keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Tänään matkakin jatkuu taas.

Kuinka järjettömän siistiä on näyttää itselleen tärkeälle ihmiselle itselleen tärkeitä paikkoja ja juttuja, ja nähdä miten se oikeasti tajuaa niistä juuri sen saman asian, kuin sinäkin? Sitä on todella vaikea selittää, mutta sen näkee ihmisestä aina heti. Käytiin eilen Terhin kanssa Jalkalassa katsomassa, missä meikä on kasvanut tällaiseksi kuin olen, sieltä lähtiessä hoettiin vaan että "vitsi miten siisti paikka!", enkä voinut kun hymyillä. Toisaalta oli siinä itkukin melko herkässä, kun mietin miten mummon ja papan olisi pitänyt olla siellä kanssa, edes sen aikaa että näkisivät tämän tytön ja miten ihmeellinen vaikutus hänellä on minuun.

Tänään pitäisi sitten jatkaa matkaa Suonenjoelle päin, saa nähdä pysähdytäänkö matkalla Mäntyharjussa. Pitää soitella ja kysyä. Sitten ei taas ole mikään kiire, trippaillaan vaan fiiliksen mukaan minne sattuu. Otin Eastonin Amerikan Psykon mukaan, mutta enpä ole saanut sitä edes aloitettua, kun olen ollut koko ajan auton ratissa. Oikeastaan vasta tällä reissulla olen löytänyt itsestäni myös sen kulkurin, joka ajaa 500 kilometriä ilman pysähdyksiä ja taukoja, aiemmin olen lähinnä istunut etupenkillä ja piirrellyt ja kirjoittanut ja tehnyt omiani, mutta nyt autolla ajaminenkin on ollut aika siistiä.  Olen jo niin tottunut tuohon autoon ja sillä ajamiseen, että näen sitä tietä jo silmät sulkiessani ja illasta tuntuu siltä, että voisi yhtä hyvin ajaa jossain, kun kerta istuu vaikka sohvalla tekemättä juuri mitään.  Ajaminen on toki ollut itselleni tuttua jo pitkään noiden keikkahommien myötä, on sitä ajettu Kuopiosta ja Seinäjoelta Lahteen ilman stoppeja migreenissä keskellä yötä, mutta nyt on ollut sellaista mukavan kiireetöntä ja "päämäärätöntä" ajelehtimista. Tuntuu, että kaikki sujuu, kuten tämän ihmisen kanssa aivan kaikki muukin. Nukkuminenkin on niin kivaa, että olen nukkunut pitempiä yöunia, kuin ehkä ikinä aiemmin elämässäni.

Näin viime yönä epämääräisiä uniakin. Musta Risti soitti Pertunmaan nuorisotalolla, mutta siinä oli varmaan enemmän jo kuopatun Yardstonen kuin Mustan Ristin jätkiä, minkä lisäksi se nuokku oli ihan hillitön stadion. Sitten jossain välissä oli talvi ja ajelin jollain wolkkarin Swampilla ympäriinsä. Se oli sellaista menneisyyden läpikäymistä, kaikenlaisia Lahti ja Pertunmaa-muistoja sekaisin, aivot selkeästi käsittelee nyt vähän kaikkia paikkoja ja tapahtumia, kun niitä on esitellyt toiselle, niin ne palaavat omaankin mieleen. Ihmismieli on ihmeellisen vahva väline, kun kaikki järjettömän epämääräiset hajutkin pystyvät potkaisemaan kunnon muistotripin päälle ja avaamaan sellaisia täysin uusia kokonaisuuksia mielestä. Ja on mielenkiintoista huomata, miten alitajuisesti pystyy ajamaan sellaisia teitä, joita ei ole ajanut ikinä aikaisemmin, mutta joita on kyllä kulkenut tuhansia kertoja. Ne voisi mennä vaikka silmät kiinni, vaikkei se kauhean suositeltava kokeilu olekaan.

1 kommentti:

  1. Ihan samaa ajattelin eilen,että olispa ne mummi ja pappa olleet tapaamassa tyttöystäväsi. Kiitos kun kävitte,tulkaahan uudelleen, kotiin oot aina tervetullut!

    VastaaPoista