keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Sosiaalinen ahdistus.

Tämä kahden elämän välissä eläminen alkaa lähestyä loppuaan. Pahvilaatikkovuoret ovat vielä paikallaan, mutta sunnuntaina ne vaihtavat kaupunkia, ja minä niiden mukana. Huomaan olevani kärsimätön. Tuntuu, ettei mitään ole riittävästi. Lisäksi stressaan ehkä vielä vähän, kerkeänkö saada rahat kasaan maanantaihin mennessä. Kyllä ne sieltä tulee. Pakko luottaa siihen. If you book them, they will come. Ja todellakin on bookattu nyt niin moneen kertaan, että luulisi olevan tulossa. Mietin tänään sitä, miten saatan vaikuttaa ulkomaailmalle kontrollifriikiltä. Ehkä olenkin vähän, mutta se on suhteellista. Olen puhunut kai ennenkin siitä, miten teen asiat mieluiten silloin, kun niille on oikea flow, koska silloin tulee parasta mahdollista jälkeä, motivaatio on korkeimmillaan ja tekeminen ei ole pakkopullaa. Tästä syystä aina mietin, miksi meillä pidetään niin tarkkaan kiinni vähän luovemmillakin aloilla tarkoista aikatauluista. Ehkä vain sopisin vähän paremmin moniaikaiseen kulttuuriin. En tiedä, ehkä olen jossain siinä hämärällä välialueella, ja sittenkin vain vituttaisi, kun ihmiset eivät tee asioita riittävän nopeasti. Toki on hyvä, että vaikka kirurgit eivät operoi pelkän flown ja fiiliksen pohjalta, mutta katsoisin sen olevan ns. mekaanisten prosessien työtä, enkä näe sitä kovin luovana toimintana.

Saa nähdä, mitä kaikkea meikäläinen kerkeää vielä työkseen kokeilla elämänsä aikana. Tiedän kyllä, millaiseen työhön sovellun, esimerkiksi kauppaan, varastoon tai mihinkään sellaiseen duuniin, jossa tarvitaan vähänkin matematiikkaa tai avaruudellista hahmotuskykyä ja loogista ajattelua minua ei todellakaan kannata laittaa. Luovaan ongelmanratkaisuun ja muuhun kaoottisempien prosessien toimintaan sovellun huomattavan paljon paremmin. Ongelmat ovat yleensä ratkaistavissa hyvin yksinkertaisella tavalla. Kuunnellaan mistä ihmiset valittavat, ja ratkaistaan se. Esimerkki: Ihmiset ruikuttivat internetissä, ettei Lahdessa ole vaikkapa jotain yleistä ilmoitustaulua internetissä, jota kautta voisi tiedottaa tapahtumista. Ratkaisu? Perustetaan sellainen. Kukaan ei jotenkin osannut vain ottaa sitä asiakseen. Nyt hassua vaan on se, että meikä on muuttamassa Tampereelle, eikä tuon ylläpito ehkä oikein onnistu, jos ei ole samassa kaupungissa haistelemassa tapahtumia, eli tuo tarvitsee kyllä ylläpitäjiä vähän enemmänkin. Jos tahdot auttaa, laita viestiä Lahdessa Sattuu ja Tapahtuu-sivulle.

Rauhattomuus on myös ilmentänyt itseään kaikenlaisena tilapäisenä internetsekoiluna. En vain jaksa pitää mölyjä mahassa. Siksikin tiedän, että olisi korkea aika päästä vähän huutamaan taas. Vituttaa miten pienistä ihmiset jaksavat tehdä numeroita puolin ja toisin. Onhan se nyt kansanedustajalta vähän höhlää alkaa bessewisseröidä jotain Lapuan liikkeestä ja yleissivistykseltä jonkun lasten vaatemalliston takia. Ongelma onkin se, että aikuiset asettavat omat väripalettinsa lasten maailmaan ja värittävät niidenkin maailman omilla näkemyksillään ja poliittisilla agendoillaan, mutta silti minusta vielä paljon hölmömpää oli joltain Iltalehdeltä tehdä tällaisesta facebookin tilapäivityksestä joku vitun uutinen ja vielä sen lukijoilta alkaa riehua ja möykkäröidä koko asiasta. Vaikka pidänkin ihmiskunnasta kokonaisuutena ja tahdon meidän selviytyvän lajina mahdollisimman pitkään, jotta voisimme luoda yhtä hienoa ja omalaatuista kulttuuria kuin tähänkin asti, niin välillä kyllä alan olla väsynyt olemaan tekemisissä muiden ihmisten kanssa. Sosiaalinen media on kyllä kyynistänyt minua hieman enemmän, koska se läiskii ihmisten tyhmyyden päin näköä vapaa-ajallakin, sen sijaan että sitä pitäisi kestää vaikkapa vain töissä tai ihmisten ilmoilla.

Mutta olenkin tehnyt päätöksen siitä, että Herra Aasi kuolee helmikuussa. Siihen mennessä asun jo Terhin kanssa ja kaikki on tasoittunut, ja tulee vuosi täyteen siitä, kun aloitin sen. Se on aivan riittävä aika. Mitään sellaista tuo ei ole elämään tuonut, mitä ilman en olisi pärjännyt, eikä mielipiteeni siitä ole muuttunut oikeastaan yhtään mihinkään. Ainoat positiiviset puolet on olleet ulkomaalaisten kiinni saaminen ja se, että ihmiset ovat huomattavasti helpommin tavoitettavissa, kun puhelimeenkaan ei tunnu kukaan enää vastaavan, vaikka todistettavasti kaikki niitä joka paikassa räpläävätkin. Itse olen ottanut sen periaatteen, että ellei olla baarissa, minulla on nollatoleranssi kännykällä netissä istumiseen. Baari on poikkeus siksi, että yleensä en ole tahtonut sinne, ja yleensä minut jätetään pöytään vahtimaan kaikkien kaljoja pyytämättä. Silloinkin mieluummin piirrän. Pääsisipä jo huutamaan kaiken tämänkin paskan ulos. Huomaako jotenkin, että olen ehkä vähän väsynyt?

1 kommentti: