torstai 2. toukokuuta 2013

I'll take care of you

Olen huomannut, että jotenkin todella oudolla ja merkillisellä tavalla sellaiset kaksi asiaa, kuin luontainen empatia, ja joku mitä monet muut kutsuisivat puutteeksi, risteävät ja muuttuvat mun päässä oudosti yhdeksi. Siis niin, että saatan baarissa (ylipäätään viimeaikoina olen jaksanut lähteä istumaan noiden kanssa baariin hämmästyttävän usein, lähinnä siksi, että niillä kaikilla on nyt menossa vähän sellainen kausi, jossa kenelläkään ei ole mitään sitoumuksia mihinkään suuntaan, mutta tytöt tuntuu nyt olevan kaikkien mielistä taas "vähemmän ällöjä", if you catch my drift.) katsella naisihmisiä, vaikka minulla ei ole mitään aikomusta lähestyä niitä mitenkään päin. Ensin luulin hetkellisesti olevani pinnallinen, kun luulin ohittavani suurimman osan naisista täysin ulkonäöllisten asioiden kautta. Sitten tajusin kuitenkin katselevani lähinnä tietynlaisia naisia. Sellaisia, joista näkee jonkinlaista luontaista tai opittua nöyryyttä. Sellaiset ihmiset kantavat itsensä selkeästi täysin eri tavalla, he eivät vouhota jostain yhdentekevästä biisistä, jos se ei ole heidän mielestään oikeasti hyvä, he eivät ole "radalla" bilettämässä bilettämisen vuoksi. Tavallisesti tällaisista ihmisistä myös näkee, että heillä on jonkinlainen "vaurio" menneisyydessään. Tätä mitään ei pidä ottaa liian vakavasti, minulla on viimeaikoina ollut näemmä taipumuksena suututtaa kaikki ne vähät naiset, joita olen jotenkin päin pitänyt ystävinäni, kun he luulevat näiden havaintojen jotenkin koskevan heitä itseään. Siksi yritän taiteilla nyt jotenkin varovasti näiden sanojeni kanssa, mikä luultavasti taas sitten tekee asiasta epäselvemmän ja vähemmän ymmärrettävän.

Vauriolla tarkoitan lähinnä jotain sellaista asiaa, joka on opettanut ihmiselle, että hän on elossa ja ihminen ja elää vain kerran. Monilla minun ikäiselläni ihmisellä se on alkoholistivanhempi, tai jonkun itsemurha, koska siinä 2000-luvun alkupuolella tuntui olevan jotenkin huomattavasti yleisempää, että meidän ikäiset, silloin 13-15 vuotiaat, tekivät itsemurhiakin. Ainakin minä sain paikkailla sellaisia ihmisiä, jotka niistä jäivät kärsimään. Todella usein se voi myös olla syömishäiriö, jotain sellaista, joka istuttaa pienen, terveen epävarmuuden ihmiseen. Joku nyt vetää jo äkkiä johtopäätöksen siitä, että olen joku sosiopaatti joka kyttäilee heikkoja ja vaurioituneita naisia jossain baarin nurkassa. Mutta ei, tässä se empatia jotenkin hiipii sen tilalle.  Minusta tuo vanha blues-biisi I'll Take Care Of You on maailman kauneimpia biisejä, koska se tiivistää kaiken sen, mitä minä jotenkin koen ja tunnen naisia kohtaan, ja mikä myös aina tulee vesittämään meikän kohdalta sen, että kykenisin johonkin yhden illan juttuihin tai muuhun: Naiset eivät kiinnosta minua, ennen kuin heissä on jotain syvyyttä, jotain ihoa ja lihaa syvempää, sielu ja ajatus. Ja tavallisimmin sellaiset asiat löytyvät ihmisiltä, jotka ovat joutuneet heräämään omaan ihmisyyteensä jonkinlaisen trauman kautta. Eikä tämä ole nyt absoluuttinen totuus ja ainoa todellisuus, älkää nyt taas koittako sitten kaataa sitä paskaa minun niskaani. Tämä on vain empiirisiesti ihastumalla testattu teoria, jollaisia selvinpäin baarissa istuva ihminen kehittelee muiden röökille mennessä miettiessään, mikä niin erilaisissa ihmisissä viehättää minua itseäni ja mikä näille ihmisille on yhteistä. Kuten naureskelin Tompalle aiemmin, tahdon varmistaa, että jos joku kiinnostuu minusta, hänellä on myös hyvän terapeutin puhelinnumero tallennettuna jonnekin älykkään puhelimensä syövereihin.

Meikälle ei juurikaan tule sellaisia hetkiä baarissa, että katsoisin jotain ja ajattelisin, että haluan harrastaa seksiä tuon kanssa. Baarit taas ovat täynnä sellaisia ihmisiä, jotka tahtovat provosoida tällaisia ajatuksia, ja siitä syystä minulle ei ole siellä mitään. Minä etsin jotain sellaista, jonka voisin kantaa vuoteeseen ja jolle voisin lukea runoja takkatulen ääressä koko yön. Olenkin siellä lähinnä siipimiehenä, sinä huonompana vaihtoehtona, joka vaan vittuilee ja aukoo päätänsä, jotta kaveri näyttäisi vieläkin paremmalta vaihtoehdolta, ja joka tarvittaessa taluttaa sen kaverin sitten kotiin, jos se juokin liikaa ja hommasta ei tulekaan juuri mitään. Sitä paitsi siellä on minulle jotain aivan muuta, mahdollisuus observoida ihmismieltä ja sen toimintaa luonnollisimmillaan ja luonnottomimmillaan. Eli päissään. Viimeyökin oli helvetin opettavainen, vaikka ei koko aikaa niin hauskaa ollutkaan. Tai siis oli kyllä, viimeiseen varttiin asti, jonka jälkeen sitten kyllästyin siihen, että ihminen, jota pidän älykkäänä miehenä, sai "mä hakkaan jonkun"-kohtauksen, jonka jälkeen tuntui, että koko baarilla muka oli jotain häntä vastaan. Sanoin, että skarppaa, tai meikä lähtee vittuun. Ei skarpannut, joten meikä lähti vittuun. Mitään tästä ei nyt tarvitse sitten ottaa sellaisella vakavuudella ja painolla, että pitäisi ottaa itseensä. En jaksa tapella kuitenkaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti