisellä olisi vain sen verran paljon tässä nyt kuvioita joihin keskittyä, että sellainen ylimääräinen pään rääpiminen tuntuu vain hyvin väsyttävältä ja raskaalta... Tai sitten se on ennemmin tämä päivä. En tiedä. En tiedä enää mitään..Tässä on kuitenkin biisi kaikille niille, joita muutokset kirveltää.

Mikreenilieskat lyö päästä läpi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti