Ui juma mikä superihmisolo! Tänään mua ei pysäytä yhtään mikään. Oon kuitenkin imuroinut ja mopannut koko kämpän, pyyhkinyt pölyt, mitä ei tässä talossa usein tehdä, pessyt ikkunat olkkarista, mitä ei tässä talossa oo tehty koskaan, tiskannu kaikki meidän astiat, hinkannut pöydät puhtaaks kahvitahroista, käyny psykologin kanssa toteamassa että naiset on kummia ja elämä on balanssissa, avannut keittiön viemärin, joka on viimeiset kaksi vuotta vaan haissut paskalle, vienyt pahviroskat, tyhjentänyt tietokonepöydän, ostanut kirpparilta melodican ylihintaan, nauhoitellut viinipulloja, suolasirottimia, pöytiä ja wurlitzeria muutamaan biisiin, miksannut 8 biisiä ja virittänyt kakstoistakielisen! Nyt ohjelmasta ei puutu enää muuta, kuin ruoka, suihku, maalaus, jonka aloitan kohta, ja matto, jota olen etsinyt koko päivän. Mulle tuli jotenkin täytenä yllätyksenä, etten saanutkaan tänään mattoa. Oli koko päivän sellainen fiilis, että tänään mulle tulee matto olkkariin. Iso matto. Ei tullut. Jos joku on Lahdessa pähkäilemässä, mitä tekee ylimääräiselle isolle persialaismatolle, tai sellaiselle hölmölle karvalankamatolle, niin mulle kelpaa jompikumpi. Mietin jo, että menisin Pertunmaalle ja opettelisin käyttämään kangaspuita ja kutoisin ite mattoni, mutta en muista oliko Jalkalassa enää niitä kangaspuita, enkä luultavasti ihan niin äkäiseen oppisi sitä touhua kuitenkaan. Mutta joskus kyllä opettelen senkin homman, koska meikästä on oikeasti hienoa ja helvetin tärkeää osata kaikki nuo tuollaiset käsityöhommat itse ja käsin. Ei väliä, vaikka ei saisi tehtyä sellaista jälkeä, ettei se sarjatuotantoon kelpaisi, kunhan saa omiksi tarpeiksi niin se riittää.
Tuulet kääntyy aina niin äkkiä, yhdellä tekstiviestillä voi olla mielenterveyden kaivoon heittävä vaikutus. Mutta ne asiat eivät kuulu teille. Tai jos minä eläisin ja olisin tyhjiössä, niin tottakai vuotaisin kaiken ulos, mutta aina kun asiat koskevat toisia ihmisiä, täytyy ruveta varomaan. Tämän lukee kuitenkin aina liian monta ihmistä. Se rajoittaa vapautta. Nyt asiat on vielä hyvin, kun pystyy neljän ihmisen sormilla ja varpailla vielä suunnilleen lukemaan päivittäisen kävijämäärän, mutta aina, ja yhä useammin, tulee mietittyä kuinka kauan uskaltaa jatkaa kirjoittamista. Ei minun itseni takia, omat hommat on ihan yhtä tyhjän kanssa, jos jotakuta nyt varsinaisesti sattuu muka kiinnostamaan meikäläisen sohlaus, niin antaa mennä vaan, mutta mitä enemmän ympärillä on muita ihmisiä, sitä enemmän täytyy aina varoa ja kunnioittaa heidän yksityisyyttään ja elämäänsä. Mutta ei sen väliä. Tämä olkoon liitteenä vaikka äksön-listani kohdassa kuusi. Balanssi tuntuu olevan hiuksen hieno homma aina välillä.
Jos sitä nyt saisi vaikka tuon levyn laitettua nettiin ja keksisi sitten jotain maalattavaa, ja pääsisi joskus miettimään ruokapuoltakin. Varmaan menee syömiset huomiselle, kaupat menevät kahden minuutin päästä kiinni, ja siwa on siitä vain kaksi tuntia pitempään auki. Joten näyttää pahasti siltä, etten kuitenkaan kerkeä. Jos sitä vain laittaisi pitkästäpitkästä (eli siis ensimmäistä kertaa muutamaan viikkoon) Neurosista soimaan, eläisi pyhästä hengestä ja maalaisi niitä näkyjä, joita se musiikki minussa saa aikaan. Ylipäätään suuri osa tekemisestä ja jaksamisesta on ollut sidoksissa siihen, että tämä minun huoneeni on nyt melko tyhjä ja järjestyksessä, ja näyttää päivisin melkein joltain ihmeen ateljeelta. Se on ollut piristävää. Lisäksi täällä saa hauskan laulukaiun, kun laulaa päin ikkunoita, mikä tietysti voi näyttää naapurista melko hauskalta, jos sattuu vilkaisemaan vastapäiseen taloon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti