sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kirjoituskone.

Minulle on kehkeytynyt melko irrationaalinen fetissi: Haluan kirjoituskoneen. Sellaisen helvetin ison, helvetin raskaan, joka pitää ihan vitun kovaa meteliä. Sellaisen, jota voi oikeasti lyödä ja jolla kirjoittamisesta tulee oikeasti rytmistä tekemistä, sellaista niinkuin kaikki muukin tekeminen meikän elämässä on. Tiedän tämän halun olevan melkoisen irrationaalinen, koska olen niin paska kirjoittamaan. Olen niin innokas, että saan korjata yhden merkin ohilyöntejä backspacella vähän väliä, joten tiedän ettei minun olisi mitenkään hirveän käytännöllistä edes hankkia konetta. Lisäksi tiedän, että luultavasti minulla menisi kumminkin saman tien hermo, jos ne kapulat vaikka jäävät jumiin tai yhtään mitään sellaista. Mutta silti en pääse irti siitä ajatuksesta, että tarvitsisin kirjoituskoneen, joka pitäisi väkivaltaista ääntä ja hakkaisi merkkejä oikealla voimalla ja mekaanisella dynamiikalla paperiin.

Olen jo kauan kierrellyt kirpputoreja katsellen myynnissä olevia kirjoituskoneita, olen monesti pysähtynyt naputtelemaan niitä ja katsellut muutamien kymppien hintaa ja ajatellut aina niitä negatiivisia puolia. Eli lähinnä hintaa. Kun ajattelen miten usein kirjoitusmotivaationi kärsii siitä, että on ongelmia jumittavan tietokoneen tai hitaan internet-yhteyden kanssa, en voi olla ajattelematta jollain romanttisella innolla sitä, miten paljon helpompaa olisi vain laittaa paperi koneeseen ja alkaa takoa näppäimistöä, tuottaa saman tien tekstiä ilman mitään helvetin ohjelmistopäivityksiä tai yhteysongelmia. Ainoa yhteysongelma olisi se, joka olisi sormien ja korvien välissä. Ehkä kirjoittamisen ottaisi myös vielä huomattavan paljon vakavammin, jos pitäisi skarpata virheiden kanssa. Tahti ehkä hidastuisi aluksi, mutta tarkkuus ja sisältö olisivat luultavasti parempaa. Mitä raskaampaa sen tekeminen on, sitä vähemmän jaksaa jauhaa paskaa.

Ehkä ostaisin koneen jonkinlaiseksi kirjoittamisen symboliksi, jolla kirjoittaisin vain joitakin tiettyjä asioita, kuten vaikka Cut To Fitin tulevia biisejä. Olen huomannut, että jostakin merkillisestä syystä kirjoitan näppäimistön kanssa huomattavasti kylmempää tekstiä, kuin käsin. Lisäksi kirjoittaessani niitä lyön näppäimistöä melko paljon kovempaa, kuin vaikkapa näitä tekstejä näpytellessäni. Silti tuntuu aina siltä, ettei tämä läppärin näppäimistö soi riittävästi. Nämä on tehty lähinnä siksi, että opiskelijat voisivat luennoilla istua internetissä katsomassa kissakuvia ja tsättäilemässä ilman, että häiritsevät kaikkia muita niin tehdessään. Minä tahdon koneen, joka soittaa siinä rytmissä, missä minä asioita satun kirjoittamaan. Se olisi hienoa. Ehkä tänään käyn kirpputorilla taas vähän hiplailemassa ja toteamassa, että ei vielä, ei vielä...

2 kommenttia:

  1. Ei tuo ole irrationaalista. Mulla on ollut vuosia ihan sama fiilis. Oon kirjoittanutkin, että hyvä symboli mun kirjoittamishalulle ois mies hakkaamassa lekalla kirjoituskonetta. Olen myös piirtänyt sen johonkin vihkoon. Mulla on todella vanha näppäimistö josta kuuluu kova ääni ja monesti huomaan että kirjoitan ihan kuin soittaisin rumpuja. Silti kaikkein toimivinta tekstiä syntyy yleensä kynällä paperiin. Sen lisäks että tekis mieli kirjoittaa vanhalla kirjoituskoneella josta kuuluu konekiväärin ääni, tekis mieli kirjoittaa seisaaltaan. Täydellisintä kuitenkin ois jos kävellessä ajatukset vois tallentaa suoraan paperille, koska silloin ajatus rullaa kaikkein puhtaimpana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meikäkin oikeastaan huomasi tän, kun miksailin jotain levyä ja kirjoittelin tuolla vanhan koneen näppäimistöllä, se kolisee ja rämisee paljon enemmän ja huomasin kaipaavani sitä, tuntuu että on paljon parempi fiilis kirjoittaa, kun on rytmi ja syke, jonka mukaan touhuaa, tämä on vähän kuin soittaisi sähkörumpuja ilman kuulokkeita tai vahvistinta, sellaista epämääräistä läpsettä vaan. Toisaalta taas haluaisin niin älykkään puhelimen, että voisin kirjoittaa näitä juttuja vaikka junasta, mutta se ei todellakaan ole prioriteeteissäni niin korkealla, että vaivautuisin sellaisen ostamaan, kun tiedän että kaikki muu sellaisessa puhelimessa vain vituttaisi meikää niin raskaasti etten luultavasti nauttisi siitäkään touhusta yhtään. Asioilla kuuluu olla tietynlainen sielu, olkoonkin vaikka vähän paska, kunhan on oma. Lisäksi paperi ja kynä kulkee junassa juuri sen verran helposti, että kaiken voi kirjoittaa niin. Käsin kirjoittaminen on kuitenkin niin hidasta, että siinä kerkeää jo sensuroida itseään huomattavasti enemmän, kuin tällaisessa mekaanisessa paahtamisessa..

      Poista