sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Huutaminen on siisteintä mitä voi tehdä, housut jalassa tai ilman.

On jotenkin hassua välillä tajuta, että suurin osa ihmisistä tällä planeetalla ei huuda. Siis suurin osa ihmisistä, jotka kokevat jonkin asian, mikä tahansa se olkoonkin, ei kirjoita tuota asiaa ylös paperille, pyydä kavereitaan treenikämpälle ja huuda tuota asiaa ulos uudestaan ja uudestaan niin kauan, että silmissä näkyy vain tähtiä eikä oikeastaan jaksa edes nostaa kättänsä enää. Se on minulle niin itsestäänselvä tapa käsitellä vitutusta, ahdistusta, aggressioita, ettei sitä oikein voi selittääkään. Huutaminen on kokonaisvaltaista kehon hallintaa. Se ei ole yhtään niin helppoa, kuin aluksi saattaisi kuulostaa. Pentuna sitä ajatteli, että no ihan sama, meikä menee tuonne ja örisee vaan jotain epämääräistä. Öriseminen onkin helppoa. Jokaisen faija osaa sen viinapullon jälkeen. Huutaminen on aivan eri asia. Se on nimenomaan sielun raapimista puhtaaksi kaikesta henkisestä hammaskivestä, jota sen laidoille kertyy, kun sitä ei tasaisesti puhdista. Se on nollaamista. Se on aina yhtä nöyräksi tekevää ja niin järjettömän hienoa. Nyt, kun elämä on ollut pelkkää kukkaista ja onnea ja kaikkea, olen miettinyt, että osaanko enää edes huutaa, kun seuraavan kerran eksytään treenikselle. Mutta tänään oli sitten se päivä.

Ja täytyy sanoa, että se on vain aika iso osa sitä, mikä minä olen. Se tapa käyttää energiaa, tehdä koko kehosta vain ajatuksen megafoni, vahvistin, on jotain helvetin siistiä. Uskon, että huutaminen tekisi aivan jokaiselle hyvää. Ei stressipäissään duunissa raivoaminen ja mesoaminen, vaan sielun puhdistaminen, kaiken sen stressin ja vitutuksen purku sillä, että saat seistä valtavan metelin keskellä ja huutaa niin lujaa kuin lähtee. Se oli vielä vahvempaa Cut To Fitin treeneissä silloin, kun meillä ei omalla treeniksellä ollut laulukamoja. Ostin megafonin ja huusin siihen. Se meni rikki ja ostin toisen. Sekin meni rikki. Heti, kun minulla on 70 euroa ylimääräistä rahaa ostan uuden. Siinäkin on oma fiiliksensä. Harmittaa vain, kun ne vanhat romut jäivät vanhalle treenikselle, ja ne on varmaan jo siivottu energiajätteeksi. Ne ovat meikästä ihan kauniita esineitä, omalla tavallaan.

Huomasin myös taas, miten hienoa on se poikkeuksellinen yhteys, joka minulla on Eetun ja Vilin kanssa. Jonkinlainen pyhä kolmiyhteys, joka vaan toimii. Tiedän, ettei se ole mitenkään tavallista, koska olen soittanut myös aika monien muiden ihmisten kanssa. Joidenkin kanssa homma vaan toimii. Tällä porukalla niin hyvin, ettei oikeastaan enempää voisi toivoakaan. Nytkin tehtiin pari biisiä ja sovitin noiden pohjiin Tampereella kirjoitettuja tekstejä. Hienointa oli se, miten ne olivat rakenteeltaan juuri sellaisia, että ne sulahtivat ilman mitään vääntämistä suoraan omiin uomiinsa ja saatiin niistä jo jotain demoja nauhalle. Koska se jo oli niin vitun siistiä, päätän tämän mesoamisen noiden uusien biisien sanoihin ja menen syömään halpoja ranskalaisia ja kalliita nakkeja. Elämä on laiffii, silloin kun on joku josta pitää kii, vai miten se meni.

Being Greedy Is a Full-Time Job.

Take everything before they notice
Time's running out, your days are numbered
We'll burn down everything you own,
The masses are waking up,
Can't you hear how this revolution draws near?
I understand you don't have a choice.
It's eat or be eaten, right?
Just tell me, when you're done.
Let me know when you've eaten enough.

The Man Who Mistook His Hat For His Life

These things I have gathered to define who I am
Now seem to define my complexes
All the things I am not!
For I am not happy,
I am not content,
I am not satisfied
Until I have more definitions.
This life that I have gathered,
This slow poison in my veins
I find it all so tiring
All this plastic is choking me.

Obedience Is The Death of Self

Obedience is the death of self
You accept their views and approve their ways
You let go of your individuality
To become another one of them
Just because you're scared?
One should not be afraid of being himself.
One should not cut off his limbs to fit the box.

Dog's Eyes

I can't stare into your dog's eyes.
The way you beg makes me sick.
I can't help feeling sick inside
When I hear you whine and beg.
You are disgusting.
You should be buried in my backyard.
Turn your dog's eyes away
Before I hit you in the head with a shovel.

Kaikki Kaikkia Vastaan

Kaikkien sota, kaikkia vastaan
Voittaja saa vaan hatullisen paskaa
Vähän kerrallaan silmukka kiristyy,
Kun voittajat ajaa itsensä nurkkaan
Jokainen toisensa kurkussa roikkuu.
Kaikki kaikkia vastaan!
Helpot tiet ulos alkaa loppua
Itsemurha on häviäjän valinta
Voittajat puolestaan järsii irti jalkojaan
Jokainen marssii kohti kuolemaa..

2 kommenttia:

  1. Juuri tuosta syystä kendoa on hieno harjoitella, koska siina saa huutaa "luvan kanssa"....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon, joskus mietin sitä itsekin, mutta tajusin ettei mulla oo kunnolla tähänkään harrastukseen varaa :D

      Poista