sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Teksti numero 1111, Tajunnasta ja havaitsemisesta.

Tuo dokkari sai meikän kelailemaan vielä tätä tiedostamatonta koskevaa tekemistä. Siinä puhuttiin ihmisen sisäisestä algoritmistä, joka ohjaa liikkeitä niin, että kohteena ollut leikkihelikopteri liikkuu taustan kiinnepisteisiin nähden suorassa linjassa. Muistan yhdessä toisessa dokkarissa olleen ihmisen "kyvystä ennustaa tulevaa", siis vähän samaan tapaan kuin tuossa tuo sokea "näki", ihminen pystyi intuitiolla näkemään seuraavan kuvan. Olen ehkä kirjoittanutkin siitä dokkarista joskus täällä, ei voi muistaa, joten en ota vastuuta siitä, että horisen samoja asioita. Jos sekin on jonkinlainen ihmismielen algoritmi, joka jo nähtyjen kuvien pohjalta vain yksinkertaisesti laskee seuraavan kuvan aina oikein, vaikka ihminen ei tietoisesti pystyisi sitä havaitsemaan ja ymmärtämäänkään. Se herättää mielenkiinnon ja uteliaisuuden sitä kohtaan, miten monia erilaisia algoritmejä ihmismielestä löytyykään, mitä kaikkia prosesseja niiden läpi oikein ajetaan ja mitä kaikkea niillä voi sitten tehdä. Monesta se voi olla masentavaa, että ihmismieli riisutaan maagisesta ja mystisestä ajattelusta. Toisaalta kuitenkin nämä kaikki ovat ihmismielen omaa toimintaansa varten kehittämiä ajatusmalleja; toiminta itse on olemassa riippumatta siitä, tietääkö ihminen miten se tapahtuu vai ei. Se on samanlaista filosofista ajattelua, kuin vaikkapa se, oliko painovoimaa olemassa ennen Newtonia. Kun nämä toimintatavat kyettäisiin kartoittamaan edes vähän paremmin, aukeaisi uusia mahdollisuuksia.

Sekä hyvässä, että pahassa. Vaikka voitaisiinkin tarkemmin arvioida, miten ihminen toimii tietyssä tilanteessa, mitä häneltä jää huomaamatta ja miten hän sopeutuu ympäristöönsä ja omaksuu uutta, kaikkea tuota voitaisiin käyttää ja luultavasti käytettäisiinkin lähinnä ihmisten kannalta vahingollisin tavoin. Kuten tuossakin lopuksi sanottiin, se voisi mullistaa videopelaamisen ja MAINONNAN. Kyllähän ihmismielen alitjauiseen osaan on osattu vaikuttaa jo vuosikymmenet, ja sitä tehdään yhä tänäkin päivänä, vaikkakaan ei suoranaisilla piiloviesteillä, niin vahvoja latauksia sisältävillä mielikuvilla ja suggestiolla. Katsot riittävän kauan vitun ärsyttävää mainosta, jossa soi vitun ärsyttävä musiikki, mutta joka luo mielikuvia onnesta ja menestyksestä, ja tunnereaktiosi mainoksen ärsyttävyyttä ja toisaalta halusi olla onnellinen ja menestynyt sekoittuvat yhdeksi, jolloin mainos kuitenkin pyörii mielessäsi tahtomattasikin. Se jää päähän ja tarttuu, ja lopulta se tekee tehtävänsä. Kymmenen vuotta sitten DNAlla oli jotain ärsyttäviä Elämä On-mainoksia. Nyt minulla on DNAn liittymä. Sattumaa? Elämä on.

Koen opettaneeni itseni harvinaislaatuisen tietoiseksi mieleni joistakin alitajuisista toimintavoista kaiken tajunnanvirranomaisen luomisen kautta. Niiden prosessien aikana olo on automatisoitunut, kuin sivustaseuraaja, ja huomaan piirtäväni asioita, jotka eivät käyneet mielessäni kun otin kynän käteen. Tein virheen ja jatkoin virhettä, sotkin ja töhersin, ja jonkin ajan päästä ympärillä onkin oikea kuva. Vaikka se ei ole riittävän nopeaa ollakseen suoraan ja täysin alitajunnan tuotetta, se on suunnittelematonta ja saa symboliset latauksensa niistä kuvista, joita minun alitajuntaani on kertynyt. Oppimani analyysin tavat toimivat vain minua itseäni analysoidessani, koska tiedän vain omista kokemuksistani riittävästi voidakseni kertoa, mistä tapahtumasta tai mielikuvasta mikäkin osa muodostuu. Kirjoittaminen on jo lähes täysin automatisoitunutta toimintaa, siitä syystä pidänkin siitä melko paljon. Se on puhdasta mielen prosessointia, jossa minun ei välttämättä tarvitse olla läsnä, vaikka "kertojaääni" epäilemättä onkin olemassa vahvana. Senkin syy on jälleen läpinäkyväksi tekeminen, jota olen selittänyt myös monesti. Puhun itsestäni niin paljon vain, koska en voi luvata minkään pätevän yleismaailmallisesti mihinkään muuhun kuin itseeni. Se ei ole absoluuttista tietoa, vaan suhteellista ymmärrystä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti