torstai 14. marraskuuta 2013

Koyaanisqatsi (Docventures)

Kylläpä sai tuokin sarja arvoisensa lopun. Vaikkakin aluksi katselin, että onko tässä edessä taas yksi väsyttävä ihmistä syyllistävä dokumentti, niin onneksi alun puhdistuksenomaisen sotimisen ja muun jälkeen dokumentti siirtyi ikään kuin hartioiden taakse. Perspektiivi vaihtui uteliaana tutkiskelemaan sitä superorganismia, jonka ihmiskunta kaupunkineen ja sen jatkuvine sykkeineen muodostaa, muistuttaen välillä kuitenkin siitä miten jokainen tuollainen pieni ja mitätön olento on oma yksilönsä. Aluksi tunsin oloni vähän kärsimättömäksi, ajattelin, että tuossa olisi pärjännyt lyhyemmilläkin leikkauksilla samoista asioista, mutta juuri kun aloin päästä todella mukaan sen rytmiin, se loppui. Ajattelin, että tuota olisi voinut helposti jaksaa pari tuntia lisääkin. Vaikuttavaa kamaa joka tapauksessa.

Toki yksi hieno aspekti asiaan oli intiaaniprofetiat. Ei taida olla mitään asiaa, joka ei muuttuisi siistimmäksi intiaanien ennustuksilla. Moni voi sanoa, että mayojen ennustus "maailmanlopusta" meni ihan kiville, mutta oikeastaan minä olen huomannut vasta näin jälkeenpäin, että ei mennyt. Se oli ennemmin ennustus "maailmanalusta", uuden ajan alkamisesta, ja sellainen todellakin alkoi. Ihmiset tuntuivat tuon vuoden aikana, mutta etenkin sen jälkeen todellakin heräävän ihmisyyteensä, yhteisöllisyyteen ja kaikkeen muuhunkin maailmanpelastukseen melko helvetin nopeasti. Ennustuksilla on hyviä ja huonoja puolia. Ne ovat yksi ja sama. Nimittäin se, että niillä on taipumus toteutua. Ei suinkaan siksi, että joka huru-ukko vuosisatoja sitten olisi ollut helvetin tarkkanäköinen, vaan siksi että ihmisellä on taipumus ajautua kohti sellaista kohtaloa, jota hän ajattelee. Jos me suhtaudumme maailmaan menetettynä tapauksena, se luultavasti on menetetty. Mutta minusta se ei todellakaan ole sitä.

On väärin syyllistää ihmistä ja sanoa, että me olemme vain kaiken syöpä. Nykyihminenkin on tallannut tätä palloa 200 000-250 000 vuotta, ja onnistunut ryssimään vasta viimeiset kaksi vuosituhatta. Ihan suhteellisen hyvällä tehokkuudella, toki, mutta siitäkin huolimatta olisi ihmiselle tyypillistä oman korvaamattomuuden korostamista sanoa, että me kykenisimme täydellisesti tuhoamaan tämän pallon muilta. En usko. Voimme tuhota sen itseltämme, voimme tuhota itsemme, mutta niin hyviä me emme ole, että kykenisimme niittämään kaiken elämän tältä planeetalta. Älyllisen sellaisen kylläkin. Ihmisiä syyllistävissä dokumenteissä on aina se paha puoli, että niistä pitää jättää niin kovin paljon pois, jotta ne saadaan toimimaan. Vaikka en pidäkään tätä varsinaisesti sellaisena, oli alussa niskavillat pystyssä, kun kasarisynatorvet ulisi ja ihmiskunta esitettiin pelkkänä masiinoja ja virtapiirikaupunkeja rakentavana tuhoajana. Silti me olemme luoneet toinen toistaan ihmeellisempiä ja kauniimpia kulttuureita. Vaikka suuri osa niistäkin on pelkojen käsittelyä ja traumojen hoitoa, se on silti jotakin ihmisen luomaa, jota ei sitä ennen ollut olemassa. Jota ei olisi olemassa ilman ihmistä. Lisäksi me olemme nytkin heränneet, alkaneet luoda uusia teknologisia innovaatioita, joiden tarkoitus on tehdä tästä planeetasta vähän parempi paikka, tai ainakin korjata meidän omia saasteitamme.

Eri asia on se, antavatko ne monikansalliset yritykset, jotka näiden innovaatioiden vallatessa alaa menettävät merkityksensä ja rahanasa, näiden ideoiden puhjeta kukkaan. Siihenkin meillä on keinot. Boikotti ei enää auta, koska yritykset omistavat kaiken. Jäljelle jää vain jonkinlainen suora vaikutus. Vähättelin pitkään sosiaalisen median vaikutusta tässä, koska ihmiset käyttävät sitä lähinnä pintaliitämiseen ja kaikkeen todella turhauttavaan, mutta olen saanut myös huomata olleeni väärässä. Vaikka ihmiset eivät jaksaisikaan juuri muuta, kuin painaa tykkäystä, on silläkin jotakin väliä. Hyvin pientä verrattuna siihen, jos minä nyt hakisin kiven ja tempaisisin sen mäkkärin ikkunasta sisään, mutta kai nyt on aluksi tyydyttävä siihen, että ihmiset tottuvat vaikuttamisen ajatukseen sosiaalisen median kautta. Sitä kautta asiat leviävät nopeasti. Vielä. En epäile, etteikö Google jossain vaiheessa alkaisi rajoittaa sitäkin, kuinka paljon meikäläinen saa tätä paskaa tänne internetiin oikein tuutata, ja paljonko saan siinä haukkua yrityksen toimintaa. Mutta sitä odotellessa voidaan pitää niin helvetisti meteliä maailman epäkohdista, ettei se jää keneltäkään huomaamatta. Ja myös tehdä jotain konkreettista todellisessa elämässä. Vaikka se boikotointi ei kovin mahdollista olekaan. Lisäksi se tykkääminen ei saisi olla mitään helvetin ane-kauppaa, että ostetaan itselle synninpäästö kaikelle paskalle vain tykkäämällä satunnaisesti jostain "poliittisesti kantaaottavasta". Kaikki tämä voi olla väline vaikuttamiseen, tiedonkeräämiseen ja ymmärrykseen, tai äärimmäisen tuhoisaan tyhmyyteen.

Niin kauan, kuin tällä pallolla on olemassa ihmisiä, niillä ihmisillä on olemassa toivoa. Ja niin kauan, kuin vain kitistään nurkissa tai päivitellään ihmiskunnan pahuutta kahvipöydässä, mikään ei oikeasti muutu. Täytyy ottaa aktiivinen rooli omassa elämässään, kuunnella muita ihmisiä, katsoa kokonaiskuvaa ja osata suhteuttaa oma paikkansa muiden joukossa. Siinä Koyaanisqatsi varmasti joitakin auttaa. Minulle kaikkein tehokkain hiljentäjä oli kuitenkin sen "tunnusbiisi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti