sunnuntai 29. syyskuuta 2013

It's anyone, anytime, anywhere..

Aivan yhtäkkiä ja pyytämättä sisääni laskeutui jonkinlainen epämääräinen vitutuksen kivi, raskas ja painava, sellainen ettei sitä olisi Jeesuskaan pyöritellyt pois luolan suulta. Olisi yrittänyt kymmenen minuuttia, minkä jälkeen olisi todennut, että vittu, meikä mieluummin delaa tänne kun koittaa siirtää tuota vitun murikkaa enää yhtään, ihan ajan hukkaa. Jotenkin tuli hetkessä taas todella syksyinen olo, piirtäminenkin loppui seinään ja kaikki tuntuu vain jäävän tämän kivien hyökyaallon alle. Ne repivät rikki kaikki henkiset rakennelmat ja jyräävät kaiken älyllisen vastarinnan. Koko ajan tuntuu sydän hakkaavan jotenkin raskaammin, niin että jos on paikallaan, voi selkeästi tuntea miten se heilauttaa koko ruumista. Minulla on vahva aavistus siitä, että tämä on jotain lapsellista huomion kipeyttä ja ikävää, jotka ovat kietoutuneet ja kasvaneet yhdeksi tämän sunnuntain ahdistuksen kanssa. Tuntuu siltä, että kohta, parin levyn päästä, on pakko lähteä ulos kävelylle, jotta saa jonkinlaisen etäisyyden tähän olemassaoloonsa. Toisaalta se voi olla ihan tervettäkin, kun ei ole käynyt kauppaa pitemmällä ulkona varmaan viikkoon.  Ei varmaan ole mikään ihme, jos vähän ahdistaa..

Nyt olen kuunnellut lähinnä Bringthewarhomen Rejoice!-levyä joka alkaa lähentyä loppuaan, nyt soi Anyone, joka on jotenkin vaikuttanut elämääni epämääräisellä tavalla todella paljon. Se on sellainen biisi, joka saa meikän aina jotenkin ajattelemaan omia ihmissuhteita ja suhtautumista muihin ihmisiin, sitä tulee kuunneltua melkein aina kun kävelee yksinään jossakin pimeässä, jonne epäilemättä olen kohta menossa nytkin. Dolvingin pitäisi saada tuosta hyvästä joku inhimmillisyyden nobel, vähintään. Noin vaikuttavaa kampetta ei ihan joka jätkä tee, ja tuolla miehellä niitä on diskografiassaan levytolkulla.

En oikein osaa tai jaksa sanoa mitään. Ehkä silloin on parempi olla hiljaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti