maanantai 12. elokuuta 2013

Sunnuntain lopetus. Ikävän merkeissä.

Tämä ilta on ollut jotenkin outo. Periaatteessa sunnuntai on ollut ahdistava, raskas oma itsensä, toisaalta on ollut mukava viettää se mukavien ihmisten kanssa ja siltikin on vain ollut helvetin kova ikävä koko päivän, mikä on tehnyt olosta ja yleisestä ilmapiiristä todella skitsofreenisen. Päivityksenä sotatilanteeseeeni, olen lievästi tappiolla, vaikka yritin tehdä parhaani. Siivosin ja tiskasin keittiön, sekä vein pullot, jotka ovat tehokkaimpia kärpästen kerääjiä. Yritin solmia liittoa hämähäkin kanssa, mutta hän vastasi perääntymällä eturintamalta jonnekin syvemmälle  linnoituksensa uumeniin. Yrittäessäni ilmoittaa rauhanomaisista aikeistani onnistuin ilmeisesti myös tuhoamaan osan sen verkoista, mistä syystä hän saattaa hautoa kostoa. Minulla ei ole varaa käydä tätä sotaa kahdella rintamalla, joten toivon syvästi herra Hämähäkin pohtivan ehdotustani liitosta ennen kuin tilanne riistäytyy käsistä totaalisesti. Nähdessämme Tompan puistossa hän muistutti meitä eräästä aikaisemman vuoden sodasta, jossa käytimme onnistuneesti liekinheitintä apunamme. Olen vakaasti harkinnut myös tämän vaihtoehdon kaivamista naftaliinistä, mikäli en onnistuneesti kykene karkoittamaan tätä punasilmäistä uhkaa. Kärpäsiä. Ei veljeäni.

Tein ahdistavan sunnuntaidarrabiisinkin iloisesta avovireestä slide-kitaran ja tyhjien pullojen kanssa, mutta en vielä ainakaan jaksanut miksailla sitä yhtään mitenkään. Sen jälkeen käytiin porukalla Torvessa roudailemassa kaikkien romut pois sieltä, hain snackpointista aivan helvetin hyvää sapuskaa ja tulin kotiin syömään, vaikkakin sitä oli liian vähän, mikä kadutti heti. Huomenna pitää hakea lisää, perunamuusia ja cheddar-pekoni-lihapullia. Ai että! Tässä kävi yksi vanhempi jenkkijätkä, jonka kanssa tuntui heti vain luistavan juttu jotenkin vitun hyvin, se oli innoissaan meikän eläkesuunnitelmasta kadota erämaahan soittelemaan bluesia ja ehdotti Coloradoa tai Arizonaa hyviksi paikoiksi. Menin puistoon purkamaan epämääräistä tarvetta vittuilla kaikille kavereilleni jokaisesta pienestä tilaisuudesta, olin varmaan todella rasittava, vaikka luulin kai olevani ihan vitun hauska. Anteeksi. Se on kaikki kai jotain ikävän henkistä purkamista. Sitä olen nimittäin tänään tuntenut paljon. En lähtenyt Tampereelta edes viikkoa takaperin, ja tuntuu kuin siitä olisi jo ainakin kaksi vuotta! Lisäksi Terhi lähti tänään Tornioon, mikä oikeastaan taisi iskeytyä tajuntaani vasta nyt aamuyöstä. Olen kuunnellut Queens of the Stone Agen I Appear Missingin nyt varmaan 9 kertaa putkeen, koska se tuntuu jotenkin ainoalta biisiltä, joka vastaa tätä fiilistä nyt riittävästi. Taitaa tulla vaikea syksy, ehkä. Neljä kuukautta tätä, kun viikkokin tuntuu jo niin järjettömän pitkältä ja vaikealta? Eihän siihen kai kauakaan mene, että saadaan taas istuksia jossain ihmettelemässä sitä, miten toisen ihmisen kasvot ja piirteet ja eleet voi tuntua niin äärimmäisen tutuilta, vaikka niitä ei ole katsellut oikeasti kahta kuukauttakaan vielä ja miten mukava on vain olla, kun ei tarvitse yrittää olla yhtään mitään..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti