tiistai 27. elokuuta 2013

Streittarivouhotusavautuminen

Tekisi mieli kirjoittaa miljoonista asioista, koska tämä päivä on mennyt melko pitkälti päin vittua, mutta silti valitsen yhden jutun ja koitan pysyä siinä. Mikä vittu siinä selvinpäin olemisessa pelottaa? Miten on niin vaikea asia kohdata se tajunnantila, jota suurin osa ihmiskunnasta kutsuu "todellisuudeksi", se huumausaineiden ja päihtymyksen puute? Suurimmalla osalla ihmisiä ei varmasti olekaan sen kanssa mitään ongelmia, mutta ne loput ovat sitten ilmeisesti alkaneet soittaa järestään musiikkia, koska se antaa melko vaarallisen oikeutuksen sille putken jatkamiselle melko pitkäänkin. Silti minusta on ollut lähinnä oksettava huomata, miten älykkäistä ja hienoista ihmisistä on kasvanut ulos jotain todella rumaa ja vastenmielistä. Vähän kerrallaan se, mikä oli jonkin asian taustalla värittämässä ja luomassa fiilistä, muuttuukin pääpointiksi, jonka ympärillä kaikki muu pyörii. Ihminen siirtyy elämään taustalle, keskittymättä siihen olennaiseen asiaan, olkoon se mikä kenelläkin, jokin sellainen asia, johon intohimon ja kutsumuksen liekki on jollakin tapaa ajanut, näissä yhteyksissä tavallisesti musiikki.

Olkoonkin niin. Jokainen saa tehdä omalla elämällään mitä tahtoo. Kaikilla on täydellinen vapaus valita ja elää sen mukaan. Se, mitä olen enemmän ihmetellyt on se, miten näille ihmisille tulee yllätyksenä, jos minä en jaksa katsella sitä touhua. Silloin minusta tulee "streittarikeuhkoaja" tai jotain muuta yhtä epämääräistä. Todellisuudessa minä en koskaan ole jaksanut katsoa alkoholisteja. En viiden vanhana kotonani, enkä kahdenkymmenenneljän vanhana keikoillani. Alkoholisteissa ja muusikoissa on kuitenkin tavallisesti se ero, että muusikot kaiken sen sekoilunkin jälkeen rakastavat musiikkia enemmän. Alkoholistit rakastavat alkoholia enemmän. Minulle on aivan sama, kumpi sinä olet, voin minä tulla tietyn aikaa alkoholistienkin kanssa toimeen, mutta silti minulla on omasta mielestäni aina täysi oikeus vetää raja oman tilani ja muiden ihmisten välille, kun siltä tuntuu.

Nyt aloitan duunit yhdistyksellä, jonka tarkoitus on saada pitkäaikaistyöttömille, mm. vapaaehtoisesti huumeista eroon pyrkiville ihmisille jotain tekemistä. Jotain MUUTA tekemistä, joitain MUITA ihmisiä, jotain MUUTA ajateltavaa. Eräs kaverini kommentoi tätä natsistreittarointina, kun kävijöille järjestetään huumeseulat satunnaisesti. Meikällä meinasi, osaksi kyllä varmasti nälän ja väsymyksen takia, keittää vähän yli. Yrityksenä on kuulema poistaa huumeet musiikista. Eihän ole, huumeet kuuluu melko olennaisena osana valtavaan määrään musiikkia, eikä kukaan ole tainnut selvinpäin tai täysissä järjissään tehdä yhtään hyvää levyä. Yrityksenä on poistaa huumeet muutaman yksilön elämästä, ainakin siksi aikaa että niillä on elämä jota elää. Kaikki perustuu vapaaehtoisuudelle, ihmisen omalle tahdolle saada edes jotain muuta ajateltavaa. Lisäksi tuolla tehdään hommat sopivan yhteisöllisessä ja anarkistisessa hengessä, mikä nyt varmaan on melko selvää jos meikäläinenkin suunnittelee sinne duuniin menoa. Tuollaisia systeemeitä ei ole suomessa montaa, vaan suurin osa niistä on juuri jotain ankeaa streittarivouhotusta, ja siksi olen valmis vähän ärähtämäänkin tämän homman puolesta.

Minun oma kantani kaikkeen on pysynyt aina samana: Se, etten minä aio vetää mitään ei estä ketään muuta vetämästä mitä tahansa. Kyse on aina yksilön vapaudesta, se mitä minä yritän tehdä kasvatus- ja valistustyössä on purkaa kaikki ne valheiden ja paskan puhumisen rakennelmat, joita tässäkin maassa on kasvatettu myyteiksi asti jo vuosikymmeniä. Ne eivät palvele yhtään ketään. Samalla täytyy tehdä selväksi myös se, etteivät ne huumeet mitään vitun ihmelääkkeitä ole. Maailmassa ei ole mitään oikoteitä yhtään mihinkään, tai jos on, niiden hinta on sen mukainen. Kaikille on annettu jo syntymässä kaikki tarvittava, jos sitä osaa käyttää, kykenee kyllä kehittymään, oppimaan, ymmärtämään ja rakastamaan tätä maailmaa ja ympäröivää todellisuutta juuri sellaisena kuin se on. Jotkut tarvitsevat huumeita ja helvettejä ennen kuin näkevät sen omin silmin, ja tavallisesti silloinkin sanotaan, että olisi säästynyt aikaa jos ne pienet tosiasiat olisi sisäistänyt jo lähtöruudussa. End of streittarivouhotus.


Tätäkin kirjoittaessa soivat Sleepin Dopesmoker ja High On Firen Death Is This Communion. Arvatkaa huviksenne, onko niitä tehty selvinpäin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti