keskiviikko 7. elokuuta 2013

Hojotusta lauantaina. Miksausta tänä yönä.

Siinä on juliste lauantain keikalle, tulkaahan paikalle, koska tulee melkosen hyvä ilta. Jos vaikka saisin jätkien levynkin miksattua siihen mennessä niin Seppälä vois pyöritellä vaikka sitäkin vähän. Tulin juuri raittiista, tukahduttavasta ulkoilmasta takaisin vielä tukalampaan yksityisasuntooni hengittämään tätä kolmen ihmisen hikoilemaa saastetta, jota joku voisi sanoa hapeksi, vaikka sitä ei prosentuaalisesti kauheasti ilmassa olekaan. Seuraavana ohjelmassa olisi ehkä hermojen kasaaminen ja uusi yritys miksauksen viimeistelyssä, ensimmäinen onnistui niin hyvin, että kaikki muu tuntuu vain todella paskalta siihen verrattuna. Lisäksi huomasin, että onkin melko vaikea bouncata biisejä välissä, koska jos ne on millisekuntejakin lyhyempiä, kuin alkuperäiset raidat, niin lauluraitojen synkkaaminen on aivan täyttä helvettiä. No, opin tiellähän tässä ollaan vielä melko pitkälti, että sitten vain niellään ylpeys ja koitetaan ulostaa se ennen kuin aletaan yrittää uudestaan. Kahvia ja suklaatahan tässä hommassa pitäisi olla vierellä, mutta ei parane piristää itseään liikaa, kun aamulla pitää mennä ilmoittamaan työkkäriin, että työsuhteeni päättyi tänään. Se kävi yllättävän kivuttomasti ja ymmärtävissä merkeissä. Tai siis en olettanutkaan, että siitä koituu isompia ongelmia, mutta silti.

Koko päivän on oikeastaan vaan luukuttanut tuota QOTSAa ja tekisi mieli sovittaa omia biisejä joku 10-15 sellaisiksi, että niitä voisi vedellä bändin kanssa jossain Torven nurkassa. Joku sellainen hauska rytmivetoinen bändi ja vaikka Houses of Voodoon biisejä ja muutama muu huruilu. Eipä taida vaan löytyä tyyppejä. Ehkä Tampereelta sitten. Sieltä voi vaan olla hankalampi löytää sellaisia muusipäitä, jotka nauttisivat soittamisesta enemmän, kuin kännissä sössöttämisestä. Mutta onhan siellä sen verran paljon soittajia, että eiköhän sieltä meikällekin pari kaveria liikene.

Nyt sain sellaisen puuskan, että päätin lisätä kaikkia vanhoja ja vähän tuoreempiakin keikkaflyereita ja julisteita tuonne Deviantartiin. Saa nähdä monta saan laitettua, ennen kuin ärsyynnyn taas siihen miten vitun hidasta ja raskasta on tehdä yhtään mitään tietokoneella. Se teknologiassa on kaikkein turhauttavinta. Se, miten paljon aikaa menee kaikkeen epäolennaiseen, kun todellisuudessa samaa vastaavan asian voi tehdä aivan järjettömän paljon helpommin ja nopeammin. Se on väsyttävää. Sitten menen lattialle piirtelemään taas jotain, kun vituttaa niin paljon. Katsotaan miten käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti