Piti kirjoittaa "asiaan" ja kirjoitin ensin "ruokaan". Mitä se kertoo tästä päivästä?

Olisihan se pitänyt arvata, että kun päivän aloittaa bluesilla, niin melko bluesihan siitä tulee. Keittiöstä paloi lamppu ja riisi on loppu, ensimmäisen maailman ongelmat kasaantuvat väsymyksen muodostaessa pienen salvan henkiseen takaoveen, jota kautta tällaiset asiat yleensä poistuvat vähin äänin. Nyt tuntuu kuin nämä olisivat maailman isoimpia asioita. Tulen lopun ikääni haparoimaan pimeässä teräviä haarukoita keittiöstä ja se ikä tulee olemaan lyhyt, kun kuolen nälkään riisin ollessa loppu. Juustokin on loppu, ja kaikkihan nyt tietävät, että juusto maksaa niin helvetin paljon, ettei kenelläkään ole siihen varaa. Miten juustoteollisuus ylipäätään pyörii, kun ei kellään kuitenkaan ole rahaa juustoon? Tämä taitaa olla vähän sama homma, kuin nämä Tampereen autot. En tunne täältä ketään, jolla olisi auto, ja silti niitä on ihan helvetisti. Millä tämä on selitettävissä? Sillä, että Tampereen pormestari (ihan oikeasti.) tahtoo keski-eurooppalaisen trendikaupungin kuvaa ylläpitääkseen maksaa nokialaisille, että tulevat ajelemaan autoilla Tampereen keskustaan päiväksi. Se työllistää nokialaisia ja mahdollistaa terveydenhuoltopalvelut myös sinne. Juomavedestä johtuvia ongelmia tämä järjestely ei kuitenkaan kata.

Tämän "aamua" olen siis lähinnä kuunnellut Hugh Laurien ja Tom Waitsin levyjä ja piirtänyt. Kohta alkaa nälkä olla sen verran kova, että on pakko lähteä käymään kaupassa. Josko sitä vaikka tekisi jotain ihan oikeaa ruokaakin. Olen onnellinen siitä, että saan tehdä ruokaa ihmiselle, joka arvostaa ruokaa ja syömistä, eikä vain tunge kaikkea valtaviin kitusiinsa ja pyydä lisää. Tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässä on mahdollista tehdä ruokaa "huomistakin ajatellen". Olen kertonut tämän ennenkin, mutta joskus tein Eetulle ja itselleni KAKSI vuokaa makaroonilaatikkoa, jotta pysyttäisiin elossa vähän pitempään, ja syötiin ne molemmat samana iltana. Siinä vaiheessa tajusin, etten voi kuvitellakaan, että voisin tehdä ruokaa tulevaisuutta ajatellen, koska se kaikki vaan menee samana iltana. Kaksi supermassiivista mustaa aukkoa olkkarin sohvalla pystyy kuitenkin tuhoamaan melko paljon ravinnokseen tarkoitettua materiaa.

Nyt loppuu tämä epämääräisen ja lievästi surrealistisen paskan jauhaminen, yksi jakso It's Always Sunny in Philadelphiaa ja sitten menen kauppaan!