maanantai 25. marraskuuta 2013

Good day.

Tämä päivä on ollut minulle melko hyvä, vaikka toki fiilikseltään vähän epämääräinen. Viiden aikaan koitin nukkua, mutta oli pakko kirjoittaa pari käännösriviä Black Sabbathin Paranoidiin, kun aivot eivät antaneet nukkua, ennen kuin ne olivat tallessa. Ne meni näin:

Lopetin mun naisen
Ku se ei kestäny mun juttuja
Ne sanoo et oon hullu
Ku moikkaan puolituttuja.

Heräilin kahdentoista  tai puoli yhden pintaan ja ulkona näytti siltä, että kello olisi ehkä viisi aamulla. Jos siis olisi vaikka kesä, aurinko nousemassa ja silleen. Nyt vähän masensi tajuta, että siellä se aurinko tekee melko kovaa laskua jo tässä vaiheessa päivää. Toisaalta ajoissa herääminen antaisi pari valoisaa tuntia lisää, mutta olen sen verran yöeläin, ettei se pimeys nyt sitten kumminkaan ihmeemmin häiritse. Oikeastaan siitä tykkää aina paljon enemmän heti, kun vain menee pihalle, sisällä sitä tahtoo ennemmin tehdä asioita luonnonvalossa, kuin näiden energiansäästölamppujen alla. Uskon senkin johtuvan siitä, ettei ihmistä ole tarkoitettu asumaan kaupunkiin ja tällaisiin rotanloukkuihin.

Lähdin melkein heti heräämisen jälkeen taas studiolle, lauleskelemaan joululauluja. Olin hiljaa laulaessani maiskuttanut niin paljon, että kaikki laulut piti vaan vetää uudestaan. Eipä se haitannut, ongelma vaan ei meinannut hävitä ihan helposti, en todellakaan ymmärrä mistä se johtui, ehkä vain tottumuksen puutteesta. Kun pitää laulaessa keskittyä niin helvetin moneen asiaan (vire, sanat, artikulaatio, rytmi, nieleskelyn välttäminen, hengitys, asento, taas vire, rytmi ja artikulaatio) niin väistämättä siitä unohtuu jotain, kunnes saa siitä edes jotkin osat mekaanisen toiston kautta hinkattua lihasmuistiin. Mutta on myös niin siistiä huomata se kehitys ja ero niin lyhyessä ajassa. Toistojen kautta ne asiat menevät vähitellen jakeluun ja niitä saa omaksuttua edes jotenkin päin siihen omaan tekemiseen. Se on aika siistiä. Mietin, että joku true-jätkä voisi tuomita joululaulujen laulamisen ja muun paskaksi ja poserismiksi ja mitä kaikkea vielä. Mutta meikä tuli samantien siihen tulokseen, että kyllä "paska musakin" on silti siistimpää, kuin 99% meikän elämän sisällöstä, ja kyllä sitä mielellään tekee vähän kaikenlaista. Eikä ne biiseinä ole onneksi edes paskoja. Tiedän vaan jotkut tosi huumorintajuttomiksi näissä musiikkijutuissa, koska he ottavat itsensä jotenkin vakavasti. Musiikki on vakavaa, meikä ei. Tai noissa jutuissa ehkä melkein toisin päin. En tiedä.


Kotiin tullessa nollailtiin tässä vähän Eetun ja Vilin kanssa, sitten käytiin kaupassa, tein ruokaa, syötiin pätkiskakku loppuun ja tein joulutorttuja. Voisi seuraavalle keikalle leipoa kakun, pilkkoa sen palasiin ja myydä tomusokerilla numeroituja paloja erikoisromppeena. Pitäisi vain vissiin hinnan olla kakkupalalla suunnilleen sama, kuin levyllä, että olisi vaivan arvoista. Keikkahommatkin alkaa onneksi taas selvitä parempaan päin, nyt reilu viikon päästä soitellaan Torvessa, kuukauden päästä uudestaan ja siitä viikon päästä sitten Motör Pubissakin ilmeisesti. Lisääkin voisi olla, mutta kyllä niitä sitten taas tulee. Kaksi kuussa on jo hyvä alku. Kaikki punkkikeikkojen järkkääjät, jotka miettii, että tuliskohan cut to fit, vastaus on jo valmiiksi kyllä, kunhan kerrotte minne ollaan tulossa ja koska.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti