torstai 22. elokuuta 2013

Tunteista ja Torniosta.

Olen taas kirjaston koneella, joten enemmän tai vähemmän suoraan asiaan. Tunteet ovat melko harhaanjohtava asia. Tai siis ihmisiä harhaanjohtava asia. Koska puhumme niistä substantiiveillä ja verbeillä, oletamme niiden olevan jotenkin itseisarvoisia kokonaisuuksia. Toiset ihmiset ovat mielestämme parempia ilmaisemaan näitä tunteita, kuin toiset. Olen nyt pohtinut tätä asiaa monta pyörämatkaa ympäri Torniota, ja havainnut, että vaikka puhumme tunteista verbeillä ja substantiiveillä, ne ovat ennemminkin adjektiivin kaltaisia asioita, jotka todellisuudessa kuvaavat meidän suhdettamme ympäröiviin asioihin ja arvoihin, joita pidämme tärkeänä. Rakastan vapauttani, perhettäni, oikeutta ilmaista itseäni, vihaan auktoriteettejä, tyhmyyttä ja ihmisiä, jotka pyrkivät käyttämään kahta edeltävää hallitakseen muita ihmisiä. Se, mitä me näemme tunteikkaan ihmisen tekevän käytännössä, on persoonallisen temperamentin ilmaisu, joka vain purkautuu ulos ilmentäen suhdettamme ympäristöömme. Esimerkiksi ollessani työharjoittelussa aivan minulle väärässä paikassa sain kuulla olevani "apaattinen". Jokainen minua vähänkin tunteva voi kuvitella, kuinka paljon minua pitää silpoa ja alistaa henkisesti, ennen kuin minua voi kuvata apaattiseksi. Se, minkä nämä ihmiset näkivät oli osaltaan minun aktiivinen yritykseni hillitä temperamenttini, pitää koko persoonani suljettuna jossakin teräskuorien sisässä, koska kyseisessä paikassa koko nuorisotyötä tehtiin sellaisten arvojen ja maailmankuvien pohjalta, joiden katsoin olevan koko alalle ja nuorille mielille jopa tuhoisia. Silti, koska statukseni oli harjoittelija, ei organisaation uudistaja, en voinut tehdä asialle mitään. Opinpahan melko paljon itsestäni sen parin kuukauden jakson aikana, joka oli yksi rankimpia aikuisiälleni (tai varhaisaikuisuuteeni, ihan miten vain) tähän mennessä sattuneita jaksoja. Mielenkiintoista, että täysin samaan aikaan toisaalla myös Terhi eli elämänsä rankimpia vaiheita, emmekä olleet kumpikaan tietoisia toisistamme, mutta läpikäydyt tuntemukset olivat hyvinkin paljon toisiaan vastaavia.

Tietysti tunteiden hahmottaminen ja ymmärtäminen on melko vaikeaa, koska jo niistä puhuessa ja niitä ajatellessa kielemme menee täydellisesti solmuun. Tunteet ovat samaanaikaan luultavasti kaikkea sitä, mitä voimme kuvitella niiden olevan: itsenäisiä kokonaisuuksia, aktiivista tekemistä, sekä kuvaamiani adjektiivin kaltaisia määritteitä. Mutta kun lähestytään niitä siitä ainoasta suhteellisen varmasti kokemastamme näkökulmasta, eli siis subjektiivisen kokemisen kautta, huomataan niiden olevan vahvoja vaikuttimia kaikessa tekemisessämme. Ne ovat vuorovaikutuksellisessa suhteessa etiikkamme kanssa, kumpikin ehkä muovaa toistansa siihen suuntaan, joka soveltuu parhaiten meidän persoonallemme ja moraalikäsityksellemme. Ja toisaalta moraalikäsityskin pohjautuu melko pitkälti tuntemuksillemme, miten näemme vaikkapa ihmisten tappamisen suhteessa itseemme. Jos emme pidä siitä, se herättää vastenmielisiä tuntemuksia ja asettuu näin moraalisesti "väärän" alaisuuteen. Totta kai kaikki tämä on monille aivan itsestäänselvää, mutta olen pyrkinyt perustelemaan tätä asiaa itselleni päässäni mahdollisimman tarkkaan polkiessani tuulisia siltoja edestakaisin.

Tornio on kaikin puolin aivan järjettömän hieno kaupunki. Terhi huomautti, että täällä kaupunki kasvaa luonnosta, eikä luontoa ole suljettu vaan johonkin pieneen puistoon kaupungissa. Se on aivan totta. Vesi ja taivas tekevät itsessään jo paljon tästä, kumpaakin näkee koko ajan aivan helvetisti ja sillä valtavalla avaruudella on paljon tekemistä mielenrauhan ja jonkinlaisen henkisen tasapainon kanssa. Ihmiset täällä keskittyvät tekemisiinsä oikeasti ja tulevat hyviksi siinä mitä tekevät, koska heillä ei ole läheskään niin valtavaa määrää kaikenlaisia henkisiä rotanloukkuja harhauttamassa heitä pois sen ääreltä, kuin vaikkapa Helsingissä. Siinä on selkeä ja perustavanlaatuinen ero. Ihminen voi keskittyä olennaiseen, oli se sitten skeittaus, musiikki, käsityöt tai aivan mikä tahansa. Se on hienoa. Nistikon Kehä soi päässäni jatkuvana Tornion soundtrackina, etenkin loistava 95410. Nimenomaan vielä päässäni, koska en ole täällä ollessani kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan. Olin alunperin lähdössä soittamaan vain kolme keikkaa ja menossa himaan koomaamaan, joten jätin kuulokkeet kotiin. Sekin on osaltaan tehnyt varmasti hyvää. Olen ollut musiikin kanssa ympärivuorokautisessa kosketuksessa lähestulkoon yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan, tietysti tämän kaltaisia taukoja on mahtunut väliin ennenkin, mutta aina ne tekevät jotenkin päin melko hyvää. Tässä olen sitten viettänyt päiväni kirjastossa lukien Noam Chomskya, Einsteinia ja Jungia. Lisäksi eilen aloimme pelata Joonaksen kanssa shakkia, mikä taas kiihdyttää meikäläisen aivoja uudella tavalla, vaikka en ole eläessäni tainnut voittaa yhtään peliä. Se ei edes ole minulle tärkeää, minä pidän pelaamisesta, häviämisestä ehkä enemmän, koska jokainen umpikuja opettaa jotain uutta. Ja se taas on mielestäni olennaisempaa kehittymisen kannalta, kuin voittaminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti