Näin unta jossa entisellä Nipulin koululla oli jonkinlaiset bileet. Oli kesä, eikä yhtään hämärää. Siellä oli kaikenlaisia tärkeitä ihmisiä, syystä jota en tiedä. Minä ja joku toinen suoritimme "Läpällä" morsiamen ryöstön, vaikkeivät ne olleet häätkään. Napattiin joku malli tai luistelija tai mikä lie matkaan sieltä ja pihalla, hiekka rahisi kenkien alla ja muija oli ihmeissään, että mitäs tässä oikein tapahtuu. Ennen kuin työnnettiin se autoon, sanoin tarkoituksellisen liioitellun dramaattisesti "onko tässä mitään järkeä, Jack?" puhuin hänestä Jackina ja itsestäni Stevenä. Lausuin sen, niinkuin se kirjoitetaan. Steven siis. Päädyimme siihen, että viemme naisen metsään, käymme vapauttamassa hänet myöhemmin ja sitten sanomme kaikille, että pelastimme hänet. Heräsin.
Kävin nukkumaan uudestaan. Istuin Kiururannassa, tai ainakin oletettavasti jossain sen unen vääristämässä muodossa joukkoterapiasessiossa. Naureskelin, nostin käteni ylös ja sanoin, että lähtökohtaisesti minusta on jo helvetin hienoa, että me kaikki olemme täällä keskustelemassa vakavasti siitä, mitä tapahtui oikeasti vain minun unessani. Muut eivät nauraneet. Ehkä se oli heille kaikille liian lähellä. He kaikki muut olivat kuitenkin olemassa vain minun unessani, joten ehkä heillä oli vaikeuksia suhtautua tilanteeseen. Lisäkseni paikalla oli vain jotain todella kovan luokan nuorisorikollisen näköistä porukkaa, niitä vähän pönäköitä jätkiä joilla kasvaa karvaa joka puolella. Olivat ne kaikki silti minua vanhempia. Terapeutti oli pieni nainen, joka vaihtui välistä kyllä mieheksi puhutellessaan miehiä. Muistelisin hänen muuttuneen ala-asteen opettajakseni Nipulin koulusta. Ja nyt muistin, että sen koulun rehtorikin liittyi uneen jollain tavalla, en vain tiedä että miten. Hän vain jaksoi viittailla kintaalla noiden muiden näkemyksille yhteiskunnasta, kun ne eivät selkeästi olleet mitään suuria puhujia. Ei löytynyt Sokratesta sieltä. Pidin kädelläni jotain kirjaa, jonka takakannella oli kolme turpeaa, sinertävän harmaata punkkia. Säikähdin, huomasin yhden, onneksi pienimmän niistä olevan kädelläni, kasvaen isommaksi imiessään vertani. Heräsin suunnilleen tähän, ja lähdin kauppaan ostamaan kissanruokaa ja teetä.
Unessa oli selkeästi elementtejä, jotka olivat levällään ympäriämpäri meikän elämää. Nipulin koulu ja tuo ilta oli epäilemättä kuudennen luokan kevätjuhlasta pöllitty. Metsässä pyörimissuunnitelmissa taas oli jotain sen sävyistä, että liitin ne Pahuuden lukemiseen, terapeutin luona taas vilisi jotenkin saman näköistä kuraattoriporukkaa, kuin Päijät-Hämeen sosiaalipsykiatrisen osaston käytävillä käydessäni noissa kartoituskäynneissä. Punkkeja löytyi kissoista aina Aitjärventiellä asuessa, ja niitä sai pyöritellä irti kaiken maailman pinseteillä. Näin tuossa unessa melkein valokuvatarkkuudella joskus yhdeksännellä luokalla lukemani lehtijutun punkkikuumeesta ja punkeista. Muutenkin tuntuu, että tuossa unessa nuo kaikki asiat tavallaan selitettiin minulle jo. Jokaisen tapahtuman yhteydessä se sekoittui siihen muistoon, josta se oli tullutkin. En tiedä vielä, mitä tuo punkki minussa meinasi, mutta ehkä se selviää vielä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti