Käärmeitä käsistä.

Tänään on sanottu hankalia ja pitkiä jäähyväisiä, podettu ikävää ja piirrelty käärmeitä. Ikävä on siitä ihan mukava tunne, että en ajatellut enää koskaan kokevani sitäkään toisen (elävän) ihmisen vuoksi, mutta näemmä kykenen vielä siihenkin. Tämän iltaa se on tosin ollut yhtä absolutistin darraa, sunnuntai-ahdistusta, väsymystä, hikoilua, kuumotusta, hajoilua ja jonkinlaista yleistä surumielisyyttä. Vaikeaa oloa. Se on kaikki kai kuitenkin ihan hyväksi. Osaltaan tähän saattaa tietysti vaikuttaa myös järjettömän ylisosiaalinen viikonloppu, joka tuntui todella kuluttavalta. Mutta vähän kerrallaan tästä kai taas noustaan. Ja käärmeiden piirtely syystä tai toisesta rauhoittaa. Kun tutustuin aikanaan Tornion jätkiin, meikästä oli niin siistiä, että tuntui kuin niillä kaikilla olisi jonkin sortin toteemieläin. Kesti hetken, ennen kuin tajusin, että onhan minullakin sellainen ollut oikeastaan koko ikäni, nimenomaan käärme, paratiisin anarkisti ja jatkuvan uudelleensyntymisen, kehittymisen, oppimisen ja viisauden symboli.

Makasin lattialla, kuuntelin Neurosista ja kiroilin sitä, että tuo näytti paskalta jo maalatessa. Silti jossain vaiheessa tuntui, että juuri sellainen siitä piti tullakin. Ei yhtään ylimääräistä viivaa, ei yhtään ylimääräistä vetoa, nyt siinä on kaikki juuri niinkuin siinä pitää ollakin, oli se millainen hyvänsä. Kuva nyt tietysti taas ryssii siitä melko paljon, mutta se kiinnostaa minua niin kovin vähän. Kaipa käärmeiden piirtely jollain tavalla sitten helpotti tätä oloa, kun se ei enää tunnu niin raskaalta. Ehkä. Vähän se ainakin helpotti. On niin merkillistä viettää aikaansa sellaisen ihmisen kanssa, joka tuntuu koko ajan niin äärettömän luonnolliselta. Aivan sama mitä tehdään, ajatukset osuu yksiin ja kaikki vaan toimii, mitä en ole kokenut ikinä aiemmin. Ei kilpailua, ei ahdistusta. Ahdistus alkaa vasta siitä, kun täytyy olla kauempana, koska saman tien käsittää, että se toinen auttaa ihan luonnollisesti myös ajattelemaan asioita vähän useammalta kantilta. Oikeaa vuorovaikutusta toisen ihmisen kanssa. Todellinen yhteys. Kaikkea sitä, mitä olen etsinyt ihmisistä vuosikaudet ja aina pettynyt ja jäänyt vangiksi omaan päähäni. Nyt sitten vain pelkään, että innoissani kaadan liikaa asiaa raukkaparan niskaan ja täytän koko astian, kunnes läikkyy yli.. Toivottavasti osaan hillitä itseni, mutta on niin hienoa, kun tuntuu että olisi koko ajan toiselle jotain asiaa. Yleensä tuntuu, ettei minulla ole juuri mitään asiaa kenellekään muulle, kuin tälle päänsisäiselle monologille, jota käyn koko ajan. Uskon tässä olevan jotain sellaista, jota monet ihmiset etsivät koko ikänsä kaiken maailman räkälöistä ja helvetin esikartanoista, eivätkä silti löydä mitään näin siistiä. Se on jo tässä vähän vajaan kahden viikon aikana kuitenkin mullistanut minun elämäni lähes täysin, tuntuu että asioita tapahtuu nyt aivan helvetillistä vauhtia, mutta kaiken sen ottaa vastaan vaan tyynesti ja hieman varauksella. Koska hyvien asioiden aaltojen mukana sisään ajautuu myös paljon paskaa, jolla ei tee mitään.

Meni vähän hölmösti sivun reunan yli..