maanantai 2. joulukuuta 2013

Hervantaan kotiutuminen

Nyt tuntuu, että karma jo naureskelee jossain nurkan takana, kun hommat menevät niin hyvin putkeen. Sen lisäksi, että asun maailman siisteimmän naisen kanssa varmaan maailman siisteimmässä kämpässä (siinä, johon iskettiin ensimmäisenä silmämme, käytiin katsomassa vain tätä ja saatiin tämä), sain (ainakin toivottavasti ja vielä toistaiseksi minulla on kaikki syy uskoa näin) hyvän työpaikan suunnilleen omalta alalta, duunikeikan juuri oikeaan kohtaan ja kaikki muutenkin tuntuu menevän nappiin, löydettiin vielä kierrätyskeskuksesta oikeastaan kaikki huonekalutkin tähän kämppään. Keittiön pöydät ja penkit, tietokonepöytä ja sohva tulee huomenna, kuljetuksen kanssa koko paska 70 euroa. Mielestäni ihan kohtuullisen hintaista. Laitettiin julisteita seinälle ja huomenna kaveri tulee laittamaan pari lamppua. Aika nopeasti sitä kotiutui ja sopeutui. Ainoa vaan, kun on näin paljon tilaa, niin pitää saada seinille ja lattioillekin melko paljon juttuja, että on lämmin, eikä kaiu ihan helvetisti. Kyllähän se huomenna vähän helpottuu, kun tulee sitä puurompetta. Kaikin puolin kaikki näyttäisi kuitenkin menneen vähän helvetin hyvin nappiin!

Hervanta vaikuttaa kaikin puolin mukavalta. Paljon erilaisia ihmisiä, mutta ei yhtään sellainen fiilis, kuin vaikkapa Lahden Mukkulassa aina välistä. Tai ainakaan yhden päiväkävelyn ja parin bussimatkan perusteella. Ja siellä sen fiiliksen kyllä huomaa melkein heti. Talot ovat laatikoita, kulmat ovat kurtussa. Vaikka täälläkin on jo kerennyt kuulla humalaista ölinää ja haistaa kaljan löyhkän hississä, niin talot on pyöreitä ja ihmiset yhtä omista asioistaan puhelimeen äänekkäästi ja kiroillen puhunutta naista lukuunottamatta ihan hyväntuulisen oloisia. Kaupatkin on suhteellisen lähellä. Vaikka Tampereen keskustasta tulee minulle vähän vieraannuttava "yritetään olla Pariisi, vaikka infrastruktuuri vastaa jotain Latvian rajakylää"-fiilis, niin täällä on melko hyvä. Lisäksi tuo keskusta on tietty jo melko tuttu Varjobaarin keikkojen myötä. Samoin kai muutama naamakin, vaikka ei voikaan sanoa tuntevansa täältä juuri ketään. Mutta nyt hommasin bussikortinkin, niin kai sitä pääsee sitten ihan kohtuullisessa ajassa vaikka minne päin kylää.

Heti, kun tuo kahden elämän välissä pyristely loppui, tuntuu siltä, että osaa vähän laskea jo sen varaan, että tässä saattaa olla hetken aikaa paikallaankin. Siis toki lähitulevaisuus on yhtä liikennettä ja ravaamista, mutta kai tässä uskaltaa laskea repun selästä ja purkaa muuttokuormankin. Torstaiksi olen saanut sovittua ajan työkkäriinkin. Oikeastaan jos joku täällä on perseestä, niin tuo TE-keskus-systeemi, jonne et siis saa mennä suoraan ja henkilökohtaisesti paikalle, vaan saat soitella puhelimella ja jonottaa, mikäli jonoon edes otetaan uusia asiakkaita. Kolmena päivänä soitin, enkä päässyt kertaakaan läpi, minkä jälkeen sain tekstiviestillä osallistua kahdeksanosaiseen asiakastyytyväisyyskyselyyn. Menin sitten nettiin ilmoittamaan, että mikä on asia, ja sitten tuli vain sähköposti, että minulle on varattu aika torstaina kello yhdeksän, kysymättä ollenkaan passaako se minulle mitenkään päin. Mutta kylläpä tuo passaa. Kunhan saa asiat selvitettyä. Saa nähdä kuinka paljon ne innostuvat siitä, että olen menossa viikoksi keikkahommiin. Ei se mitään, Famine Yearin uusi levy on niin saatanan hyvä, että kaikki muu maailmassa on ihan turhaa. Ja kaikki menee kumminkin juuri, niinkuin niiden pitää mennä. Helvetin hyvä elämä edessä. Jos sitä huomenna vaikka ottaisi kuvan olkkarista, kun saa sohvankin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti