maanantai 4. marraskuuta 2013

Musiikki, aböyt the bestest asia maailmassa.

Suosittelen tätä dokumenttia aivan kaikille. Alkupätkä legendaarisen studion historiasta ei ole läheskään niin kiinnostava, kuin sitä seuraava sukellus musiikin keskeisimpään ja syvimpään ytimeen: Vuorovaikutukseen. Ainakin minun kaltaiselleni syrjään vetäytyvälle, ihmisiä vieroksuvalle tyypille musiikki on todellisinta, syvällisintä, kauneinta ja aidointa mahdollista vuorovaikutusta ihmisyksilöiden välillä. Se on todellista kommunikaatiota, jokaisella on oma kielensä ja tapansa ilmaista itseään, jokaisella on oma taustansa, ehkä joku mursi pikkurillinsä viisivuotiaana ja joutuu sen takia paikkaamaan puuttuvaa näppäryyttä pikkaisen korostuneella voimalla, joku ei jaksanut käydä kitaratunneilla ja soittaa räkäisesti, joku vain lyö kovaa.. Oli tapa mikä tahansa, jokaisella on oma sormenjälkensä.

Vaikka teen paljon musiikkia yksin, tekisin sen aina mieluiten ihmisten kanssa.  Siinä ensinnäkin vapautuisi omia käsiä soittamaan vielä muita juttuja, ja kaiken voisi nauhoittaa livenä. Olen saanut nauhoittaa aivan liian vähän livenä, mutta jos se olisi minusta kiinni, nauhoittaisin aina kaiken niin. Minulla ei myöskään ole ollut kokemusta Oikeista studioista oikeastaan ensimmäisen demon jälkeen, mutta olen siitä huolimatta ollut nauhoittamassa jo kymmeniä omakustanteisiä levyjä/demoja/mitä lie, ollut seuraamassa vielä useampien nauhoittamista ja saanut onnekseni katsella vierestä, kuinka ammatti-ihmiset tekevät näitä juttuja. Se on minusta aina helvetin kiehtovaa ja mielenkiintoista, katselen nöyränä kun Tomppa vaikka vääntelee nappuloita meidän juttujen äärellä tai tekee jotain aivan muuta musiikkia. Olen sitä mieltä, että virheet ja inhimmillisyys kuuluvat musiikkiin aivan keskeisesti, enkä suostuisi tekemään levyä, jolla korjaillaan vaikka meikäläisen lauluja ihan vitusti jollakin Pro Toolsilla. Mieluummin laulan suoraan epävireisesti ja päin vittua, ja kärsin siitä levystä, koska se oikeasti piiskaa eteenpäin opiskelemaan sitä asiaa. Monesti epävireisyys ei myöskään ole minusta yhtään paha asia. Mutta vaikkapa Mustan Ristin ensimmäisellä kasetilla se oli suurin motivoija koko homman opiskelussa. Että kun nyt lauloit tuon päin persettä, niin on syytä opetella laulamaan kunnolla. Levyn nauhoitukset menivätkin sitten huomattavan paljon paremmin, mutta kukaan ei välttämättä koskaan kuule sitä meikäläisen laulamana. Sekään ei vaivaa minua yhtään. Näytin siinä itselleni ja se riittää, voin mennä hautaan sen asian kanssa.

Tänään viimeksi ihmeteltiin sitä kemiaa, mikä meillä on Cut To Fitissä. Vertasin  myös parisuhdettani siihen, koska niissä on hieman samanlaisia elementtejä havaittavissa. Kun aloitettiin Cut To Fit, käveltiin neljä kilometriä treenikselle kolmena tai neljänä päivänä viikossa, heti meikän töiden jälkeen. Soitettiin 3-4 tuntia, kun kerta sinne asti oltiin tultu, ja alettiin heti tehdä omia biisejä. Kun alussa treenasi niin vitusti, yhteissoitto ja vuorovaikutus kehittyivät aivan helvetin kovaa vauhtia. Tätä jatkui ehkä kuukauden-kaksi, pohja oli jo rakennettu. Siitä eteenpäin on oikeastaan keskitytty vain tekemään biisejä, luomaan uutta, koska treenaaminen on jo treenattu. Samalla tavoin naureskelin Terhille, että me on nyt treenattu yhdessä oloa, ajeltiin autolla melkein pari tuhatta kilometriä kahdestaan, oltiin kolme viikkoa yksiössä ympärivuorokautisesti keskenämme, kaikkea tuollaista, mistä yksikään minun edeltävistä ihmissuhteistani ei todellakaan olisi selvinnyt. Kun pohja on rakennettu, voi keskittyä olemiseen, uuden luomiseen.  Tänään tehtiin pari uutta biisiä. Eetu soitti riffin väärin ja Vili tiuskaisi ensin, että "ei noin!" Sitten, vähän aikaa mietittyään hän nauroi, että "aika jännä että raivoan, kun jätkät kuuli tän biisin ekaa kertaa minuutti sitten." Sen jälkeen soitettiin se saman tien alusta loppuun, ensimmäisellä yrittämällä. Tiedän tämän olevan poikkeuksellinen yhteys. Minulla on ollut suhteellisen monta bändiä, muttei ikinä sellaista, joka tekee neljä biisiä valmiiksi yksissä parin tunnin treeneissä. Tiedän, ettei tämä tule hajoamaan tai häviämään niin kauan, kuin me elämme ja hengitämme, koska me elämme ja hengitämme tätä. Minusta se on aivan helvetin hienoa, koska se on tuonut meikäläisenkin elämään niin järjettömän hienoja asioita, kokonaisen futisjoukkueen verran todellisia ystäviä ja lisää sellaisia ihmisiä, joiden kanssa voin kommunikoida soittamalla.

Olen onnellinen siitä, että olen saanut olla mukana niin monissa musiikkihässäköissä. Toivon, että saan niitä vielä moninkertaisen määrän lisää. Lähden mukaan aivan kaikkeen, mihin aika riittää, koska minulle tässä maailmassa ei yksinkertaisesti ole mitään parempaa tekemistä. Mitä erilaisempia hommia, sen parempi, koska kaikesta oppii. Vaikka yksin runkkailu kehittää koordinaatiokykyä ja teknistä osaamista, on rakastelu oikean ihmisen kanssa siihen nähden aivan helvetin maagista touhua. Sama pätee musiikkiinkin. Voi sitä tehdä itsekseenkin, mutta se menee silti aina vähän runkkailuksi, kun jokaisessa soittimessa kuuluu yhden ihmisen ääni, muotokieli ja ote siihen touhuun. Heti jos siinä on joku toinen matkassa, sen eron huomaa. Minäkään en ole mikään oikea kitaristi (en kyllä sen puoleen pianisti, rumpali tai laulajakaan), minä olen jätkä, josta on kiva soittaa ihan mitä tahansa soitinta. Tässä kaksiossa on ollut paljon etenkin sellaisia todella maagisia sunnuntai-sessioita, jotka vain alkavat siitä, että jollain yhdellä tyypillä on kitara kädessä, yhtäkkiä niitä on kolme, joku soittaa bongorumpua, joku sähköpianoa, joku laulaa ja loput rummuttaa jalalla tahtia. Ne on niitä pieniä hetkiä, jolloin meikän sydän lyö ihan rehellisestä elämänilosta, siitä että oikeasti joku satunnainen porukka on löytänyt kirjaimellisesti yhteisen sävelen.

2 kommenttia:

  1. http://www.youtube.com/watch?v=DRnyw0tsi58

    Sadan vuoden päästä vanhat pierut poraa ku nää robotit soitti enempi fiiliksellä ja niis oli parempi soundi ku uusis vehkeis:D

    Kaikki on suhteellista. Ei kai sillä ole sinänsä eroa laitetaanko rumpalin basariin enempi yläpäätä, että sen soitto kuulostaisi paremmalta vai korjataanko jotain lauluraitaa jos siinä on epävireisyyksiä, että laulaja kuulostaisi paremmalta. Aina kun jotain säädetään niin se on jo sinällään "korjaamista". Joku voisi sanoa, että se parantamista. Johan Beatleseiden ekat sinkut leikattiin monesta otosta ja silti niistä tuli vuosi vuodelta parempia soittajia ja laulajia.

    Oli kova dokkari, mutta jossain vaiheessa alko ihmetyttämään niitten nillitys. Mitä väärää siinä on, että kuka tahansa voi editoida rumpuja nykyään tai että joku ei tiedä miten rauta kompressori käyttäytyy. Trent Reznor saa kyllä kikkailla Pro Toolsilla ja se on Cool, mutta muuten se on ihan perseestä. Häh, njei ymmärrä?

    Oli muuten Paul McCartneyn ja Rick Springfieldin lauluihin studiossa laitettu muutakin kuin sitä hyvää meininkiä:)

    Kaikki oli paremmin...kaheksakytluvulla...kuuskytluvulla...tai siis viiskytluvulla...
    Metallican ekat reenit oli parhaat ja nykyään tulee vaan paskaa musaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä mäkin tuota ihmettelin. Se minkä koneet nimenomaan on tehneet on se vallankumous joka on mahdollistanut sen, ettei munkaan tarvi vuokrata studiopäiviä jos haluan tehdä musiikkia, ilman koneita mulla ei olis koskaan ollut varaa tehdä yhtään levyä. Lisäksi se on jokaisesta itsestä kiinni, mitä niillä koneilla tekee, ja nimenomaan tuota leikkailua tapahtu ennen pro toolsejakin. Itellä meni jotenkin aika kauan esim. ymmärtää omaa ääntä ja mitä kaikkea sillä voi tehdä, silloin tuli kikkailtua enemmän, eikä hommat silti parantuneet, pitkälti koska en oikein tiennyt mitä olin tekemässä. Tuo muokkailupuoli oli sellanen minkä annoin mennä tuossa tavallaan silmien ohi. Ja niin mäki kuuntelin esim. siinä Grohlin ja McCartneyn stemmahommassa, että ei se nyt ihan tuollaisena kahdesta jätkästä ilman chorusta tule :D

      Meikä on vahvasti sitä mieltä, että vaikka musiikkibisneksellä menee ihan päin vittua, niin musiikilla ei koskaan maailman historiassa ole mennyt näin hyvin. Ja osaltaan siitä on jopa kiittäminen hipstereitä ja kaikenmaailman musa-autisteja, jotka jaksaa kuunnella kaikkea taiteellisempaa ja undergroundimpaakin kamaa. Mutta mitä soittohommien muokkaukseen tulee, niin itse käytän lähinnä sellaista taktiikkaa, että soitan paljon hommia sisään ja jätän sitten vaan käyttämättä ne jutut, jotka ei siinä biisissä futaa.

      Poista