perjantai 5. heinäkuuta 2013

Grind Life Blues.

Musiikin soittaminen on vaan vittu parasta. Aivan sama mitä kaikki muu elämässä on, musiikki saa aina aivan järjettömän hyvälle fiilikselle. Ja Cut To Fitin keikat, kun niistä nyt on tullut tuollaisia toivelaulukonsertteja, ovat vielä parhaasta päästä kaikkia hommia mitä voi tehdä. On siinä vaan jotain vitun siistiä, kävellä Eetun ja Vilin kanssa lavalle, neljä ekaa ja kaksi vikaa biisiä nyt on tällä haavaa aina tiedossa, mutta kaikki siinä välissä tulee enempi tai vähempi hatusta fiiliksen mukaan. Ei settilistoja, ei suunnitelmia, ei mitään valmista masterplania. Fiiliksen, yleisön, tilaisuuden ja soittopaikan mukaan heittelee biisejä. Eilenkin oli hauska soittaa Hyvinvointivaje ja Lampaat Susien Vaatteissa sekakäyttävällä Vastavirralla. Vaikka siellä on mukava soittaa ja aina helvetisti hyviä tyyppejä, en käsitä miten sinne sekaan mahtuu sellaisia runkkuja, kuin eilenkin. Jos olet nistikrusti, paino sanalla "nisti" ja istut seurueeseen kysyen, että saako häiritä ja saat vastaukseksi "ei saa", niin meikä ei jotekin käsitä mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää. Jos tulet seurueeseen aikomuksena häiritä, voit mennä muualle. Toki se on kielellinen klisee, mutta sitten täytyy olla valmis myös rehellisiin vastauksiin, jos ammuskelee kliseitä.

Meikällä on tänään vapaapäivä. Huomenna on sitten kaksi keikkaa, ensin Cut To Fit päästadissa jossain pihafestarilla Käpylässä, Taivaskalliolla, ja sitten Musta Risti Motörpubissa illalla. Helsingin meiningit alkaa kai viiden aikaan, Musta Risti starttaa 22.30 Lahdessa, autosta ei vielä ole hajua, mutta katsotaan mitä tapahtuu. Aina nämä on jotenkin päin selvinneet. Kyllä ne selviää nytkin. Ainoa, mikä jännittää on se miten Mustan Ristin keikka menee Cut To Fitin keikan jälkeen, kun pitäisi osata laulaakin kaiken huutamisen lisäksi. Toisaalta onhan siinä kai ainakin ääni auki. Tai sitten ihan helvetillisessä epävireessä. Mutta joskus tulee tällaisiakin juttuja. Melodica pitää varmaan pakata mukaan jo Helsinkiin mennessä. Taidanpa laittaa sen laukkuun jo nyt.

En voi sanoa muuta, kuin että mun elämä on juuri nyt aivan vitun siistiä. Rahan puolesta elän kädestä suuhun, vuokrat on puoleltatoista kuulta maksamatta, kun ei rahaa vaan tule yhtään mistään, puhelinlaskut ja nettilaskut on maksamatta, Tompalle olen vielä satasen auki Doorsin miksauksesta. Elän tällä hetkellä vain  hyväntekeväisyydestä ja pyhästä hengestä, mutta se ei ole minulle mikään ongelma. Tämä on sitä, mitä olen aina halunnut tehdä, ja jos se tarkoittaa sitä, että olen taloudellisesti täysin kusessa, so be it. Karma hoitaa, jos on hoitaakseen. Jos jättää hoitamatta, pitää keksiä jotain muuta. Se on bluesin ydin, kuten monesti linkittämässäni pätkässäkin Howlin' Wolf satuili. Ja meikän mielessä grindi ja blues on ihan samaa kamaa, mutta nopeammalla tempolla ja enemmillä säröillä, rytmimusiikkia ja päähän potkitun valitusta. Tästäkin asiasta voisi tehdä jonkun tutkielman ihan omaksi huvikseen ja ajan kuluksi. Jos sitä aikaa jää johonkin väliin liikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti