Ehkä se pitäisi seuraavana vain ottaa operaatioksi ruoanlaitto ja heräily, omien luiden keräily ja jonkinlaisen henkisen tasapainon sirpaleista kasailu. En tiedä, mistä tämä muutaman päivää jatkunut kirjoitusvammaisuuteni oikein johtuu, mutta se on koko tämän tilanteen turhauttavin puoli. Olen mieltänyt kirjoittamisen niin isoksi osaksi itseäni, että jos sen kanssa meinaa kone rykiä niin tuntuu, ettei suju mikään muukaan. Vaikka onhan se nyt ehkä kuitenkin ihan ymmärrettävää, ettei sitä voi olla jotain blastattavaa 365 päivää vuodesta. Eikä se oikeastaan ole siitä kiinni. Jonkun aikaa on tuntunut siltä, ettei aivot vain oikein toimi täysillä, olen vähän jännittänytkin sitä, että pitäisiköhän mennä käymään lääkärissä. Mutta tiedän, etteivät nekään ihan hevillä ala aivoja tutkia kuitenkaan. Että enpä sitten tiedä mitä voisin, ja mitä tässä tilanteessa kuuluisi tehdä. Ehkä migreenikohtaukset vain ovat noin niinkuin muutenkin olleet tiheämmässä, mutta ne eivät välttämättä ole olleet iin vahvoja, että olisi päätä särkenyt tai muuta. Nytkin näen, että ryssin sanan "niin", mutta en jaksa liikkua tuonne lähimenneisyyteen asti korjaamaan sitä. Ei vain kiinnosta riittävästi.
Jos puhun totta, olen hieman yllättynyt siitä, miten paljon pahaa verta Lahdesta lähtö tuntuu aiheuttaneen. Ne ihmiset, joiden luulin tukevan tätä hommaa ja suhtautuvan jotenkin kypsästi ja fiksusti, tuntuvat suuttuneen kaikkein eniten. Leikkiä tai ei, ikävää se varmasti on. Meikäläisellä olisi vain sen verran paljon tässä nyt kuvioita joihin keskittyä, että sellainen ylimääräinen pään rääpiminen tuntuu vain hyvin väsyttävältä ja raskaalta... Tai sitten se on ennemmin tämä päivä. En tiedä. En tiedä enää mitään..Tässä on kuitenkin biisi kaikille niille, joita muutokset kirveltää.
![]() |
Mikreenilieskat lyö päästä läpi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti