maanantai 5. elokuuta 2013

Paska maanantai osa ainakin tuhat.

Eilinen päivä oli yksi parhaista ja mukavimmista sunnuntai-päivistä hetkeen. Mentiin Terhin duuniporukan kanssa roudailemaan ja pitämään kirppistä Pispala-Folkiin ja päivystin siinä enemmän tai vähemmän koko päivän. Pari karvaturpaista kaveria tuli örisemään, että oltiin Nekalan paras bändi, mutta ei niillä silti ollut niin paljon intoa asian tiimoilta, että olisivat levyjä ostaneet. Tyydyin sitten vain mainostamaan Vastavirran keikkaa, josko tulisivat sinne. Folkeilla oli meikästä todella hyvä ja monipuolinen tarjonta, Hannibalkin soitteli pääasiassa hyviä biisejä ja Marko Haavisto ja Joose Keskitalo oli helvetin kovia. Haavisto veti itselle kyllä vielä pitemmän korren, huomasin, että vaikka en ole kuunnellut sitäkään jätkää levyltä montaakaan kertaa, niin sen Damngodin kanssa soolona soitetun Torven keikan olen kuunnellut niin helvetin monta kertaa, että osasin kaikki biisit ulkoa. Harmi, että se meni Eetun kovalevyn formatointiepisodin mukana. Olisikohan Tompalla se vielä jossain.. Saa polttaa sen meikälle levylle. Etenkin Rumpu Soi on soolo-versiona niin järjettömän kova, että menee kylmät väreet aina kun se alkaa soittaa sitä.

Nyt sitten pitäisi kuluttaa aikaa ja iltapäivästä käydä Pispalassa vähän juttelemassa mahdollisesta tulevasta elämästä ja auttamassa Terhiä kantamaan kosketinsoitin tänne. Eilen vielä luulin, että aletaan roudata kunnon sähköurkuja ja surkuttelin valmiiksi sitä, miten mulla selkä kestää sellaista operaatiota, mutta onneksi kyseessä oli vain lievä väärinymmärys. Nyt meinaa olla nälkä, voisi syödä omenan ja juoda mehut pois kuljeksimasta ja ehkä silti vielä käydä kaupassa ostamassa jotain syötävää. Myös nämä työkuviot olisi hyvä saada selvitettyä jo pikkuhiljaa, koska ne tuntuvat vain hiertävän köytenä kaulassa, löysässä hirressä.

En ole vielä tällä hetkellä tietoinen siitä, onko kukaan taas maksamassa mulle isommin rahaa yhtään mistään. Palkkaa tulee koko kesän ajalta parhaimmiltaankin 8 tunnilta, mikä on puolet normaalista kuun palkasta, joten eihän tämä kesä nyt sitten oikeastaan kannattanut yhtään. Se, että tein töitä maksoi minulle parisataa euroa kuussa asumistukia, satasen työttömyystuesta, sen katkaisun ja järjettömästi hiusten halkomista ja mielenrauhan menetystä. Käteen siitä taitaa tulla tuollainen vajaa satanen. Kuulostaa meikästä vähän nihkeältä..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti