Syksy on minulle poikkeuksetta hyvää aikaa. Se ei ole millään tavalla mukavaa aikaa, monesti olen henkisesti aivan rikki ja hajalla, tai täydellisen maanisen loppuromahduksen partaalla, mutta se on luovuuden akselilla sitten taas aivan äärimmäisen tuottavaa aikaa. En ole piirtänyt juuri yhtään oikeastaan koko kesänä, koska olen kiroillut paskoja tusseja ja kaikkea muuta täysin yhden tekevää, nyt olen sitten kuunnellut Bandcampista löytämäni Matt Stevensin loistavaa Relic-albumia, heitellyt vanhimpia tusseja pois (sekin tuntuu jotenkin vastenmieliseltä tuhlaamiselta, vaikka ne on monesti käytetty loppuun jo ainakin kolme tai neljä kertaa) ja piirtänyt ihan vain piirtämisen ilosta. Pelkkiä pintoja ja kuvioita, ihan vain tekemisen itsensä vuoksi, se on synnyttänyt kaikenlaisia pieniä metafyysisiä oivalluksia, kuten tämän:
Aloin myös paastota eilen lähinnä kokeeksi, ja sain huomata aineenvaihduntani nopeutuneen todella paljon viime vuosien vastaavista kokemuksista. Aiemmin vasta kolmannen tai neljännen päivän tienoilla ilmenneet aliravitsemuksen tunteet ja oireet, kylmyys, lihaskrampit, päänsärky, heikotus ja kaikki muu, tulivat jo nyt. Saapa nähdä jaksanko kuitenkaan jatkaa tätä paria päivää pitempään, kun tämän tarkoitus oli pääasiassa saada aikaan tämä olotila, kirjoittaa vitusti ja siinä samalla antaa elimistölle pari päivää ilman lisäaineita. Kirjoittelinkin tänään melko paljon, se on aika hyvää tekemistä nälkiintyneenä, kun kiukkupäissään hakkaa näppäimiä lujaa, ja vielä lujempaa jos erehtyy lyömään ohi. Onneksi minä olen tässä interaktiossa se osapuoli, joka saa lyödä.
Muuten eilinen päivä tuntui lähes täsmälleen siltä päivältä, jolloin mummo kuoli. Se oli melko raskasta, kuuntelin Steve Von Tillin A Grave Is A Grim Horsea, jota kuuntelin myös Neurosiksen The Eye of Every Stormin ohella sinä iltana. Ei ollut mitenkään kauhean juhlallinen olo. Nälkä tekee kaikesta vielä vähän isompaa, pienet jutut kasvavat suunnilleen eksponentiaalisiin mittasuhteisiin. Luulisi, että tällaisessä olotilassa joku piirtäminen olisi ihan paskaa hommaa. Olisikin, jos meikäläinen olisi puikoissa, mutta onneksi se on niitä juttuja, jotka sujuvat nimenomaan kehon ja sielun yhteistyössä, ilman minää. Alitajunta, joka sitten ehkä on tämän kolmiyhteyden oikea jumala ja ylin valvontakeskus, hoitaa kyllä kaiken tarpeellisen. Voi luottaa siihen, että osaan, vaikka minä en olisikaan kontrollifriikkinä päättämässä kaikesta. Se on turvallista. Meditaatiota. Äärimmäistä läsnäoloa, aina yhtä vitun hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti