Jo pari viime vuotta sänkyni on ollut vinossa. Ajattelin ottaa siitä jalat irti ja käytännön tekijät jostakin syystä estivät sen projektin loppuun viemisen, jättäen minulle sängyn, jonka toinen pääty jäi siis reippaasti matalammalle, kuin toinen. Siitä oli vähän vaikea nousta ylös, mikä toimi aina hyvänä tekosyynä, kun ei meinannut päästä sängystä ylös. Se vaati huomattavan paljon ihan fyysistäkin voimaa, tahdonvoimasta puhumattakaan. Vasta pari kuukautta sitten tein ratkaisun ja laitoin tyynyt toiseen päätyyn. Muutos elämääni oli dramaattinen. Pääsin helpommin ylös sängystä ja kaikki tuntui sujuvan. Viime yönä päätin, että kun nyt olen päässyt tässä hommassa näin pitkälle, voin aamulla jatkaa homman loppuun asti. Pelkäsin unohtavani tämän yöllä, mutta onneksi minun yöni oli puoli kuudelta aamulla, ja kymmenen aikaan herätessäni muistin yhä mitä oli tarkoitus saada aikaan. Eetu auttoi, nostettiin paska pystyyn ja imuroitiin ja siivottiin sängyn alta kunnolla toista kertaa muuton jälkeen. Se oli kunnon Walk Down The Memory Lane, sieltä löytyi vanhoja lukioaikaisia filosofian argumentaatio-ohjeita, sivari-aikaisia toimeentulotukihakemuksia ja nuva-alan arvomaailmaa käsitteleviä lappuja. Sekä puolalaiselta huoltoasemalta löydetty sorsa, joka oli täynnä siiran raatoja ja varmaan myös munia, mutta päätettiin ainakin yrittää pestä se, josko se auttaisi. Se oli hyvä sorsa, käytin sitä tyynynä autossa nukkuessa koko paluumatkan Obscenestä tänne. Se oli kuin viimeisen seitsemän vuoden tapahtumat blastattuna yhdelle 120 x 200 senttimetrin alueelle. Matka alitajuntaan, jotain sellaista.
Saatuani jalat äsken roskikseen asti aloin miettiä, että mitä jos en sopeudukaan enää sänkyyni? Mitä jos olen niin tottunut nukkumaan vinossa, että suorassa nukkuminen alkaakin ahdistaa, enkä enää voi nukkua ollenkaan? En pidä tätä kauhean todennäköisenä, ottaen huomioon että kykenen nukkumaan vaikka jääkylmän autotallin lattialla tammikuussa, toisten sohvista ja nojatuoleista puhumattakaan. Mutta oli todella outoa maata tuolla sängyllä niin, ettei veri valu jompaan kumpaan päähän. Oli outoa myös tajuta, että sellaisenkin asian voi tuntea siinä vaiheessa, kun sen vaikutusta kehoon ei enää tunne.
On myös hämmentävää istua tietokoneella, nyt vasta huomaan miten paljon olen tässä nojaillut aina sänkyyni, kun se on n. 30 senttiä matalammalla, ja käsi tai jalka putoaa aina tuon verran alemmas ennen kuin tömähtää pehmeään pintaan. Mielenkiintoisia havaintoja noinkin pienestä ja arkisesta asiasta, mutta meikäläisen elämään kaiken observointi kuuluu jotenkin olennaisena osana joka tapauksessa, miksei siis tässäkin? Kissat olivat suhteellisen innoissaan tästä madalluksesta, vessaan ei näköjään tarvitse enää edes kunnolla hypätä. Pitäisi varmaan vaihtaa petari, josko vaikka lopettaisivat kusemisen sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti