sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ajoissa nukkumaan. Kerrankin.

On ollut hyvin pitkä ja outo päivä, vaikka noustiin yhdeltä ja ollaan jo kohta menossa nukkumaan. Harvinaisen aikaisin kyllä. Tässä kuuntelen Nick Caven Abattoir Bluesia ja makustelen hieman tätä illan tuntua, tein meille currykanaa ja riisiä ja jotain epämääräisiä naan-leipäviritelmiä, jotka onnistuivat huomattavasti paremmin, kuin mitä uskoin olevan ensimmäisellä yrittämällä mahdollista. Eikä niitä ollut edes vaikea väsäillä, kun vaan otti sen asiaksi ja teki. On sellainen epämääräisesti virittynyt sunnuntaifiilis. Toisaalta aika hyväkin olo, koska mikään ei ole vialla. Toisaalta taas vähän haikea, koska tänään on kulunut kolme vuotta mummon kuolemasta, ja olen koko ajan ajatellut päässäni, miten helvetin hyvältä minusta tuntuisi, jos voisin jotenkin esitellä Terhin isovanhemmilleni. He luultavasti tajuaisivat tämän kaiken. He ymmärtäisivät, mistä tässä on kysymys. En usko, että omat vanhempani välttämättä niinkään sitä käsittävät. Sitä tunnetta, kun löytää ihmisen, jonka kanssa itseään ei tarvitse rajoittaa mitenkään, kun ei tarvitse hillitä itseään, vaan tietää, että toinen olisi ensimmäisenä meikäläisen vieressä kivittämässä Nestlen äijien mersuja.

Saa nähdä miten elämä meitä viskoo kohta, mutta toivon, että kaikki menee hyvin. Kaikki on oikeastaan kiinni vain siitä, toimivatko virastot ajallaan, vai alkaako taas se pään rääpiminen ja russutus. Kaiken järjen mukaan minun olisi kyllä pitänyt saada muuttoavustukset ja toimeentulotukea tälle kuulle, kun tiedän kaikkien muidenkin muuttaneiden niitä saaneen. Kaikki oli kohdallani kiinni vain yhdestä päivästä. En saanut tukea tälle kuulle, koska KELA on siirtänyt papereiden palautuspäivää yhdellä taaksepäin. Jos kuitenkin palautan paperit maanantain sijaan vasta tiistaina, niin kuin aion tehdä, oikaistaan toimeentulotukipäätös tältä kuulta. Mikä järki tässäkin byrokratisessa vemppauksessa oikein on? En todellakaan ymmärrä. Mikään ei voi enää toimia helpomman kautta, ei tänä aikana. Sitä maailmaa ei vain ole enää olemassa. Ainoa asia, mikä minua oikeasti pelottaa, on vuokranmaksu. Se on toisena päivänä, jos se olisi vaikka viidentenä, meillä ei olisi mitään ongelmaa. Rahat vaan ovat eri pankkien tileillä, jolloin siirtelyssäkin menee pari päivää. Se on vaan jotenkin koitettava kikkailla itsensä kuukauden etukäteen vuokrissa. Vaikka luultavasti sekään ei kelpaisi. Eihän mikään voi kelvata.. Ei tässä maailmassa..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti