sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Rentut palasi Rentukasta.

Olipa taas sellainen reissu, etten paremmasta elämästä välittäis hevon vittua. Eilinen oli jotakuinkin seuraavassa kuvatunlainen:

Nistikon jätkät heräili johonkin älypuhelin-piippailuihin suunnilleen yhtä aikaa ja nousivat kuka mitenkin, paitsi Joonas, joka ei ole illuminatin orja. Se jätkä on kehoa ja mieltä myöten jumalaisimmasta päästä, siihen ei teknologia vaikuta. Se ei edes asu oikein missään nyt. Heräiltiin ja juotiin kahvia ja kuvailtiin hölmöjä videoita, joissa Jussi nolasi itsensä meikän säestyksellä, ja vedettiin jotain kurkkulaulurumpujumitusta, ja naurettiin että isketään se vaan Cut To Fit/Nistikko splittinä ulos. Päästiin lähtemään jotenkin inhimmillisen aikaisin roudailemaan, Tero ilmestyi auton kanssa Torven eteen, ja tiimi A, muodostuen Eetusta ja Terosta, roudasi kamat Torvesta treenikselle ja otti sieltä tarvittavat romut mukaan sillä aikaa kun tiimi B, minä, keskittyi istumaan paikallani Tirran edessä ja hätistämään spurguja meidän kitararomujen luota. Tehtävä kuulosti helpolta, mutta tuollaiset 50-60-vuotiaat pubiruusut tuntuvat aivan hullaantuvan, kun viereen isketään meikäläisen kaltainen ujo ja puolustuskyvytön nuori mies. Pidin ne kuitenkin käsivarren mitan päässä ja kuvittelin olevani muualla, kun suojaus petti. Se oli yhtä Resident Eviliä. Vilikin saapui täydentämään retkikuntamme ja olimme valmiita hyvästelemään kuopiolaisia ja suuntaamaan kohti Jyväskylää.

Eetu aloitti ryypiskelyn jo matkalla, kuten reipas ja aktiivinen nuori mies darrassa tavallisesti tekee. Nistikot vittuili menevänsä edeltä, kun ei me nyt MERSUN perässä pysyttäisi muutenkaan. Eihän me kai oltaisikaan. Ajeltiin suorilta Jesse "Ketuntappajaconvergenvihaaja" Mäntylälle (ja mukavalle tyttöystävälleen, tietysti), jolla on maailman hienoin parta, viikset ja ääni. Käytiin terassilla hikoilemassa ja mentiin takaisin. Matkalla yritettiin Vilin kanssa saada Kaurismäki-henkistä rakastelukohtausta aikaan, mutta eihän se nyt ihan mennyt nappiin. Lopputuloksen näette luultavasti myöhemmin. Perillä Jesse laittoi levyn soimaan ja sanottiin, että tahdotaan kuulla sen lukevan elämäntarinansa Miles Davisin Kind of Bluen päälle. Ette voi käsittää millainen mies on kyseessä, noin hienoja ja sydämellisiä ihmisiä ei taida olla paljon muualla, kuin meikän kaveripiirissä. Tai ehkä ne vain jotenkin luonnollisesti laajentuvat osaksi minun kaveripiiriäni, koska ovat niin hienoja ihmisiä. Toki nyt ajatellessani täytyy ottaa huomioon, että facebook on raiskannut kaveruuden käsitettä täysillä takaa päin.

Lähdettiin Rentukan suuntaan roudailemaan ja sekoilemaan lisää. Käytiin Ketun kanssa taas lukuisia laulajien välisiä paneelikeskusteluja aiheista, joilla ei ollut mitään tekemistä laulamisen kanssa ("Bassosärö linjasta - uhka vai mahdollisuus?") Ja suunniteltiin Nisti Fit-mallisto, joka olisi täynnä kulahtaneita ja itseleikeltyjä L-koon wifebeatereita ja meikäläisen housuja sarjatuotannossa. Kaikki kokoa L, mutta niitä saa pitää vaan rimpulat. Ruokana oli jotain hyvää ja helvetin tulista chiliä, josta sanoin jo ensimmäisen lusikallisen jälkeen, että maistuu ihan siltä, että tunnin päästä ollaan paskalla kun pitäisi aloitella keikkaa. Närästi ihan vitusti ja ajattelin että mitähän tästä nyt taas tulee, kun vielä oli röhä ja kurkku vähän sen mukainen. Mutta kun sitä pääsi taas lavalle reuhaamaan, niin, kyllähän se taas vaan irtosi. Heti vissiin toisen tai kolmannen biisin aikana mikkipiuha lähti toisesta päästä irti, enkä huomannut sitä aluksi, kun mikistä kuitenkin tuli piuha. Sitten huomasin sen toisen pään olevan jalkojen juuressa. Olihan tuo ihan samanlaista häsäämistä, kuin se edellinenkin Rentukan keikka, mutta hauskaa se oli! Keikan jälkeen menin penkeille hajoamaan, joku nainen meinasi tulla kaatamaan karpalolonkeronsa mun päälle, ja hätyyttelin sen tärisevillä käsillä pois. Äkkiä kuulin Jessen äänen kysyvän "Haluuko Jere vettä?" Pelastava enkeli. Sanoin, että tuo ääni teki jo kaiken. Sitten se meni ostamaan meidän levytkin. Myytiin ainakin neljä levyä ja vissiin yksi niistä kolmesta S-kokoisesta paidastakin, mitä meillä oli jäljellä. Jos joku haluaa ostaa toisen noista, niin kympillä lähtee.

Nistikko on aina yhtä hauska bändi katsoa, kun se tavallisesti muodostuu siitä, että jätkät soittaa ihan vitun hyvin ja napakasti, Joonas jyrää täysillä kaikkien päälle, ja Eetu on vaan vitun päissään ja kiipeilee paikkoihin, joista se näyttää aina katsovan sellaisella humalaisen eksyneellä "miten vitussa mä tänne pääsin?"-ilmeellä. Eipä jätkilläkään pysyneet piuhat kiiinni, pitäisi alkaa tehdä sellaisia grindcoren kestäviä piuhoja, joissa on paremmat lukitukset ja muutenkin kestävämmät piuhat. Unborn Generation oli myös meikästä hyvää tykittelyä, koska tuollaisessa musiikissa on sellainen vaara, että se menee vain tasapaksuksi ja yhdentekeväksi. Tuosta hommasta haistoi heti, ettei se ole sellaista. Toisaalta musiikki on soittajiensa näköistä, ja nykyään melkein tietää jo jätkien asenteesta soittamiseen ja muihin soittajiin, että millaista kamaa sieltä on tulossa. Tavallisesti ylimielisemmät jätkät tarkoittavat myös turhempaa musiikkia. Se on samalla kuitenkin ylimielisyyttä itse musiikkia kohtaan, mikä sitten lopulta pilaa sen homman. Näillä oli hyvä meno, tosin olen tottunut taas vähän lyhyempiin setteihin tässä muutamien päivien aikana, joten se tuntui vähän pitkältä.

Aluksi piti mennä Koppikselle yöksi, mutta kun kaikki halusivat kreisibailaamaan johonkin 6 euron (plus narikan) baariin, niin päätettiin lähteä krebailemaan ihan himaan vaan. Ajomatka sujui ihan hyvin, järjetön kiitos Terolle vielä kaikesta. Se kuitenkin kuskasi meidät ja myi levyjä ja oli muutenkin taas ihan äärettömän korvaamaton jätkä. Vietiin roinat treenikselle ja ajeltiin kotiin. Kissa oli kussut meikän sänkyyn, ja ottaessani lakanaa oven päältä se repeytyi oven kulmaan. Vitutti aika huolella olla kotona. Nyt kun heräsin, minulla oli 37,4 astetta kuumetta. Tahdon takaisin soittamaan, vaikkakin värien puhkipalaminen on tällä hetkellä hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Viikonlopun saldo on muutenkin haljennut huuli, helvetin kipeät ranteet ja polvet, iso ruhje kainalossa, kipeä mustelma oikeassa kädessä, pieniä ja vähän tulehtuneita haavoja ja mustelmia siellä täällä ja kuume. Kyllä tästä vielä noustaan. Mitähän sitä alkaisi duunata seuraavaksi.

Yritin kovasti olla nauramatta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti