Ihmisajatuksen voima on hämmentävä. Aamulla luin ihan muina miehinä Kazuo Ishiguron Menneen maailman maalaria, joka ainakin aluksi kertoo vain ihan arkisesti toisen maailmansodan jälkeisen taiteilijan eläkepäivistä ja lasten avioliitoista, ja aivan jostain puun takaa tajuntaan sukeltaakin yhtäkkiä täydellinen toisen ihmisen elämä, visio jostain hetkestä. Se alkaa muodostua jostain yksityiskohdasta, tässä yhteydessä kohotetusta miekasta heijastuvasta auringosta, ja yhtäkkiä tajuat olevasi keskellä jotain aivan muuta, näet sen kaiken täydellisenä ympärilläsi, tunnet ja näet ja koet siitä tilanteesta kaiken, ja tajuat, että ok, tämä on niitä asioita, mitkä kuuluu kirjoittaa ylös. Pikainen muistilista kännykän viestiluonnoksiin, ja lukeminen jatkuu siitä mihin jäin. Tällaisina minulle tulevat kaikki ne novellit, joita olen koskaan kirjoittanut, ne ovat pieniä, nähtyjä visioita ja kokonaisia maailmoja jossain tajunnan laidalla. En tiedä, miten kaikki muut ihmiset käsittelevät näitä "mielikuviaan", ja miten he voivat elää ilmaisematta niitä kaikkia ulos? Nytkin meinaan revetä ihan vain halusta kirjoittaa tuo kaikki jo talteen, mutta koska en tiedä minkä aikaa istun tässä Pertunmaan puolella, en viitsi edes aloittaa. Lisäksi näillä mäkkikoneilla on minusta yhä melko hankala, vaikkakin ihan miellyttävä kirjoittaa. Ainakin tässä on kaikki näppäimet paikallaan.
Työviikko takana, se oli todella opettavainen ja palkitseva kaikin puolin. En varmaan ikinä tule kyllä löytämään noin opettavaista paikkaa, joten koitan nyt ottaa siitä kaiken irti, lukea, keskustella, nähdä ja kuulla kaiken mitä tuolla talolla on minulle opetettavaa. Vaikka onneksi elän ainakin siinä käsityksessä, että olen tervetullut takaisin vielä harjoittelujakson jälkeenkin. Luin taas paljon kaikenlaista, jatkoin Poikani Kevinin loppuun. Se on sellainen kylmä ja vähän vastenmielinenkin tarina todellisesta elämästä, jota suosittelen kaikille. Älkää googlettako sanaakaan aiheesta, menkää kirjastoon tai kirjakauppaan ja ostakaa tai lainatkaa Lionel Shriverin Poikani Kevin. Ei teidän tarvitse tietää siitä mitään, koska tietämättömyys nimenomaan rakentaa kirjan viimeisen, melko vaikuttavan koukun. Sen jälkeen oli aika vaisu olo. Se oli aivan helvetin hyvä. Sen lisäksi luin Henry Thoreaun Waldenin, ihan siksi, etten ole lukenut sitä, mutta se oli päällisin puolin melko turhaa luettavaa. Ei välttämättä siksi, mitä miehellä oli sanottavana ajastaan ja sen ihanteista, vaan siksi, että tuntui helvetin hölmöltä lukea päiväkirjaa mieheltä, joka asui metsässä järven rannassa, kun istui lukemassa sitä itse metsässä järven rannassa. Olisin saanut (ja sainkin) kaiken sen saman informaation katsomalla järven jäätä ja kuuntelemalla lintujen laulua. Siinä tuli monta kertaa sellainen olo, että tästä on kyllä Zen kaukana. Onnekseni se taisi olla ensimmäinen vastaavanlainen kokemus elämässäni, ja ajattelin että kyllähän sitä nyt pitää sitten sellainenkin kokemus ja tunne ottaa vastaan täydessä mitassa, eikä sen takia jättää Waldenia kesken. Mutta vertasin päässä itseäni niihin kaikkiin munkkeihin, jotka eivät ymmärtäneet Siddharthan opetusta saarnassa, jossa hän vain istui hiljaa lootuksen kukka kourassa, ja vain yksi munkki salin perällä tajusi koko homman ytimen. Tarinan mukaan siis.
Oli Thoreaussa tosin se pointti, että se sysäsi päässä liikkeelle ajatusketjun siitä, miten filosofit pilataan aina jonkinlaisten instituutioiden toimesta. Ajatus karaistuu köyhyyden ja kärsimyksen kautta, ja juuri kun älykkäät ihmiset ovat saavuttamassa terävimmän pisteensä ja korkeimman huippunsa, jokin tavallisesti valtiollinen instituutio huomaa sen, ja kukittaa ajattelijan pilalle. Apurahoja ja palkintoja, jotka saavat huomaamaan, että onhan se nyt ihan kivaa kun on saatanasti fyrkkaa. Sitten aletaan mukailla niitä instituutioita, joista sitä rahaa tuntuu vuotavan. Joten nauttikaa kaikista näistä ajatuksista ja meikäläisen teroittumisesta nyt, kun vielä olen köyhä ja kurja. Toivon, että se "rikastuminen" jää tässä elämässä mahdollisimman myöhäiseen vaiheeseen, tai vaikka tapahtumatta. Jos pitää valita tämä nälkä, joka ajaa minua koko ajan eteenpäin, tai yltäkylläisyys ja taloudellinen turva, valitsen tällä ymmärryksellä ja tällä elämäntilanteella nälän. Toisaalta minusta on myös mukavaa, että minulla on ystäviä, joilla menee hyvin ja joiden luona voin sitten nauttia hetkellisesti joistain sellaisista ylellisyyksistä, joihin minulla ei koskaan tule olemaan varaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti