Uusi arvostelu Doorsista.

Layzellin Alex oli kirjoitellut tällaisen. Ja vaikka monesta voi tuntua siltä, että jätkä on vääntänyt arvostelun sivistyssanoilla mutkalle, niin meikä kyllä lukee koska tahansa paljon mieluummin tuollaista, kuin sitä iänikuista "hyvät soundit - hyvä levy, paskat soundit - paska levy. Tästä tulee mieleen nasum ja rotten sound. Aivan hyvä." Meikää on jo vitun kauan häirinnyt se, ettei biisit tunnu kiinnostavan musiikissa enää juuri ketään, ja siksi haluttiinkin tehdä tuosta levystä soundillisesti mahdollisimman luotaantyöntävä, sellainen että sadasta jätkästä 99 pitäisi paskana, ja sitten se yksi jannu jaksaisi tykittää sitä luureista niin kauan, että viimeinkin saa kaikista riffeistä ja sanoista tolkun ja kokee sen saman valaistumisen hetken, jonka itse on saanut kokea niin helvetin monen grindcorelevyn kanssa. Se on mielestäni koko tässä musiikissa parasta: levy jota olet pitänyt ehkä ärsyttävänäkin kolahtaa juuri sillä hetkellä, kun tavaat jonkun hylkäyskirjeen ensimmäisiä sanoja ja ajattelet, ettei tässä maailmassa nyt ole mitään riittävän väkivaltaista ilmaisemaan näitä tunteita. Sitten laitat Brutal Truthin Sounds Of The Animal Kingdomin soimaan, ja heti ensimmäisestä "still not loud enough, still not fast enough!"-samplesta lähtien se möyriminen onkin juuri sitä, mitä tarvitset.

Lisäksi on viimeaikoina tullut lueskeltua Huxleytakin englanniksi sen verran paljon, että osaa vain arvostaa sitä, että joku osaa kirjoittaa vielä "lol"ia pidempiä sanoja. Kieli ylipäätään on, kuten joku on voinut kaikesta tästä ehkä lukea, meikälle melkoisen tärkeä asia, se on kiinnostanut aivan pennusta asti, olin varma että romanikieli esimerkiksi alkaisi kuulostaa suomelta heti, kun saisi kräkättyä sen sisältämän koodin, vähän samaan tapaan kuin Antonio Banderas muutti norjan englanniksi 13. soturissa! Tavallaan olin varma, että mustalaiset puhuivat keskenään suomea, mutta se oli kryptattu jotenkin todella hassun kuuloiseksi. Samaan aikaan osasin toki itse englantia ja ymmärsin miten tietynlainen kaksikielisyys muka toimii, mutta se oli muka aivan eri asia, koska se tapahtui omassa päässä.

Olisi hirveä hinku päästä tekemään uusia biisejä, mutta tavallisestikaan jätkät ei tahdo edes ajatella asiaa, ennen kuin meikä on poissa kuvioista. Jostain syystä siinä vaiheessa aletaan vasta miettiä levyä. Eli nopeutan asioita lähtemällä huomenna Tampereelle, pois jaloista. Tulen sitten valmiiseen pöytään, kuulostelen biisit ja heittelen niihin sanat tuolta paskavihkon uumenista, yleensä ne saa sovitettua lennosta, niin meillä syntyy biisit. Sitten Eetu tahtoo välissä käydä röökillä ja meikä tekee kitaralla biisin sillä aikaa. Näin nämä hommat tapahtuvat. Tämän musiikin kanssa ei ainakaan minun tarvitse pelätä, että takki tyhjenisi, ei ole koskaan ollut tyhjää hetkeä kitaran kanssa, nuo eivät vaan anna minun soittaa sitä kovin usein. Demokratian varjopuolia. En kyllä tiedä millainen demokratia tämä on. Ennemmin anarkia, jossa kaksi liittoutuu aina kolmatta vastaan ja jyrää päälle. Meidän "päätöksenteko" on melko samanlaista, kuin tämän nykyisen hallituksenkin, vaikka jäseniä on vain kolme, eikä meillä paljon budjeteista keskustella. "Kyllä ne linnut sen siitä sitten..."