sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Reissut

"Taas uusi matka. Istun juna-asemalla, matkalla väärään suuntaan. Andreas Kisserin kitarat soivat korvissani ja värittävät tämän kuuman, suomalaisittain kuuman iltapäivän oman, brasilialaisen aurinkonsa sävyillä. Istun varjossa, eikä kuumuus tunnu tähän niin pistävältä. Oikeastaan tässä on melkein viileäkin. Ihmiset herättävät minussa taas ristiriitaisia tunteita. Heti kun aurinko paistaa jokaisella on kalja kädessä ja 11 lisää toisessa. Sekaisin pitää olla heti, kun siihen tarjoutuu pieninkin tekosyy. Aurinkoinen perjantai on riittävä. Onneksi olen tältä kannalta katsottuna matkalla juuri oikeaan paikkaan, maalle, kauas tyhmistä ihmisistä. Se on lohdullista. Tai siis ainakaan minun ei tarvitse katsoa kuinka koko kylä hävittää kilpaa viimeisiä aivosolujaan. Se on mielestäni aina yhtä hämmentävää katsoa jonkun kaverin valittavan kovaa darraa ja sitten kuitenkin lähtevän baariin nostamaan sen saman olotilan, josta seuraa aina sama jälkitila. Miten he pystyvät siihen? Minulta se vaatisi selkärankaa, muuttua joka ilta täydelliseksi idiootiksi, kuunnella päivä toisensa jälkeen muiden kokemuksia omasta illasta, omasta elämästä tiettynä ajanjaksona. Toisaalta tiedän, etten jäisi riippuvaiseksi juuri mistään. En ole sen sorttinen ihminen. Sopeudun muutoksiin melko nopeasti. Saatan vastustaa itselleni epäedullisena näyttäytyvää muutosta, mutta jos joku näyttää sen ylivoimaisen hyödyn, olen valmis myöntämään olleeni väärässä.

Tunnen lievää migreenosärkyä. Nousen junaan. Ihmiset tungeksivat ympäriinsä kuin lampaat. Miten rasittavia tuntemattomat ihmiskasvot voivatkaan joskus olla. Olen monesti ajatellut, että kaikki muut ihmiset ovat vain mieleni tuotetta ja siksi ne kaikki tuntuvat olevan niin samanlaisia. Ne ovat rajallisen mielikuvitukseni variaatioita oman itseni eri puolista. Siksi ne muistuttavat niin kovasti toisiaan. Ne ovat nopanheittoja. Heittää kolmea noppaa 7 miljardia kertaa ja varmasti ne jossain vaiheessa antavat täysin samoja yhdistelmiä. Ja nyt olen löytänyt yhden tällaisen itseni kanssa samankaltaisen yhdistelmän. Ehkä se heittää yhdellä tai kahdella numerolla, mutta se on riittävän lähellä. Näen junan lasiovessa heijastuksen konduktööristä, sekä ikkunan läpi toisen konduktöörin. He seisovat täysin samassa kohtaa ja mietin hetken, kumpi heistä on tässä vaunussa, kunnes silmäni erottavat totuuden. Hetken aikaa tajuntani oli täydellisen hämmennyksen vallassa, kun nämä Petoksen Ovet päässäni syöttivät epäselvää informaatiota, jonka tulkitseminen oli verenkierrollisesta päänsärystä kärsiville aivoilleni liikaa. Puut vilisevät ikkunan ohi, pahentaen migreeniä. Tuntuu siltä, kuin kirjoittaisin disco-lattialle, kun valkoinen paperi välkkyy silmissä. Taidan lopettaa nyt, syödä toisen asemalta ostamistani 2 euron Tuplista. Asemalla annoin viimeiset kolikkoni kaljalta ja röökiltä haiseville vanhemmille naisille, jotka omien sanojensa mukaan tarvitsivat sen päästäkseen siskonsa häihin Kuopioon. Aivan sama. Ei kiinnosta. Vaihdoin Kisserin Sibylle Baieriin, kaikki rauhoittui kummasti. Aurinkokaan ei häikäise, eivätkä puut tee kaikesta discoa. Saavumme Kouvolaan..." 27.7

"Viikonloppu takana, istun bussissa jossa kukaan ei tunnu enää katsovan ikkunasta ulos. Kaikki jumittavat itseään älykkäämpien koneiden ääressä. Olo on vähän sama kuin silloin, kun näki ensimmäistä kertaa bändin, jolla tuli kaikki tietokoneelta. Soundit, taustalaulut ja syntikat, basarin triggeriä myöten kaikki pyöri tietokoneen kautta. Ja kuulosti aivan paskalle. Epäilemättä joku näistä n. 30 matkustajasta tykkäilee jonkun kaverinsa ottamasta luontokuvasta, vaikka ikkunasta voisi tutkia jatkuvasti rullaavana panoraamana oikeaa luontoa. Mutta oikeat asiat eivät usein olekaan yhtä mielenkiintoisia, kuin mielikuvat. Siihenhän koko taiteilijan larppaaminen perustuu. Ihmiset lukevat elämäkertoja ja yrittävät olla samanlaisia, onnistuen luomaan lähinnä heijastuksen karikatyyristä. Moni on valmis heiluttamaan tukkaa ja soittamaan kitaraa kirkuvien fanien edessä, harvempi suostuu ajamaan Lahdesta Seinäjoelle kiireellä ja myöhässä, odotuksena ehkä 3 hikistä jätkää salin perällä. Ei kulukorvauksia. Silti, juuri nuo reissut ovat parhaita. Paikalla onkin 40 tyyppiä, jotka ostavat kaikki paidat ja levyt, jotka vain raaskit myydä. Olen matkalla kotiin. Paikkaan, jota olen sanonut kodikseni jo hämmentävän monta vuotta. Huomenna matkustan taas Helsinkiin soittamaan Kalasatamaan, jossa viimeksi oli 2 maksanutta asiakasta. Odotus huomiselle on sama. Sittenhän nähdään! En tiedä mitä, mutta kai siellä jotain nähdään..." 29.7

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti