tiistai 17. syyskuuta 2013

Uusin levy Bandcampissa, sekä itse tekemisen hienoudesta.

Laitoin nyt tuon Cut To Fitn The Doors of Deceptioninkin tuonne Bandcampiin kokonaan. Tietysti meikäläisen unelmaskenariossa jokainen, joka on kiinnostunut mistään siitä, mitä meikä on kirjoittanut menee tuonne ja kuuntelee sen uudestaan ja uudestaan, lueskellen lyriikoita ja ymmärtäen mistä vaiheista ja kohdista kulunutta vuotta mikäkin biisi on saanut varsinaisesti alkunsa. Mutta tiedän myös, että suurimmalle osalle ihmisistä grindcore on aivan käsittämätöntä suhinaa ja pörinää ja örinää, ja niin sen pitää ollakin. Se on musiikkia niille, joille kaikki muu paska maailmassa ei vain riitä. Se vaatii hylkäyskirjeitä ja takaiskuja ja riittämättömyyden kokemuksia, kaikkea sellaista ahdistavaa ja vaikeaa, jota ei vaan koidu kohdalle, jos tienaa riittävän monta tonnia kuussa. Ei sillä, että se varsinaisesti estää ketään kokemasta mitään negatiivista, vaan siksi että kun saa vähän taistella ja vääntää jo ihan hengissä säilymisen eteen, ja vielä kuunnella suunnilleen joka päivä vinkumista siitä miten on loinen, niin alkaahan se täyttää sielua sellaisella paskalla, joka on sitten pakko purkaa huutamalla. Tai sitten sitä ei pura, ja se kerääntyy sinne sieluun, kunnes painaa ihmisen pohjaan asti. Sitten kyllä tullaan voivottelemaan syrjäytymistä vierelle, koska se on nyt päivän cuuma trendisana. Ja kun se menee ohi, eivät syrjäytyneetkään kiinnosta sitten taas yhtään ketään samoissa määrin, kuin nyt.

On melko kätevää, että Terhin täytyy duunailla kouluhommia tässä, niin saan samalla hoideltua tätä bändielämän yhden tekevää ja tylsää puolta pois alta: olen tilaillut paitoja, viimeistellyt kuvia, vääntänyt media-assareiden kanssa, laittanut keikkakyselyitä, joista ehkä 1% saa vastauksen, ladannut biisejä nettiin ja täytellyt niiden infoja ja sanoja ja muuta, kaikkea sellaista mikä tässä hommassa tavallisimmin on vain ylimääräistä. Koska kaikki se muu on vain ylimääräistä. Meikä tykkää kyllä ihan vitusti kirjoittaa sanoja, piirrellä kuvia, soittaa ja roudailla, mutta heti kun asiat pitää antaa jonkun muun käsiin, stressaan huomattavasti enemmän. Painaisin kaikki paidatkin itse, jos minulla olisi seula, koska se on ihan vitun kivaa. Kaikki itse tekeminen on meikästä helvetin kivaa. Lisäksi kun teen itse, tiedän mitä vittua olen tekemässä, eikä tule sellaisia informaatiokatkoksia kahden ihmisen välillä, joiden takia saat sitten vähän väliä olla pudistelemassa päätäsi, että olisi vittu tämäkin pitänyt tehdä alusta loppuun itse. Jos ei kaiken tekemistä olisi vaikeutettu laittamalla kaikille harrastevälineille aivan järjettömiä hintoja, voisin hyvin itse painattaa kaikki nuo paidat ja muut. Tottakai voisin tarvita vähän isommat tilatkin tekemiselle, mutta hyvin kerrostalokaksio on toiminut nuorisotilana, studiona, ateljeena, kotina ja majatalona, joten jos seuraavaksi katsellaan vaikka neliötä täältä Tampereelta, niin meikäläisellähän on sen tilan kanssa jo ongelma. Olen kyllä suurpiirteisyydessäni melko kova valtaamaan tilaa, mutta melko huono siivoamaan jälkiäni ennen kuin tiedän varmasti olevani valmis.

Itse tekeminen on kuitenkin meikälle tärkeää, olennaisinta kaikessa tässä. Mitä enemmän saan tehdä itse, sen tyytyväisempi olen tilanteeseen. En varsinaisesti ole kontrollifriikki, ei minua kiinnosta pitää lankoja tiukasti omassa otteessani, vaan tiedän vain, mikä tämän homman tarkoitus on ja tiedän mitä tahdotaan tältä jutulta. Siksi sitä visiota ei aleta laimentaa jossain löysemmässä nesteessä. Toisekseen, kun useimmiten tiedän että osaisin tehdä asiat itse, mutta en omista "tuotantovälineitä", turhaudun melko äkkiä kun pitää vääntää asiasta jonkun muun kanssa. Etenkin sellaisen, joka ei ole aivan samalla levelillä näiden asioiden kanssa. Siksi on hienoa vähitellen muodostaa myös sellaisia suhteita tiettyihin ihmisiin, että tietää heidän jo suunnilleen ymmärtävän, mitä näillä hommilla oikein haetaan. Ihmiset tahtovat monesti kulkea helppoja ja valmiiksi tallattuja polkuja, mutta tätä kärryä ohjataan aina vaan syvemmälle pöpelikköön, koska tiedän että hima on pohjoisessa ja menemällä suoraan metsän läpi ollaan nopeammin perillä. Vitut siitä, jos tie on vähän kivisempi tai vaikeampi kulkea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti