torstai 29. elokuuta 2013

Kumaré

Tein virheen. Aloin katsoa "ihan vähän alusta, jatkan huomenna." Nyt tässä menee aamuseitsemään, ennen kuin pääsen nukkumaan. Jos spoilerit tai jonkinlainen ajatusten purkaminen aiheesta häiritsee, katso dokumentti ensin täältä.

Ensimmäisenä ajatuksesta tuosta dokumentista saattaa herätä, että joopa joo, helppo maali viedä tuollainen kokeilu Amerikkaan, jossa kaikenlaisia hörhöjä riittää koko mantereen mitalta. Surullista on se, että se toimisi aivan samalla tavalla lähes missä tahansa. Suggestio toimii kuitenkin jollakin tasolla lähes jokaiseen ihmiseen, vielä vahvemmin ryhmässä koettuna, ja toki on todennäköisempää saada porukka nopeammin kasaan siellä, missä on enemmän ihmisiä, vieläpä enemmän matalammin koulutettuja ihmisiä. Mutta uskon, että vastaavanlaisen kokeen voisi aivan hyvin toteuttaa täällä. Eikä minun itseasiassa tarvitsisi liikkua kahtasataa metriä kotioveltani, jotta saisin ainakin muutaman seuraajan. Siitä vähän lisää myöhemmin.

Tuon "tempun" onnistuminen on melko mielenkiintoinen tutkielma ihmismielestä, siitä miten olemme harhautettavissa kuvittelemaan asioita täysin ulkoisten ja kuviteltujen tekijöiden kautta. Kun gurun näköinen kaveri hiippailee sisään ja kuuntelee kaikkien huolet ja murheet, häneen aletaan melko nopeasti liittää myyttiä, yliluonnollisen hyvän sankari-myytin kuvastoa ja aineksia. Ihminen, jolla on aikaa kuunnella muiden huolia ja murheita koetaan tasapainoiseksi, mikä vähemmän yllättäen sattuu olemaan se tila, johon tasapainottomat ihmiset elämässään pyrkivät. Tästä seuraa ripustautuminen myyttiseen sankariin, joka on saapunut surmaamaan jokaisen henkilökohtaisen lohikäärmeen. Tästä seuraa ihmisten syväluotaava henkinen avautuminen. Tämä on minulle jotensakin tuttua asiaa. Niin ja tietysti se, että meikällä on aika hyvä Agora-saddhu-look jo luonnostaan, puuttuu enää pääkalloihin kuseminen ja kannibalismi. Terhi naureskeli, että voisin ulkonäköni puolesta helposti perustaa kultin. Voisihan joku hölmö jo sanoa, että kyllä tämä jonkinlainen epämääräinen "kultti" on, ei tosin uskonnollisessa mielessä, vaan ennemmin siinä pop-kulttuurin merkityksessä, jossa pieni porukka tuntuu olevan kiinnostunut jonkun yksilön tai ryhmän tekemisistä..

Olen miettinyt tätä joskus. Koska menen yleensä jo tutustumisiltana läpi kaikenlaisesta small talkista, kysellen ihmisten ajatuksia kuolemasta ja heidän maailmankatsomuksensa muovautumisesta, ihmiset olettavat, että he ovat minusta erityisen kiinnostavia. Syntyy henkisen yhteyden kokemus, joka puolestaan herättää minussa hieman ristiriitaisia tunteita. Monesti tuntuu, että joidenkin ihmisten kohdalla yritykseni keskustella ja avata todellista yhteyttä nimenomaan HEIDÄN kanssaan menee karille, koska he rakentavat minusta mielikuvaa, jota ei ole olemassa. Siitä harhakuvasta rakentuu taas harhaanjohtamisen dilemma. Tiedän, että niin tahtoessani minulla voisi olla kapasiteettia jonkinlaisen Mansonin Perheen kasaamiseen, mutta tiedän myös, että se ei koskaan ole kiinnostanut minua, koska en ensinnäkään kestäisi yli kolmen tuntemattoman ihmisen ympärivuorokautista läsnäoloa viikkoakaan. Minulla oli suuria vaikeuksia sopeutua jo omaan perheeseeni, jossa oli kuusi ihmista. Lisäksi tiedän tuollaisen ajatuksen johtavan superegon kehittymiseen liiallisiin, narsistisiin mittasuhteisiin. Siksi pyrin tekemään kaiken aina äärimmäisen läpinäkyväksi. Jotta en johtaisi yhtään ketään harhaan mihinkään vahingossakaan. Nämä kaikki on kirjoitettu hyvin vahvassa minä muodossa, ei siksi että alleviivaisin omaa ajatteluani, vaan korostaakseni sitä, että tämä on vain niitä asioita, joita olen pienessä mielessäni pohtinut, eikä niitä ole tarkoitettu minkäänlaiseksi dogmeiksi kenellekään. Ne eivät ole sitä edes minulle.

Tässä henkisen yhteyden kokemuksessa on hyvin olennaisessa osassa se, että itsensä kanssa vähän eksyneet ja rikkinäiset ihmiset etsivät jotakin ehjää. He tuntevat, että jo ehjemmän ihmisen läsnäololla on parantavia voimia. On minullakin ollut tällaisia kokemuksia, esimerkiksi isovanhempieni seurassa. Se on aivan luonnollista, ja kuten tästäkin dokumentista huomaa, joskus se voi myös olla aivan riittävää. Itsesuggestio on äärimmäisen voimakas ominaisuus, joka on sisäänrakennettu jokaiseen ihmismieleen. Kuten jo ylempänä mainitsin, vielä vahvempana se näkyy joukoissa. Olen varmasti kirjoittanut aiemminkin tästä, ainakin Huxleyn Brave New World Revisitedin yhteydessä. Joukossa tyhmyys tiivistyy on tuttu ja aina paikkansa pitävä fraasi, sen on osoittanut koko ihmiskunnan historia. Ihmiset, joilla on vaikeuksia muodostaa eheä individuaali persoonallisuus löytävät oman vastauksensa sosiaalisista rakennelmista, poliittisista aatteista ja uskonnoista. Jostakin valmiista, jota voi noudattaa.

Tuossakin dokumentissa silmiin pistivät hipit. Siis sellaiset hipit, joilta leikkelin muutamia öitä sitten kurkkuja unissani. Ne, jotka luulevat tulleensa eri planeetoilta ja uskovat saavansa viestejä avaruusolennoilta. Olen aina miettinyt, mikä nämä hipit yhdistää nimenomaan avaruusolentoihin, mutta nyt, juuri äsken kirjoittamani sielun pohdiskelun myötä sain jonkinlaisen äkillisen valaistuksen, jonka uskon johtavan ainakin loogisemmille jäljille: Kyseessä on ihmisen sielun, tämän sisäisen kolmannen persoonan ja omatunnon äänen tulkitseminen joksikin ihmisestä täysin irralliseksi asiaksi. Koska Minä-mieli on näissä kehoissa tavallisesti melko vahvoilla, se ei ymmärrä, että tämä toinen ääni siinä samassa päässä on yhtä olennainen ja erottamaton osa hänet muodostavaa kokonaisuutta, kuin tämä Minä, joka on muka valittu miljoonien ihmisten joukosta ottamaan vastaan viestejä jostain helvetin Neptunuksesta. Näihin hippeihin tullessa päästään myös niihin seuraajiin. Suomessakin on melko vahva ja hyvinvoiva populaatio näitä mystisiä olentoja, joita pyörii esimerkiksi tuossa viereisessä puistossa. Olen todistanut tunteja hyvin mielenkiintoisia ja "mieltä kiihottavia" keskusteluja, joiden pääasiallisena sisältönä on ollut lähinnä henkinen tyhjäkäynti ja sosiaalisen joukkosielun vahvistaminen. Vähän eksyneet ja rikkinäiset ihmiset siis nojailevat ehjien puutteessa toisiinsa. Se on vaarallista sikäli, että ehjää esittävät ihmiset (vaikkapa sosiopaatit) voivat tuollaisessa porukassa saada aikaan aika paljon enemmän rikkinäisiä ihmisiä.

Law of Attraction oli myös melko mielenkiintoinen juttu, lähinnä siitä tuli vain mieleen yksi Elämää Philadelphiassa jakso, jossa päähenkilöt toteuttivat vision board-juttuja. Koko touhu oli vain yhtä isoa jenkkivouhotusta, leikkaa kuvia mainoksista ja lehdistä ja saat ne. "Fuck science", homma pelaa.

Lisäksi tuossa oli äärimmäisen mielenkiintoista seurata tuon tilanteen ja paineen kehittymistä. Suuri Kumaré koitti loppua kohti jo koko ajan kertoa totuutta itsestään, mutta riittävän pitkälle illuusioihinsa vajonneet seuraajat vain katselivat häntä lammasmaiset hymyt kasvoillaan, pitäen tätä suurta gurua vaatimattomana ja puhtaana ilmestyksenä. Superegonsa alle liiskautuva Vikram alkoi tuntea olonsa raskaammaksi, kun taas seuraajat tuntuivat itse aiheuttamansa hypnoosin seurauksena voivan paremmin ja paremmin. Tässä kohtaa ajattelin, että onpa mielenkiintoinen utilitaristinen helvetti, jossa muiden yksilöiden hyvinvointi kuristaa yhden melko erikoisella tavalla, ei tuota tule ajatelleeksi miettiessään päässään siitä, että toiminnan tulee tuottaa mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monille, ja mahdollisimman vähän kärsimystä mahdollisimman harvoille. Eipä tuohon tilanteeseen kyllä välttämättä ihan joka poika ajaudukaan. Hyvin tehdyn dokumentin lopussa ajattelin sitä, että tavallaan vahingon kautta ohjaaja antoi sen saman opetuksen, joka sisältyi Buddhan kuuluisaan oppituntiin, jossa se vain istui lootuksen kukka kädessä, eikä kukaan oikein meinannut käsittää sen pointtia, paitsi yksi jannu jossain luokan perällä. Toisaalta tuo tuntuu ihan perus koulupäivältä ihan missä päin Suomea tahansa, kun sen asettelee noin. Oli hieno ja hyvä dokkari, aion kyllä katsella kaikki muutkin, mitä tuolta on tulossa, vaikka aika monta olen nähnytkin. Nyt menen nukkumaan, kellon ollessa aika tasan 7.03.

4 kommenttia:

  1. Lähetin sulle sähköpostia.

    VastaaPoista
  2. Oli vähän pettymys tuo dokkarin jälkeen tullut keskustelu. Aika pintapuolista juttua uskosta ja uskonnosta. Sen jälkeen kun katsoin jakson Joseph Campbellin Power of Mythia niin mentiin hieman eri leveleille. Masks of God -jakso.

    Torsti Lehtinen olisi ollut hyvä vieras. Lehtisen esseekirjat ovat mahtavia. Ja se romaanitrilogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, katselen tätä vasta juuri nyt. Tunnan vouhotus lähinnä ärsyttää. Ja joo, nuo Power of Mythit kyllä on tehneet tällaiset jutut vähän tyhjäksi, niiden pitäisi olla ehkä jonkunlainen uskonnon opetuksen pohja.. Esko Valtaojakin olis ollut aika hyvä vieras, toisaalta minusta se saisi olla vieraana vaikka jokaisessa paneelikeskustelussa.

      Poista
  3. Valtaoja tosiaan olisi myös toiminut. Siinä on yleissivistystä, anarkismia ja huumorimiestä sen verran, että tuon olisi jaksanut katsoa edes kokonaan.

    Sellaisen Docventuresin haluaisin nähdä missä katsotaan joku Power of Myth -jakso ja siitä keskustelemassa ovat Torsti Lehtinen ja Esko Valtaoja. Tunna keittää taustalla kahvia.

    VastaaPoista